Mikkelin torin syyssesonki on vielä täydessä vauhdissa, mutta toritoimijoiden mielessä kajastelee jo joulu.
Mikkelin tämänvuotista joulutoria sekä joulunavausta valmistellaan nyt uudelta pohjalta, kaupungin sekä eri toimijoiden yhteistyönä.
Takavuosina joulukihaukset ovat Mikkelissä vaihdelleet suurestikin sen mukaan, kuka niitä on milloinkin ollut ideoimassa ja toteuttamassa, mutta nyt tavoitteena on luoda sekä joulunavaukselle että joulutorille sellainen konsepti, jolla tapahtumat voidaan toteuttaa myös tulevaisuudessa.
– Pyrimme saamaan aikaan tapahtumarungon, jonka nojaan Mikkelin keskustan joulu voidaan jatkossa tehdä, riippumatta siitä, kuka tapahtuman järjestää. Ettei kaikkea aina tarvitse aloittaa aivan alusta saakka, muotoilee Mikkelin kaupungin palvelujohtaja Linda Asikainen.
Mikkelin kaupunki, Mikkelin Yrittäjät ja kehitysyhtiö Miksei ovat yhteistyössä kutsuneet ja järjestäneet tapaamisia kuluneen vuoden aikana. Kaikki toimijat ovat olleet tervetulleita suunnittelemaan kaupungin yhteistä joulunaikaa. Mukana on ollut kivijalkakauppiaita, tapahtumanjärjestäjiä, yhdistysten ja koulutuksen edustajia, järjestöjä sekä keskustan kauppakeskusten ja yritysten edustajia.
– Haluamme saada kaikki mukaan tähän työhön. Syksyn aikana kokoonnutaan vielä ja haastamme kaikki kiinnostuneet ottamaan yhteyttä, mikäli joulutapahtumien suhteen on ideoita tai toiveita. Tämä on koko Mikkelin yhteinen asia, Asikainen kannustaa.
Kaupungin rooli on selkeä.
– Kaupunki on mukana mahdollistajana ja infrastruktuurin tekijänä. Me tuomme paikalle valaistuksen, mixboxit myyjien käyttöön sekä tarjoamme tilan torilta. Varsinaiseen tapahtumatuotantoon emme puutu; se toivottavasti syntyy hyvällä yhteistyöllä, Asikainen korostaa.
Käytännön järjestelyissä päävastuu on Mikkelin torikauppiasyhdistyksellä. Se hankkii joulutorille myyjät sekä huolehtii joulunavauksen ohjelmasta ja esiintyjistä.
Joulutorin tarjontaan sisältyvät myös perinteiset lahja- ja herkkumarkkinat.
Mikkelin joulunavaus pidetään 25. marraskuuta.
– Se alkaa kulkueella, joka lähtee tämänhetkisten suunnitelmien mukaan Lyseon pihalta ja kulkee Maaherrankatua pitkin torille. Kulkue pysähtyy Kirkkopuiston kohdalla, jolloin siihen voi liittyä kuka tahansa. Toinen pysähdys voisi olla kauppakeskusten välissä, jolloin vielä pääsee mukaan, visioi torikauppiasyhdistyksen puheenjohtaja Kaija Ahonen.
Ahonen ja Asikainen puhuvat käsitteestä Mikkelin joulunaika. Sen sisälle mahtuu koko sesonki.
– Toivomme, että niissä ovat mukana kaikki keskustan liikkeet ja mikkeliläiset. Joulunavauksestakin tehdään napakka tapahtuma, jossa kenenkään ei tarvitse odotella ohjelman alkua, kun kaikki voivat olla osa ohjelmaa, Ahonen näkee.
Joulunavauksen ohjelmaa ei ole vielä lyöty lukkoon. Yksi asia on kuitenkin selvää.
– Sen pääosassa ovat joulupukki, tontut, yhteislauluna laulettavat joululaulut ja kaikille sopiva, yhteistä henkeä ja iloa luova ohjelma, Ahonen lupaa.
Joulutorin lopullista muotoa ei ole vielä päätetty. Se on kuitenkin selvää, että joulutorin paikka on tästedes torilla. Joulutori on avoinna 13.-23. joulukuuta kello 11-18.
– Mixboxit asetellaan niin, että ne muodostavat tasapainoisen ja asiakkaiden helposti tavoitettavan kokonaisuuden siten, että joulutori on luonteva jatke keskustan kauppakeskuksille ja kävelykadulle, Asikainen sanoo.
– Tavoitteena on saada torille jouluaukio, jossa asiakas näkee yhdellä vilkaisulla koko tarjonnan. Kokonaisuudessa ovat mukana myös joulukuusikauppiaat ja ne myyjät, jotka haluavat tulla torille oman kojunsa tai kärrynsä kanssa. Kaikki mahtuvat mukaan, Ahonen takaa.
Ahosen mukaan myyntipaikkoja on jo varattu.
– Mikkomarkkinoiden aikaan tarjonnan pitäisi jo olla selvillä. Kojun voi tulla varaamaan ja maksamaan vaikka suoraan torivalvojan toimistolle, kannustaa Ahonen.
Kaikki joulutorin myyjät eivät tule koko kymmenen päivän ajaksi.
– Osa on varannut kojun esimerkiksi viideksi päiväksi. Heiltä jääviksi tyhjiksi päiviksi voi kojun varata vaikka vain yhdeksi päiväksi kerrallaan. Näin saadaan myös vaihtelevuutta torin tarjontaan, Ahonen uskoo.
Joulutorin käyttöön on varattu 19 mixboxia eli myyntikojua. Ne on saneerattu uuteen uskoon Uutta elämää -toimintakeskuksessa Raviradantiellä.
– Mixboxien vuokrahintoja on tarkistettu sellaiseksi, että hinnat ovat pienyrittäjällekin sopivat. Kenenkään tulon Mikkeliin ei pitäisi olla ainakaan hinnasta kiinni, Asikainen uskoo.
Tänä vuonna joulutorin tarjontaan sisältyvät myös perinteiset lahja- ja herkkumarkkinat, jotka pidetään 15.-17. joulukuuta.
– Ne ovat osa joulutoria, kuten myös monet muut pienemmät tapahtumat, joilla joulutorille saadaan moninaisuutta ja vaihtelua. Niiden myyntikojut tulevat täydentämään kokonaisuutta, Ahonen sanoo.
Lisätietoa Mikkelin joulunajan tapahtumista verkko-osoitteesta www.mikkelintori.fi