Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaupungin kivijalat | Sijainti on Rantakylän Kukan valtti – Erika Unhola on tehnyt omassa yrityksessään jo 17 vuoden mittaisen uran

Punainen ruusu on ikisuosikki. Sitä ostetaan vuodenajasta riippumatta. Etenkin jos miesasiakkailta kysyisi, niin ruusu olisi varmasti myös kaikista paras kukka. Näin vastaa Rantakylän Kukan yrittäjä Erika Unhola kysyttäessä, mitkä leikkokukat menevät parhaiten kaupaksi.

– Myös neilikkaa eri väreissä menee paljon. Se on kestävä ja kaunis kukka. Pioni taas on kevään ja alkukesän hittikukka. Nyt kimpuilta halutaan luonnollisuutta ja ketomaisuutta, sellaisiin kimppuihin pionit ja neilikat ovat mainio valinta.

Rantakylän Kukka on toiminut Mikkelin Rantakylässä Puusepäntiellä perustamisestaan lähtien eli 24 vuotta. Unhola on työskennellyt kukkakaupassa vuodesta 2009 saakka. Yrittäjän saappaisiin hän astui seitsemän vuotta sitten.

– Se oli hyvinkin luontainen siirtyminen. Kun edellinen yrittäjä Tapani Pippuri halusi luopua kaupasta, olin heti valmis toimiin. Kukkakaupan pitäminen oli pitkäaikainen haave.

Unhola kehuu kukkakaupan sijaintia, joka on hänen mielestään paras mahdollinen.

– Tässä lähellä ei ole muita kukkakauppoja, se on iso etu. Tänne on myös helppo tulla, kun autonkin saa parkkiin käytännössä oven eteen.

Rantakylän Kukan asiakaskunta muodostuu yrittäjän mukaan pitkälti rantakyläläisistä vakioasiakkaista.

Usein ostosten lomassa rupatellaan niitä näitä ja parannetaan maailmaa.

Erika Unhola

– Toki täällä käy asiakkaita muualtakin Mikkelistä, mutta kyllä iso osa heistä on tästä läheltä. Tunnen monet asiakkaat kasvoilta, toiset nimeltäkin. Usein ostosten lomassa rupatellaan niitä näitä ja parannetaan maailmaa, hän naurahtaa.

Sijainnin lisäksi Rantakylän Kukan valttikortti on Unholan mielestä hyvä valikoima.

– Käytännössä kaikkea löytyy. Ja jos jotakin kukkaa ei sillä hetkellä valikoimassa ole, voidaan yrittää tilata. Tietysti tarjonta vaihtelee vuodenaikojen ja saatavuuden mukaan.

Suurin osa Rantakylän Kukan kukista tulee Hollannista.

– Pyrin kyllä hyödyntämään mahdollisimman paljon suomalaisten ja lähialueen puutarhojen tuotteita. Esimerkiksi iso osa kesäkukista tulee Viinasen puutarhalta Savonlinnasta tai mäntyharjulaiselta Penttilän puutarhalta.

Unhola on synnynnäinen multasormi. Hän on pitänyt kukista ja niiden parissa työskentelystä aina.

– Osallistuin jo lapsena kukansidontakilpailuun. Ehkä tekniikka ei ollut silloin vielä ihan hallussa, sillä voitto meni jollekin toiselle, hän nauraa.

– Mutta ei se innostus mihinkään hävinnyt. Aikuisena lähdin opiskelemaan ensin puutarhuriksi ja sitten floristiksi. Pidän kukkien kauneudesta ja siitä, miten mielenkiintoista niiden kasvua on seurata.

Rantakylän Kukan valikoimasta löytyy leikkokukkien ja valmiiksi sidottujen kimppujen lisäksi viherkasveja ja ruukkukukkia.

Kimppuja tehdään myös tilauksesta surusidonnoista morsiuskimppuihin.

– Lisäksi meiltä löytyy myös koriste-esineitä, kattava valikoima suojaruukkuja ja maljakoita sekä kortteja ja adresseja.

Unhola työskentelee liikkeessä yksin. Apulaiselle on ollut tarvetta lähinnä sesonkiaikoina eli alkukesästä ja joulun alla.

– Joskus päivät venyvät pitkiksi, sillä teen tilauksesta myös erilaisia puutarhatöitä. Mutta eivät pitkät päivät mitään haittaa, koska todella pidän tästä työstä.

Kaupungin kivijalat -juttusarjassa esitellään paikallisten kivijalkaliikkeiden toimintaa.