Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pruuvin tilalle tulee ensi vuonna Aasian makuja tarjoava ravintola – "Tämäntyyppinen ravintola Mikkelistä puuttuu tällä hetkellä ja sitä ovat monet toivoneet"

Osuuskauppa Suur-Savo tavoittelee uudistuksella uusia asiakasryhmiä. Pruuvin suositun pippuripihvin luvataan säilyvän.

Osuuskauppa Suur-Savo jatkaa ravintoloidensa uudistustyötä Mikkelissä.

Raatihuoneenkadulla sijaitseva ruokaravintola Pruuvi sulkee ovensa vuodenvaihteessa. Ravintolatilat saneerataan kevään aikana ja suunnitelmien mukaan huhtikuussa paikalla avaa ovensa Mikkelissä aivan uuden tyyppinen, aasialaisia makuja tarjoava ruokaravintola.

– Tämäntyyppinen ravintola Mikkelistä puuttuu tällä hetkellä ja sitä ovat monet toivoneet.

– Konsepti on niin uusi, ettei sillä ole toistaiseksi kuin työnimi ”Aasia”, kertoo matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Kai Nurmi.

Uusi ravintola rakentuu monipuolisen ruokatarjonnan varaan.

– Ajatus on, että sieltä saisi aasialaisella cross kitchen -teemalla kiinalaista, korealaista, japanilaista, thaimaalaista ja vietnamilaista ruokaa, a la carte -pohjalta tilattuina annoksina.

– Dim sumeja, dumplingeja, nuudeleita, keittoja ja patoja ja sen sellaista. Perusraaka-aineina käytetään lihaa, kalaa ja vihanneksia.

– Sushiravintola siitä ei tule. Sushia voi toki olla tarjolla, mutta ei buffet-muodossa.

– Annokset suunnitellaan sellaisiksi, että ne ovat hinnoiltaan huokeita ja kooltaan sellaisia, että pöytäseurue voi tilata useamman annoksen jaettavaksi, Nurmi sanoo.

Uudelle ravintolalle rakennetaan Nurmen sanoin ”tyylikäs mutta rento” imago. Mallia on käyty katsomassa maailmalla.

– Nyt on nousemassa trendi, jota kutsutaan nimellä ”energy dining”. Illallisen jälkeen voidaan jäädä samaan paikkaan istumaan vähän pidemmäksikin aikaa, ja uusi ravintola suunnitellaan sellaiseksi, että siellä viihtyy syömisen jälkeenkin, drinkkien parissa, Nurmi taustoittaa.

Uuteen ravintolaan on tulossa myös lounasta.

Ravintolamaailma on muuttunut paljon viime vuosina.

Toimialajohtaja Kai Nurmi

– Ei kuitenkaan kotiruokalounasta, vaan ravintolan oman tyylin mukaista, joko omalta lounaslistalta tai a la carten mukaan tilattuna.

Pruuvi on ehtinyt toimia Raatihuoneenkadulla 1990-luvulta saakka. Nimen keksi Pertti Oksa, aikaisemmin ravintola ehti toimia ainakin Olorosana ja Naapurina. Osuuskaupalle ravintola siirtyi Oksan myytyä ravintolaliiketoimintansa vuonna 2014.

Miksi perinteikäs ravintola saa väistyä?

– Pruuvista tulee jatkuvasti erinomaista palautetta sekä ruoasta että palvelusta. Mutta samalla olemme havainneet, ettei ravintolassa käy tarpeeksi asiakkaita. Olemme kokeilleet kaikenlaista, mutta nyt jouduimme toteamaan, ettei se konsepti enää toimi, Nurmi sanoo.

Osasyyksi Nurmi mainitsee, että Pruuvi on asiakkaiden mielissä profiloitunut iltaravintolaksi, jonne tullaan ennemminkin perhe- ja muissa juhlatilaisuuksissa.

– Tätä mielikuvaa haluamme muuttaa. Toivomme, että uusi konsepti houkuttelee tiloihin uutta asiakaskuntaa ja madaltaa ravintolaan tulemisen kynnystä, myös arkisin. Edullisemmat annoshinnatkin toivottavasti tähän innostavat, Nurmi sanoo.

Aasialaisessa ruoassa on myös yksi etu.

– Se kestää myös kotiinkuljetuksen. Ja nuoret aikuiset haluavat käyttää myös sitä palvelua, Nurmi sanoo.

Yhden Pruuvin suosikin Nurmi kuitenkin lupaa säilyvän.

– Kyllä sitä pippuripihviä jatkossakin saa. Vaikkapa sitten ravintola Einosta Hallituskadulta.

Ravintola sijaitsee Mikkelin Liikemiestenseuran omistamassa kiinteistössä.

– Heidän kabinettinsa ja muut tilansa säilyvät ennallaan remontin jälkeenkin. Sen verran tulee muutosta, että Raatihuoneenkadun suuntaan tehdään ikkuna, josta näkee ravintolaan sisään. Avaamme näin ravintolaa myös kadun suuntaan, Nurmi perustelee.

Uusi ravintola huolehtii tulevaisuudessa myös Liikemiestenseuran ateriapalveluista sekä lounasaikaan että iltaisin.

Kun tuttuja ravintoloita uudistetaan tai jopa suljetaan, tulee asiasta väistämättä palautetta. Nurmen mukaan uudistuminen aika ajoin on kuitenkin välttämätöntä, jos ravintolakonsepti ei ole toimiva. Joskus maine toivotun asiakaskunnan keskuudessa on sellainen, etteivät pienet korjausliikkeet auta.

– Tietyn ajan ravintolan toimintaa voidaan yrittää ikään kuin tekohengittää, mutta meillä täytyy olla valmiuksia myös kokeilla rohkeasti jotakin uutta.

– Ravintolamaailma on muuttunut paljon viime vuosina. Nuoret aikuiset eivät enää istu iltaravintoloissa samalla tavalla kuin vanhemmat sukupolvet ja satsaavat myös enemmän ruokailuun kuin pelkkään alkoholiin, Nurmi taustoittaa.

Osuuskaupan uudistuksista Päämajan korvannutta Las Palmasia Nurmi luonnehtii erittäin hyvin onnistuneeksi.

– Siellä käy nyt nuorempaa väkeä, mutta kokonaisuutena kävijöissä on kyllä kaikenikäisiä. Karaoke on hyvä vetonaula. Nuorten aikuisten yöravintolana palvelee hyvin myös Wilhelm, jossa ikäraja on kaksi vuotta korkeampi kuin 18-vuotiaille avoimessa Las Palmasissa.

Ovensa sulkenut yökerho Night Vaakuna ei tee paluuta.

– Yökerho on hotellin yhteydessä aina vähän ongelmallinen. Työmatkalaiset valittivat metelistä. Night Vaakunan tiloihin suunnitellaan uutta toimintaa ensi vuoden aikana, Nurmi kertoo.

Uusi kebab-ravintola Babista on myös lähtenyt Nurmen mukaan hyvin liikkeelle.

– Ketju on laajenemassa valtakunnalliseksi, mikä parantaa sen tuttuutta. Seuraava Babista avataan Helsinkiin. Me uskomme, että olemme valinneet oikean tien. Samoin Rosso Pizzaan on oltu tyytyväisiä, sen myynti kasvaa koko ajan. Molemmissa paikoissa valtti on myös kotiinkuljetusmahdollisuus.

Osuuskaupan keskustan ravintoloista Eino ja Amarillo ovat jatkamassa tutuilla konsepteillaan.