Muutama vuosi sitten Suur-Savon Sähkön konttorilla Otto Mannisen kadulla tuumittiin, että alkaisi olla aika satsata kunnolliseen kahviin, jotta kahvipausseista saataisiin miellyttävä tauko työpäivän lomaan.
– Meillä on täällä monta hyvän kahvin ystävää. Mietimme erilaisia vaihtoehtoja ja päätimme hommata tänne kahvikoneen. Meillä oli leasing-sopimuksella hankittu vuokrakone, mutta kun sen sopimus päättyi, tulimme siihen tulokseen, että ostamme oman laitteen, taustoittaa assistentti Sanna Repo.
Suur-Savon Sähkön pääkonttorissa työskentelee päivästä riippuen yleensä 5-30 henkilöä.
– Kyllä meillä kerroksissa keitellään suodatinkahviakin, mutta usein iltapäivän kahvihetkille kokoonnutaan yhteiseen kahvihuoneeseen, sanoo viestintäsuunnittelija Teemu Vitikainen.
Hyvän kahvin ystävät olivat tutustuneet myös paikallisen Kirjalan Kahvipaahtimon tuotteisiin ja ihastuneet. Niinpä päätettiin hommata käyttökapasiteetiltaan laadukas, kestävä ja pitkäikäinen kahvikone ja sen täytteeksi Kirjalan Kahvipaahtimon papuja, joista kahvi jauhetaan.
– Otimme yhteyttä Olli Siitariin. Saimme maistiaiseriä testattavaksi ja hyvän tarjouksen. Hintakilpailussa Kirjalan kahvipaahtimo pärjäsi hyvin myös. Ryhdyimme asiakkaiksi ja palvelu on pelannut tosi hyvin. Pavut toimitetaan meille tilauksen mukaan ja ajoittain ostamme myös koe-eriä uusista paahdoista, testimielessä, Repo kertoo.
Palvelu on pelannut toisellakin tavalla.
– Olli ja Anna Siitari kävivät testaamassa kahvit meillä ja Anna sääti laitteemme niin, että se toimii optimaalisesti juuri heidän kahvillaan. Hienoa palvelua, kiittelee Repo.
Kahvikone on ollut täystyöllistetty sen pari vuotta, jonka se on sähköyhtiöläisiä palvellut.
Repo on Suur-Savon Sähkön toimiston kahvivastaava. Siinä ominaisuudessa hän huolehtii päivittäin kahvikoneen täyttämisestä, sen puhdistamisesta ja tyhjentämisestä.
Hän muistuttaa, että paikallisen kahvin ostaminen on paitsi maku- myös arvokysymys.
– Suur-Savon Sähkön arvoihin kuuluvat paikallisuus ja vastuullisuus. Haluamme tukea paikallista pienyrittäjää, jonka meille toimittama kahvi on hyvää, laadukasta ja vastuullisesti tuotettua. Nämä asiat istuvat täydellisesti meidän arvoihimme, Repo sanoo.
Haluamme tukea paikallista pienyrittäjää.
Sanna Repo
Suur-Savon Sähkö tilasi Kirjalan Kahvipaahtimolta vuonna 2021 myös 75-vuotisjuhlan lahjakahvit sekä asiakkaille että henkilöstölle.
– Ne saatiin todella joustavalla aikataululla, omalla etiketillä varustettuna. Aiomme heiltä tilata lahjakahveja jatkossakin, tässä on vinkkiä myös muille paikallisille yrityksille, Repo sanoo.
Kirjalan Kahvipaahtimolle kelpaisi useampikin samanlainen paikallinen yrityskumppani.
– Me voimme tarvittaessa toimittaa kahvikoneenkin. Meillä on Juran kanssa yhteistyösopimus, jonka kautta asia hoituu.
– Joudumme näissä yhteistyökuvioissa vain kilpailemaan isojen firmojen kanssa. Siihen markkinaan on vaikea saada jalkaa oven väliin, sanoo paahtimon perustaja Olli Siitari.
Mikkeliläispaahtimo on kuitenkin kasvattanut myyntiään tasaisesti viime vuosina. Kahvia menee sekä S- että K-ryhmän vähittäiskauppoihin ja sitä saa myös monesta kahvilasta.
– Viimeksi saimme uuden asiakkaan kuopiolaisesta kahvilasta, Siitari kertoo.
