Osuuskauppa Suur-Savo kaavailee Mikkelin mahdollista uutta Prismaa Karilaan. Paikaksi on katsottu Viitostien, Jyväskyläntien ja junaradan rajaama alue, jossa nyt kasvaa metsää.
Suur-Savon toimitusjohtaja Ari Miettinen valotti osuuskaupan hypermarket-suunnitelmia alkuvuoden tulosjulkistuksen yhteydessä.
Miettinen korostaa, että yhä harkinnassa on vaihtoehto, jossa nykyistä Graanin Prismaa peruskorjattaisiin eikä uutta rakennettaisi.
– Päätökset tehdään loka-marraskuun aikana, sanoo Miettinen.
Veturitallin alueen Prisma-hankkeen kaatuminen oli Suur-Savolle suuri pettymys. Osuuskaupasta kerrotaan, että uutta ratkaisua on haettu Mikkelin kaupungin kanssa perusteellisesti, ja kustannuksiin ja niiden jakamiseen liittyvät selvitykset ovat meneillään. Lisäksi liittymäratkaisuja pitää vielä suunnitella tieviranomaisten kanssa.
Karilassa maa-alue on kaupungin omistama. Miettinen sanoo, että 8–10 hehtaarin alueelle pystyisi toteuttamaan nykyaikaisen hypermarketin. Nykyiselle paikalle täyttä Prisma-konseptia ei pysty tekemään, vaikka tuoteryhmiä voitaisiinkin remontin jälkeen lisätä.
Päätökset tehdään loka-marraskuun aikana.
Ari Miettinen
Miettinen sanoo, että toisaalta asian punnitsemisessa painavat kustannukset. Kyseessä on investointi, jolla on 40 vuoden palvelutarkoitus.
– Uuden Prisman rakentaminen maksaisi ainakin noin 45 miljoonaa euroa ja tämän päälle tielinjauksen rakentamiskustannukset. Nykyisen Prisman peruskorjaaminen maksaisi noin 17 miljoonaa. Uusi Prisma kasvattaisi myyntiä mutta myös poistorasitetta eli painaisi tulostamme alas päin, arvioi Miettinen.
Myös seudun väestökehitys huolestuttaa osuuskauppaa. Karilassa kuitenkin kiinnostaa kasvava Rantakylän alue ja näkyvyys Viitostielle. Visulahden alue on Miettisen tulkinnan mukaan Prismalle kaupunkirakenteesta liian kaukana mutta Karila sentään rajoilla.
Karilan Prisma-tontille ei voi tehdä liittymää Viitostieltä. Yhteyden voisi rakentaa Vanhan Otavantien kautta, mutta se tekisi Prismasta ”peltomarketin”. Miettinen pitää parempana kiertoliittymäjärjestelyitä Pitkäjärven ramppien kautta, mutta silloin ratkaistavaksi tulee muun muassa Savonradan ylitys.
Peruskorjaaminen toteutuisi nopeammin kuin uuden rakentaminen. Uuden rakentaminen alkaisi Miettisen laskelmien mukaan aikaisintaan vuonna 2026.
Miettinen sanoo, että ratkaisu kahden välillä on aidosti vielä auki. Lähiaikojen kustannusselvitysten odotetaan tuovan tarvittavaa tietoa päättäjille.
Osuuskaupan tuloskunto antaa ainakin vielä pohjan nykyisen toimipaikkaverkoston uudistamiselle. Suur-Savo ennakoi tammi-elokuun talouslukujen perusteella tuloksen yltävän viime vuoden tasolle, noin 10 miljoonaan euroon.
Liikevaihto tammi-elokuussa oli 328,5 miljoonaa euroa, jossa on kasvua edellisen vuoden vastaavasta ajasta 18 miljoonaa euroa. Miettinen kuvailee kehitystä hyväksi kautta linjan ja erityisesti market-kaupassa sekä matkailu- ja ravitsemiskaupassa.
– Päivittäistavarakaupassa liikevaihto kasvoi 10,5 prosenttia. Se on vahva ankkurimme, ja markkinaosuutemme edelleen kasvoi. Matkailu- ja ravitsemiskaupassa kasvua oli yli 13 prosenttia, ja alan voi sanoa palautuneen korona-aikaa edeltäneelle tasolle.
Liikennemyymäläkauppa hieman taantui, mutta Miettisen mukaan se aiheutui polttoaineiden hintatasosta. Asemien sisäkauppa kuitenkin elpyi. Autokaupan Suur-Savo kertoo olleen hiljaista alkuvuonna mutta piristyneen selvästi kesällä.
Osuuskauppa on yli 1 400 ihmisen työllistäjä. Miettinen kertoo kesäaikaisten rekrytointien vaikeutumisesta ja siitä, että uutena keinona vajeeseen tarjottiin vakituiselle henkilöstölle lisäpalkkaa kesäloman siirtämisestä talviaikaan. Yli sata ihmistä tarttui mahdollisuuteen.
1 400
Osuuskauppa on yli 1 400 ihmisen työllistäjä.