Nyt pistetään taas maratoniksi, sillä Aito Maraton järjestetään tänä vuonna jo 9. kerran lauantaina 14. lokakuuta Urpolan pururadan maastoissa.
Tapahtuman järjestää Aitoasunnot yhteistyössä Mikkelin Kilpa-Veikkojen kanssa.
Lähtö tapahtuu kello 10.00. Matkoja löytyy kaikenikäisille ja -kuntoisille. Lyhyin reitti on 2,5 kilometrin mittainen ja matkoja löytyy viiden, 10:n, 20:n ja 40 kilometrin mittaisia.
Matkan voi taittaa kävellen, hölkäten tai juosten. Jokainen osallistuja saa käsiajan suorittamastaan kisasta sekä palkinnon osallistumisestaan.
Osallistumismaksu on aikuisilta 10 euroa. Alle 16-vuotiaille osallistuminen on ilmainen. Kisassa on osallistujille tarjolla vettä, urheilujuomaa, banaania ja suolakurkkuja.
Aito Maratonille voi osallistua vaikka perheen voimin, ystäväporukalla, työkavereiden kesken tai tehdä juuri oman suorituksen.
Aitomaraton sai alkunsa hullusta ideasta.
Pisin matka, 40 kilometrin maraton juostaan kiertämällä neljä kertaa Urpolan pururadan legendaarinen kympin lenkki.
Reitin varrella on häikäisevän upeat lammet, kaksi laavua sekä reilusti happirikasta mänty- ja kuusimetsää.
Tapahtuman osallistumismaksut menevät kokonaan lyhentämättömänä Mikkelin Kilpa-Veikkojen nuorten urheilun tukemiseen.
Kilpa-Veikot vastaavat ammattimaisella otteella käytännön järjestelyistä omalla talkooporukallaan. Tapahtuman tunnelma on lämmin, avoin, ja kannustava. Kaikilla osallistujilla on aina ollut upea positiivinen asenne.
Ilmoittautuminen onnistuu myös paikan päällä lauantaiaamuna 14.10. ennen kisaa.
Aito Maraton sai alkunsa hullusta ideasta, jonka yrittäjä Marko Palhomaa sai täyttäessään 40 vuotta.
– Päätin järjestää kavereille synttärijuhlat juoksukilpailun muodossa.
– Maailmalla urheilukilpailuissa osallistujia innostavat tapahtumat, joissa on mahdottomalta tuntuva haaste. Birkebeinerissa Norjassa hiihdetään vuorten yli reppu selässä 54 kilometriä ja Ruotsissa Vasaloppetissa Mårasta Säleniin 90 kilometriä.
– Marcialongassa kivutaan pitkän suorituksen jälkeen vuoristokylään maaliin, takana 70 kilometriä. Esimerkkejä on paljon. Maraton Urpolassa on ihan yhtä mahdoton haaste monipuolisen maaston vuoksi, joka vuosi lukuisat innokkaat selättävät Urpolan maastot, Palhomaa taustoittaa.
Ideana Aito Maratonissa on yhdistää hullu haaste, mielettömän upea luontokokemus, kannustaa ihmisiä liikkumaan ja nauttimaan mahtavista reiteistä ja liikuntapaikasta Mikkelissä.
Ilmoittautuminen osoitteessa www.mikv.fi/tapahtumat/aito-maraton Ilmoittaudu mukaan ke 11.10. klo 12 mennessä. Ilmoittautuminen onnistuu myös paikan päällä lauantaiaamuna ennen kisaa. Lisätiedot: Marko Palhomaa 044 083 6852 marko.palhomaa@aitoasunnot.fi ja Jesse Haaja 0456318031 jesse.haaja@aitoasunnot.fi