Paahtimokahvia menee paljon myös koko ajan kasvavaan personoituun myyntiin.
– Meiltä saa kahvin haluamallaan nimellä ja omalla etiketillä. Sitä on mennyt esimerkiksi koulujen varainhankintamyyntiin itse suunnitelluilla etiketeillä. Ja monelle yritykselle.
– Myös mikkeliläinen metallibändi Bloodred Hourglass tilasi meiltä suuren määrän kahvia promotarkoituksiin Euroopan keikkojensa yhteydessä, Siitari paljastaa.
Kahvi tekee nykyään kauppansa myös verkossa. Kirjalan Kahvipaahtimon oma verkkokauppa on päässyt kunnon vauhtiin ja sen kautta lähtee maailmalle tavaraa käytännössä päivittäin.
– Pääsimme myös Slurp-nimiseen verkkokauppaan, jossa on parisenkymmentä pienpaahtimoa. Se on hyvä markkinointi- ja myyntikanava ja sen kautta on kahvia lähtenyt Yhdysvaltoihin, Eurooppaan ja jopa Japaniin, Siitari sanoo.
Pian viisi vuotta täyttävällä Kirjalan Kahvipaahtimolla menee Siitarin mukaan hyvin. Paahtimon tuotanto riittää kattamaan kysynnän ja Nuijamiestenkadulle kolme ja puoli vuotta sitten perustettu kahvila on suosittu kahvittelupaikka, jonne tullaan kauempaakin.
– Toki aina parantamisen varaa on, mutta kahvia myydään koko ajan tasaisesti niin vähittäismyynnissä kuin kahvilassakin. Siinä ei ole tapahtunut notkahdusta, vaikka ajat ovat ahtaat.
– Me olemme sen verran pieni yritys, että laajentumismahdollisuuksia on haettava vähän sieltä ja täältä.
– Mutta nyt on hienoa, kun esimerkiksi markkinointiin ja brändäykseen on saatu ihan uutta vauhtia, kun lapseni Anna ja Väinö ovat ottaneet vetovastuun yrityksestä, Siitari kiittelee.
Kirjalan Kahvipaahtimon tuotteille on löytynyt tänä vuonna myös aivan uudenlaista käyttöä. Enonkoskelainen Karvilan Panimo on valmistanut ensimmäisen erän Espresso Stoutia, joka saa makua Kirjalan Kahvipaahtimon tummapaahtoisesta kahvista.
Paahteiseksi, makeaksi ja suklaiseksi luonnehdittua tumma ja vahvaa, peräti 8-prosenttista stoutia valmistui ensimmäinen 500 litran erä elokuussa. Olut julkistettiin elokuun lopussa Oulussa pidetyillä Suuret oluet, pienet panimot -festivaaleilla.
– Aloimme miettiä uuden tuotteen kehittämistä, kun tuli tieto siitä, että alkoholilakiin on tulossa muutos, joka sallii korkeintaan 8-prosenttisten oluiden myynnin vähittäiskaupoissa. Halusimme saada uuden oluen valmiiksi, kun tämä uudistus joskus tulee.
– Stoutia olemme valmistaneet ennenkin, mutta vasta vähän vahvempana siitä tulee riittävän aromikasta. Kahvi taas sopii hyvin stoutin makumaailmaan. Etsimme sitten paahtimoa lähiseudulta ja löysimme Kirjalan Kahvipaahtimon. heiltä löytyi meille sopiva kahvi, kertoo Simo Asikainen Karvilan Panimosta.
Oluessa käytettävä kahvipapu tulee Brasiliasta. Valmistusprosessissa kahvi lisätään olueen käymisvaiheen jälkeen kylmäuutoksena.
– Näin olueen ei tule kahvissa luontaisesti olevaa rasvaa. Kahvi lisätään periaatteessa valmiiseen olueen, mutta olut saa luonnollisesti vielä kypsyä sen jälkeen, Asikainen kertoo.
Karvilan Panimo tunnetaan Korven Kutsu -olutperheestään. Panimon erikoisuus on oma lähdekaivo, jonka veteen oluet valmistetaan.
– Espresso Stoutia saa tällä hetkellä meidän panimokaupastamme. Ja olemme tietysti valmiit toimittamaan sitä myös ravintoloihin pulloittain, jos kiinnostusta ilmenee, Asikainen sanoo.
Mikkelissä Espresso Stoutia saa tällä hetkellä Bar Domista.