Olen lapsesta saakka keksinyt mielikuvitustarinoita. Koska veljeni on minua seitsemän vuotta vanhempi, koin olevani ainoa lapsi, ja vietin aikaani aika paljon itsekseni. Maalla ei ollut samanikäisiä kavereita lähellä. Vaeltelin koulun jälkeen metsässä, ja öinen tähtitaivas inspiroi minua.
Luin todella paljon kirjoja ja innostuin niistä televisiosarjoista, joita 1980-luvulla oli nähtävissä. Samoin pelasin yläkouluikäisenä Commodore 128:lla tietokonepelejä ja harrastin pöytäroolipelejä.
Ahmin siis kaikkea tarinoihin ja tarinankerrontaan liittyvää.
Olen Anne Leinonen, kirjoittamisen sekatyöläinen, joka katselee kirjoittamista niin kirjailijan, kustannustoimittajan kuin kouluttajan näkökulmasta.
Olen eteläsavolainen, ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän ammennan juuristani.
Inspiroidun luonnon rauhallisuudesta ja kaupunkien kuhinasta. Ihmisistä arkisine omituisuuksineen. Siitä, mitä toisen puhuvat. Joskus yksittäinen uutinen lehdessä voi toimia kipinänä.
Ensimmäinen julkaistu kirjani on minun ja Eija Lappalaisen yhdessä kirjoittama nuortenromaani Lokkeja rakastava veli (2000), joka voitti aikoinaan nuortenkirjakilpailun.
Mutta ensimmäinen kirjoitettu teos on 16-vuotiaana kirjoituskoneella kirjoitettu fantasiaromaani. Sitä ei tulla koskaan julkaisemaan. Se ei ole tarinallisesti eikä kielellisesti niin hyvä, mutta toki hieno muistutus siitä, että jokainen aloittaa jostakin.
Aika monta tuntia on pitänyt kirjoittaa, jotta olen nyt se kirjailija joka olen.
Olen urani aikana kirjoittanut sekä yksin että yhdessä erilaisia teoksia noin 25, ja sen lisäksi muutaman kuunnelman ja näytelmän.
Novelleja olen kirjoittanut useita kymmeniä, niitä on julkaistu erilaisissa lehdissä ja antologioissa. Artikkeleita ja kolumneja on myös tullut tehtyä, niiden tarkkaa määrää en tiedä. Olen aika huono arkistoimaan kaikkea kirjoittamaani.
Olen kirjoittanut niin aikuisille kuin nuorille. Kohderyhmästä riippuen tekstit ovat vakavia tai kepeämpiä.
Minulle kirjoittaminen on vaikuttamista.
Anne Leinonen
Viimeksi minulta on ilmestynyt kirjoitusopas Sinä julkaiset romaanin. Ohjaan paljon eri-ikäisiä ja erilaisia kirjoittajia, ja olen koonnut romaanin kirjoittamiseen liittyviä harjoituksia ja neuvoja yksiin kansiin.
Kirjoittajaurani hienoin hetki oli Etelä-Savon taidepalkinnon saaminen vuonna 2022.
Se oli tunnustus pitkään tekemästäni taiteellisesta sekä yhteisöllisestä työstä toisten kirjoittajien eteen. On upeaa, kun pitkä työ noteerataan.
Tällä hetkellä minulla on työn alla useita novelleja ja romaaneja. Mutta ehkä vahvimpana on tällä hetkellä uusin Kettukoski-sarjan äänikirja, jota teen yhdessä ristiinalaisen kollegan Helena Wariksen kanssa.
Kettukoski on fiktiivinen eteläsavolainen paikkakunta Mikkelin kupeessa. Tarina yhdistelee cosy crimeä ja romantiikkaa. Rikokset eivät ole verisiä, mutta jännitystä ja vauhdikkaita käänteitä on toki luvassa.
Kirjoittamisessa minua kiehtoo erilaisiin maailmoihin ja tunteisiin syöksyminen. Jokaiseen tarinaan voi ujuttaa jotakin omassa elämässä nähtyä ja koettua, mutta toisaalta niissä voi myös käsitellä asioita ja ilmiöitä laajemmin.
Minulle kirjoittaminen on vaikuttamista, tarinoiden avulla voi koskettaa jotain sellaista, joka on meille kaikille yhteistä.
Minua kiinnostavat myytit, kansanperinne ja se, miten ne edelleen näkyvät nykyajassa ja arjessamme. Olen myös hyvin viehättynyt maalaispaikkakunnista ja niiden ihmisten keskinäisestä dynamiikasta.
Aika usein kirjoitan tarinoita, joissa yksilö on jollakin tavalla konfliktissa yhteisön kanssa.
Minut tunnetaan toki ennen kaikkea maagisen realismin ja tulevaisuuskuvien kirjoittajana, mutta yhtä lailla olen tehnyt arkisia tarinoita.
Yhden kirjan kirjoittaminen vie aikaa vuodesta useampaan vuoteen. Jotkut työt ovat olleet matkassani kymmenen vuotta, ennen kuin ne kiteytyvät valmiiksi. Toiset taas saattavat mennä kustantamon putkesta läpi vuodessa.
Joskus aikaa menee ihan ajatteluun, toisinaan on kerättävä taustamateriaalia.
Luin lapsena ja nuorena todella paljon kirjoja. Nykyään aika jakaantuu monien eri medioiden kesken. Luen kirjoja, lehtiä ja artikkeleita, katson sarjoja, kangaspuilla istuessani kuuntelen äänikirjoja.
Minulle tarina on tarina riippumatta siitä, mikä on sen formaatti.
Kirjamieltymykseni vaihtelevat sen mukaan, mitä milloinkin olen itse kirjoittamassa. Joskus on mukava lukea suoraviivaisia dekkareita tai romantiikkaa, joskus syvennyn teoksiin, jotka todella haastavat ajattelemaan.
Tietokirjoja luen syventyessäni johonkin aiheeseen. Minulla ei siis ole varsinaista suosikkikirjailijaa, heitä on niin monia! Mutta erityinen paikka sydämessäni on novelleille. Suosittelen esimerkiksi Maarit Verrosta.
Kirjoitan kotonani Ristiinan Koivakkalassa metsän keskellä.
Perheeseeni kuuluu puolison lisäksi kaksi lasta, kissoja – ja laajennettuun perheeseen monet meillä käyvät kirjoittajat. Pidän kotonani säännöllisesti leirejä ja tapaamisia kirjoittajille.
Harrastan korealaista miekkailua eli haidong gumdoa, luonnossa liikkumista, kädentaitoja – olen taas pitkästä aikaa kiinnostunut kuvataiteista.
Minut tekee onnelliseksi kun ihmiset onnistuvat yhdessä, oli se sitten taiteen tekemistä tai jotakin muuta yhdessä hoidettavaa.
Surulliseksi minut tekevät ihmisten keskinäiset ennakkoluulot. Kannamme mukanamme monenlaisia asenteita esimerkiksi siitä, millaisen ihmisen pitäisi olla. Onneksi nuoriso on paljon suvaitsevaisempaa, mutta toivon myös, että he olisivat armollisempia itselleen.
Elämä ei ole suorittamista, on monenlaisia tapoja olla hyvä ihminen.
Juttusarjassa ääneen pääsevät mikkeliläiset taiteen ja kulttuurin tekijät.