Suomen Paimenkoirayhdistys (SPKY) tuo nautapaimennuksen Euroopan mestaruuskilpailut Mikkelin Vehmaskylään. Kolmipäiväinen tapahtuma järjestetään 6.-8. lokakuuta.
Nautapaimennus on kansainvälisenä kisalajina uusi, mutta se on jo vakiintunut varsinkin Suomeen,
Ruotsiin ja Ranskaan, joissa karjatilojen työkoirat paimentavat paljon nautoja. Näistä maista odotetaan EM-kisoihin 6-7 koirakon joukkueita ja lisäksi yksittäisiä kilpailijoita muista Euroopan maista. Kaikkiaan tasokkaaseen ja jännittävään kilpailuun osallistuu 25 koirakkoa.
EM-kilpailun järjestäjinä toimii kaksi eteläsavolaista luomulypsykarjatilaa ja joukko yhdistysaktiiveja. Paimennettavana on kuutisenkymmentä lypsyrotuista hiehoa Juvan Muumaasta ja mikkeliläisen Matti Tuhkalaisen tilalta.
Kisapelto sijaitsee Tuhkalaisen mailla, Myyrylän kartanon pihapiirissä Vehmaskylässä, jonka tilat toimivat EM-kisakeskuksena kolmipäiväisen tapahtuman ajan.
Kisan tuomaroi erittäin kokenut irlantilainen ammattipaimen ja paimennustuomari Ned O’Keeffe. O’Keeffe on syntyisin lypsykarjatilalta ja käyttää itsekin paimenkoiria naudoilla lammaspaimennuksen ohessa.
Kisaradalla demonstroidaan jokapäiväisessä karjatyöskentelyssä tarvittavia taitoja ja tehtäviä.
Ensin koira hakee 4-10 nuoren naudan ryhmän noin 200 metrin päästä ohjaajalleen, joka antaa koiralleen tarvittavia lisäohjeita tavallisesti pilliin viheltämällä pysyen itse paikallaan.
Seuraavaksi koira ajaa eläinryhmän muutaman sadan metrin matkan läpi joistakin porteista. Matkan varrella on muutama kulkusuunnan muutos.
Kuljetuksen lisäksi kisaradan aikana koira ja sen ohjaaja tekevät yhdessä jaon eli halkaisevat lauman kahteen osaan, sekä häkityksen, jossa eläinryhmä laitetaan yhdessä pieneen aitaukseen.
Tuomari arvostelee tehtävien onnistumisen lisäksi koirakon yhteistyötä ja hyvää eläintenkäsittelyä sekä sujuvaa radan etenemistä.
Kilpailussa päästään näkemään, mihin pitkälle koulutettu koira pystyy ja kuinka koiraan luottavat naudat taipuvat rauhallisesti sen ohjattaviksi, totuttuaan paimennukseen vasikasta saakka.
– Siten kilpailu parantaa paimennuksen ja eläintenkäsittelyn tasoa sekä kohentaa eläinten hyvinvointia tiloilla saakka. Samalla saadaan tietoa myös työkoirajalostuksen tueksi, kertoo Heikki Teittinen Juvan Muumaasta, joka on ollut nautapaimennuksen keskeisin kurssi- ja kilpailupaikka Suomessa jo kahden vuosikymmenen ajan.
Laidunnus pelto-, metsä- ja luonnonlaitumilla on vahvistuva trendi karjataloudessa. Paimenkoirien apu on korvaamaton laidunsiirroissa. Se mahdollistaa laidunnuksen monilla haasteellisemmillakin alueilla, ja edistää siten luonnon monimuotoisuutta ja avaa maisemaa.
– Ilman paimenkoiria laidunnusta ei tilalla tässä laajuudessa pystyttäisi tekemään. Eläinten etsiminen, siirtäminen ja lastaaminen traileriin kauempana sijaitsevilta laitumilta olisi liian vaikeaa, toteavat Matti Tuhkalainen ja Ann-Mari Lintunen Tuhkalaisen tilalta, jossa nautoja on kaikkiaan reilut sata päätä.
Nautapaimennuksen EM-kilpailut järjestetään nyt kolmannen kerran ja ensimmäistä kertaa Suomessa. Kilpailun karsintalähdöistä perjantaina ja lauantaina valikoituu sunnuntain finaaliin 8 parhaiten suoriutunutta koirakkoa.
Paitsi karjatalouden ammattilaisille, on kilpailu erittäin mielenkiintoinen myös muun yleisön seurattavaksi. Pellolla on katettua katsomotilaa. Myyrylän kartanosta löytyy kahvila kilpailun ajan sekä iltapäivisin paikallisten pientuottajien grillimakkaramyyntiä.
– Tämän tason kilpailuissa yleisö saa nähdä upeaa yhteistyötä koiran, nautojen ja ihmisen kesken. Kotimaisten ja paikallisten koirakkojen puolesta pääsee myös jännittämään keskellä kansainvälistä meininkiä! Tervetuloa, toivottaa kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Anniina Huovinen.
Nautapaimennuksen EM-kilpailut, 6.-8.10.2023, Mikkelissä, Vehmaskyläntie 93.Lisätietoa www.spky.fi