Melodisen hard rockin ystävät suuntaavat perjantaina askeleensa Rantakylään ja ravintola Kivijalkaan, jonne saapuu esiintymään kulttibändi Brother Firetribe.
Keikka on osa Brother Firetriben syyskiertuetta, joka kantaa nimeä Band on a Mission.
– Aivan mahtavaa päästä tien päälle pitkästä aikaa moikkaamaan vanhoja, ja toivottavasti myös uusia, tuttuja.
– Erityisen nastaa on vierailla paikoissa, missä ei olla aikaisemmin soitettu. Kesä on valmisteltu uutta levyä ja nyt tärähdetään klubeihin pitämään hauskaa. Ihan parasta, kommentoi solisti Pekka Heino.
Kotimaan suurimmilta rock-klubeilta ja useiden festivaalien lavoilta tutun Brother Firetriben yli 20-vuotiseen taipaleeseen mahtuu albumilistojen huippusijoja ja täysiä keikkasaleja läpi maan.
Yhtye on perustettu vuonna 2002 Keravalla kun Heino, kosketinsoittaja Tomi Nikulainen ja basisti Jason Flinck tapasivat kitaraa soittavan Emppu Vuorisen.
Esikoisalbumi False Metal julkaistiin kesällä 2006 ja sen julkaisun jälkeen rumpaliksi tuli Kalle Torniainen. Yhtyeen ensimmäinen livekeikka oli Helsingissä saman vuoden syksyllä.
Brother Firetribe on julkaissut viisi albumia, joista viimeisin Feel The Burn tuli ulos vuonna 2020. Samaan aikaan Vuorinen jättäytyi pois yhtyeestä Nightwish-kiireidensä takia ja hänen tilalleen tuli Roope Riihijärvi.
Bändin nimi on kunnianosoitus takavuosien tennistähti Veli Paloheimolle, jonka nimen suora englanninnos se on.
Brother Firetribe ravintola Kivijalassa perjantaina 6.10. Showtime 22:00. Ikäraja 18 vuotta. Liput ennakkoon 20 e ravintolasta tai tiketti.fi, ovelta 25 e, mikäli jäljellä.