Maanpuolustusjärjestöjen käynnistämä yhteinen drone-hanke on saanut Suur-Savon Reserviupseeripiirin hakemuksesta merkittävää tukea.
Jenny ja Antti Wihurin rahasto on myöntänyt 60 000 euron avustuksen hankkeelle, jota toteutetaan yhteistyössä Suur-Savon Reserviupseeripiirin, Suur-Savon Reserviläispiirin ja Kaakkois-Suomen Viestikillan kanssa.
Drone-hankkeen ensimmäinen osa käynnistyi vuonna 2021. Sen aikana hankittiin maaliskuussa 2023 Nordic Drone Oy:n valmistama SkyDrone 7, joka on varustettu lämpökameralla. Tämä kotimainen, Muuramessa suunniteltu ja valmistettu drone tarjoaa viranomaisille tehokkaan työkaluna.
Lisäksi drone-hankkeessa on rakennettu liikkuva komentopaikka pakettiautoon. Komentopaikka varustellaan tämän syksyn aikana viesti- ja johtamisjärjestelmillä, mikä mahdollistaa joustavan toiminnan erilaisissa ympäristöissä ja olosuhteissa.
Hankkeen päätavoite on kehittää monipuolinen ja ketterä dronejärjestelmä, joka vastaa nykyajan ja tulevaisuuden haasteisiin.
Nyt myönnetty tuki mahdollistaa hankkeen jatkumisen toiseen osaan.
Dronen käyttömahdollisuudet ulottuvat pelastustoiminnasta sähköyhtiöiden tarpeisiin sekä maatalouden ja metsätalouden hoitoon. Lisäksi hankkeessa painotetaan maanpuolustustyötä ja reserviläisten kouluttamista.
Kevään ja kesän 2023 aikana hankkeen pääkouluttajat ovat vahvistaneet osaamistaan ja harjoitelleet erilaisia toimintoja tulevissa koulutuksissa.
Seuraava vaihe hankkeessa on tammikuussa 2024 pidettävä, Lentopelastusseuran järjestämä koulutus, jonka jälkeen perustetaan Maanpuolustuskoulutus MPK:n ensimmäinen dronehälytysryhmä Mikkelin koulutuspaikalle. Hälytysryhmän tehtävänä on tukea viranomaisia esimerkiksi kadonneiden etsinnässä.
MPK eli Maanpuolustuskoulutusyhdistys on parhaillaan aloittamassa omaa dronekoulutusta yhteistoiminnassa Puolustusvoimien kanssa.
MPK:n koulutusjohtaja Kari Pietiläisen mukaan tällä hetkellä rakennetaan miehittämättömän ilmailun koulutusohjelmaa, joka tulee sisältämään sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta sekä varautumis- ja turvallisuuskoulutusta.
– MPK:lle yhteistyö dronehankkeen käynnistäneiden jäsenjärjestöjen kanssa on hyvin tärkeää koulutusmahdollisuuksien sekä kokonaisturvallisuuden kannalta, Pietiläinen sanoo.
Dronehankkeen toimintaympäristönä on Mikkelin lentoasema. Sen toimivuutta on jo koeponnistettu elokuussa 2023 Mikkelin Ilmailupäivässä yhteistyössä Mikkelin Ilmailuyhdistyksen ja Mikkelin lentoaseman kanssa.
Ilmailupäivä osoittautui menestykseksi. Se houkutteli paikalle odotuksia enemmän kävijöitä ja palaute tapahtumasta oli erinomaista.
– Aktiivisen toimijajoukon ja heidän hakemansa rahoituksen ansiosta Mikkelin lentoasemalla on valtakunnallisesti uskottava organisaatio ja koulutustoiminnan harjoittaja miehittämättömän ilmailun saralla, kiittelee Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy toimitusjohtaja Timo Paakki.
Nyt myönnetty 60 000 euron tuki mahdollistaa hankkeen jatkumisen toiseen osaan, jossa tavoitteena on entistä suorituskykyisemmän, kiinteäsiipisen dronen hankinta.
Hanketta ovat tukeneet Maaseuturahoitus, Maanpuolustuksen kannatussäätiö, Maanpuolustuskiltojen liitto, Urlus-säätiö, Suur-Savon Sähkö Oy, Suur-Savon Energiasäätiö, Suomen Reserviupseeriliitto, Turvallisuuden tukisäätiö, Ajanvaunu Oy ja MPY Telecom Oyj yhteensä 218 500 eurolla.