Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Minä, päättäjä | Demarivaltuutettu Paavo Barck haluaa turvata mikkeliläisille palvelut kaikkialla kaupungin alueella – "Asenteeni on, että kyllä tästäkin selvitään ja huumoria pitää olla mukana"

Kuka olet?

– Olen Paavo Barck, sosialidemokraattisen puolueen kaupunginvaltuutettu.

– Olen syntynyt Anttolassa, ikäni on 76 vuotta. Kansakoulun kävin Anttolan Ruokolassa. Ammattikoulussa opiskelin sähköasentajan linjalla kolmen vuoden ajan.

– Perheeseeni kuuluu vaimo ja kolme poikaa ja viisi lastenlasta.

Mitä teet työksesi?

– Eläkevuosia vietellään vaimon kanssa Kokkosenlahdessa. Asumme omakotitalossa.

– Työurani tein sähköasentajana. Olin ensin seitsemän vuoden jakson Lahden Betonilla ja sen jälkeen vuodesta 1974 ensin Posti-Telen, sitten Soneran ja Primatelin palveluksessa. Työpaikkani oli koko ajan Naisvuoren laitesuoja.

– Eläkeputkeen jäin vuonna 2004. Sen jälkeen olen tehnyt paljon vapaaehtoistyötä kolmannella sektorilla.

Mitä luottamustoimia sinulla on?

– Olen Mikkelin kaupunginvaltuuston ja Etelä-Savon energian hallituksen jäsen.

Miksi läksit mukaan kunnallispolitiikkaan?

– Jollain lailla tuli kiinnostus ammattiyhdistysliikkeen kautta kun olin työelämässä luottamustehtävissä.

Mikä ratkaisi puoluevalintasi?

–  Ay-liikkeessä mukana olleena oli SDP tullut minulle tutuksi. Vahvana demokratian edelläkävijänä ja yhteiskunnan kehittäjänä puolue oli luonteva valinta.

Tässä iässä pitää olla iloinen jokaisesta päivästä.

Paavo Barck

Millaisia asioita haluat edistää?

– Kuntalaisille pitää olla saatavilla palvelut keskustassa, entisissä kuntataajamissa sekä haja-asutusalueilla, kohtuullisilla kustannuksilla.

– Talouden osalta on suuria haasteita saada tasapainotettua Mikkelin kaupungin tulot ja menot.

Miten kuvailet itseäsi?

– Olen rauhallinen, ehkä liiankin sosiaalinen luonne, oikeudenmukainen, enemmän sovitteleva ja yhteistyökykyinen.

– Asenteeni on, että kyllä tästäkin selvitään ja huumoria pitää olla mukana.

Mikä saa sinut iloiseksi?

– Jokainen aamu, jokainen päivä on jo itsessään iloisuutta.

– Iloiseksi tulen, kun saan tavata lähimmäisiä, ystäviä, auttaa ihmisiä, ehkä myös kun tulee jokin pieni onnistuminen jossain tehtävässä.

– Tässä iässä pitää olla iloinen jokaisesta päivästä, mitä saa viettää.

Entä murheelliseksi?

– Murhetta tuo pitkään jatkunut sota, heikot näkymät talouden osalta, kasvava työttömyys, väkivaltauutiset, niin Ruotsissa, kuin niiden leviäminen Suomeenkin.

– Vakavasti on otettava myöskin ympäristökysymykset.

Miten lataat akkujasi?

– Akkuja tulee ladattua monella tapaa, erilaisten harrastusten parissa kuten marjastus, kalastus, syksyinen hirvijahti, erilaiset talkootyöt urheiluseurojen mukana sekä lukeminen.

Mistä et luovu mistään hinnasta?

– Toivottavasti myönteinen elämänasenne ei häviäisi vuosien saatossa, kyky ajatella positiivisesti.

– Kirjoista luopuminen voisi olla tuskallista.

Kehu toisen puolueen päättäjä!

– Ei mitään moittimista minkään puolueen päättäjien suhteen, mutta keskustan Heikki Nykäsen nostaisin yhdeksi parhaimmista.

– Heikki on koko Mikkelin vahva puolustaja. Hän perustelee asiat hyvin ja on hoitanut Etelä-Savon energian hallituksen puheenjohtajuuden hyvällä yhteistyöllä hallituksen ja toimitusjohtajan kanssa.

Kehu Mikkeliä!

– Mikkeli on hyvä kaupunki, sillä on hyvät johtajat, viranhaltijat ja työntekijät.

– Mikkelissä voi harrastaa lähes mitä vain, täällä on luontoa, vettä ja täällä voi liikkua eri tavoin.

– On hyvä ravirata, Mikaeli, Saimaa Stadiumi, Ikioma-areena, Hänninkenttä ja Urheilupuisto.

– Kuntalaisten palvelut niin kauppojen kuin koulujenkin osalta ovat hyvin saatavilla.

Juttusarjassa mikkeliläiset kuntapäättäjät kertovat itsestään ja asioista, jotka ovat heidän sydäntään lähellä.