Lampi on tuttu käsite mikkeliläiselle. Etelä-Savon maasto on vesialueiden pirstomaa ja lampia löytyy kaupungin alueelta varovaisestikin arvioituna kymmeniä.
Muualta tulleelle erityisesti metsälampi voi kuitenkin olla valtava elämys. Niin valtava, että siitä pitää tehdä kirja. Sellainen se oli tutkija, filosofi Jukka Mikkoselle, jonka juna toi Pohjois-Pohjanmaan Iistä Joensuun, Tampereen ja Helsingin kautta Otavaan.
– Täällä tavallaan löysin metsäluonnon ja lammet, koska kotiseudullani ei ollut samanlaisia maisemia. Eikä niitä tietysti löytynyt kaupunkiseuduiltakaan.
– Olin hyvin vaikuttunut tämän seudun metsälammista. Ne ovat hienoja paikkoja, joten halusin jakaa riemuni muidenkin kanssa ja kertoa niistä ihmisille, perustelee Mikkonen teosta Metsälampi (ntamo 2023), jonka hän on kirjoittanut.
Metsälampi on alallaan historiallinen teos.
Ensinnäkin se on ensimmäinen kirjan mittaan kasvatettu esitys lampiluonnosta luonnontieteellisestä näkökulmasta.
Toiseksi, kirjassa valotetaan kattavasti ja rikkain siteerauksin myös sitä, miten vahvasti lammet esiintyvät suomalaisessa kirjallisuudessa. Pienten ja mustien metsälampien hämyinen tunnelma on kiihottanut monen kirjailijan mielikuvitusta ja kansantarustossakin lammista löytyy monesti kaikenlaista jännittävää ja vaarallista.
– Suomalaisista järvimaisemista on kirjoitettu paljon ja sitä on myös tutkittu. Lampien esiintymistä kirjallisuudessa ei kuitenkaan ole selvitetty mitenkään laajasti, Mikkonen perustelee.
Luonnon-rauhaa rakastavat hakeutuvat usein metsälammille.
Jukka Mikkonen
Kirjan upea kuvitus on juvalaisen ympäristönsuojelun asiantuntija Harri Hakalan.
– Lammet ovat olleet Harrin ja minun yhteisen mielenkiinnon kohde ja keskustelun kestoaihe vuosien ajan. Harri on kuvannut vesiä pitkään, ja suurin osa kuvista on tämän itsenäisen työn satoa. Osa kuvista on peräisin meidän yhteisiltä retkiltämme, Mikkonen kertoo.
Mikä metsälammessa sitten viehättää?
– Ne ovat omanlaisiaan, vähän salaperäisiä paikkoja. Usein ne sijaitsevat vähän syrjässä ja pieni lampi on joskus saattanut olla käytännössä yhden ranta-asukkaan hallinnassa. Lampi on paljon yksityisempi vesialue kuin iso kesämökkijärvi, jolla saattaa olla paljon asutusta ja vesiliikennettä.
– Metsätaloudessakin lammet on usein unohdettu, niitä on pidetty hyödyntämiskelvottomina vesialueina, joten ne ovat usein jääneetkin luonnontilaan, Mikkonen sanoo.
– Luonnonrauhaa rakastavat kalastajat ja retkeilijät hakeutuvat usein metsälammille. Minäkin käyn Otavassa lempilammillani retkeilemässä lasten kanssa. Eihän sen parempaa retkipaikkaa olekaan. Niihin reissuihin liittyy myös sellaista poikamaista seikkailua ja löytämisen iloa, joka minulle on aina ollut tärkeää, hän jatkaa.
Mikkonen työskentelee tällä hetkellä Koneen Säätiön kolmivuotisen apurahan turvin. Hän tekee tutkimusta estetiikasta ympäristönsuojelussa. Siinä hän selvittää kauneusarvojen ja taiteen merkitystä luonnon- ja kulttuuriympäristöjen suojelussa ja kestävässä kehittämisessä. Hän aikoo koota tutkimustuloksistaan yleistajuisen tietokirjan. Sen lisäksi luvassa on tieteellisiä tutkimusartikkeleita englanniksi.
– Estetiikka on tärkeä arvo ympäristönsuojelussa. Kansallispuistot ovat tästä hyvä esimerkki, niitähän on perustettu nimenomaan antamaan kävijöille esteettisiä elämyksiä, Mikkonen havainnollistaa.
Asioilla on kuitenkin puolensa.
– Toisaalta kävijämäärien kasvu ja virkistyskäsitysten ja harrastusten muutokset ovat paikoin johtaneet suojelualueiden kulumiseen ja erilaisiin ikäviin lieveilmiöihin, hän muistuttaa.
Millainen luonnonsuojelija lampikirjailija on itse?
– Haluaisin, että laajemmin nähtäisiin ihminen osana luontoa eikä niin, että ihminen ja luonto eristetään toisistaan.
– Tällä tarkoitan sitä, että ikään kuin kaukaa jostakin suojellaan luontoa, mutta ei eletä osana luontoa eikä luontoon ole arjessa minkäänlaista suhdetta, hän kiteyttää.
Luonto on innoittanut Mikkosta kirjallisiin töihin aikaisemminkin. Hänen vuonna 2017 ilmestynyt teoksensa Metsäpolun filosofiaa syntyi vähän samalta pohjalta kuin uusi lampikirja; vuonna 2010 Otavaan rintamamiestaloon muuttanut Mikkonen tutki lähimetsiään ja ihastui.
Tällä hetkellä on jo kypsymässä seuraava teos, tietokirjailija Jarkko Tuusvuoren kanssa toteutettava kirja saunoista, joka on vasta luonnosasteella.
– Tässähän on syntymässä oikein perisuomalainen trilogia; metsät, lammet ja saunat, nauraa Mikkonen.
– Saunoista on toki kirjoitettu paljon. Mutta nyt olisi tarkoitus löytää vielä uusi näkökulma aiheeseen.