Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nuorisoelokuva Maahiset tulee Kinolinnaan – elokuvan musiikista ja tuottamisesta vastaa mikkeliläislähtöinen Hanns-Jyrki Sajaniemi

Koronan jälkeisenä aikana nuorille haluttiin järjestää kulttuuritoimintaa. Syntyi idea elokuvasta, jota nuoret pääsisivät itse tähdittämään.

Maahiset-elokuvan käsikirjoitus valmistui tammikuussa 2022. Elokuvan ensisijaisena käsikirjoittajana toimii Jokelan yläasteen katsomusaineiden ja draaman opettaja Rasmus Mäntymaa. Musiikista ja markkinoinnista vastaa yläkoulun kielten opettaja, mikkeliläislähtöinen Hanns-Jyrki Sajaniemi. Molemmat toimivat myös elokuvan tuottajina.

Teknisestä toteutuksesta vastaa Arttu Väisälä.

Liikuntarajoitteista 13-vuotiasta Sakaria kiusataan koulussa. Koulun ulkopuolella hän kuitenkin tutustuu Maahiset-nimiseen ympäristöaktivistien ryhmään, jonka suosioon hän pääsee luovan mielensä takia.

Sakari tutustuu myös metsässä asuvaan mystiseen erakkoon, jolta hän saa tehtäväkseen estää laajan ympäristörikoksen. Pikkukylään sijoittuvaan tarinaan kietoutuvat pian myös Maahisten sotkuiset perhetilanteet.

Sajaniemen mielestä Maahiset poikkeaa tavallisen elokuvan kaavasta, sillä siinä syvennytään nuoria puhuttaviin aiheisiin tarkemmin.

Elokuva kuvattiin Jokelan ja Hyvinkään alueella kesällä 2022, ja sen näyttelijät on koottu paikallisista nuorista. Aikuisten rooleissa esiintyy esimerkiksi Jokelan koulukeskuksen opettajia, entinen oppilas ja nuorisotyöntekijä.

Päähenkilönä toimii syöpätaustansa takia liikuntarajoitteinen Eliel Mäntymaa, joka osallistui aktiivisesti myös elokuvan käsikirjoituksen ideointiin.

Elokuvan budjetti on noin 20 000 euroa. Rahoittajina toimivat Tuusulan kulttuuritoimi, Jokelan yläkoulun vanhempain yhdistys, Lions Club Jokela, yksittäiset mesenaatit sekä tuottajat Mäntymaa ja Sajaniemi.

Projektia mahdollistamassa olivat myös yksittäiset paikallisyritykset.

Ensi-iltansa Maahiset saa Mikkelin Kinolinnassa ja Hyvinkään Red Carpet -festivaaleilla 26. elokuuta. Kinolinna on lupautunut tarjoamaan nuorille alennettuja lippuja koululaisnäytöksiin.

Elokuva näytetään myös elokuvateattereissa Riihimäellä, Tervakoskella, Haapamäellä ja Järvenpäässä.

Elokuva sopii kaikenikäisille, ja se on suunnattu eritysesti 5.-9.-luokkalaisille nuorille.

Sajaniemeä tuleva ensi-ilta ei jännitä, mutta nuorten keskuudessa sovitellaan jo innolla mekkoja ja korkokenkiä Red Carpet -festivaalia varten.

– Tämä on mielestäni mahtava tilaisuus nuorille. Osa saattaa jatkaa alalla myös tulevaisuudessa, Sajaniemi kertoo.

Sajaniemi on ylpeä nuorista, jotka suorittivat projektin loppuun erinomaisesti pitkistä kuvauspäivistä huolimatta. Hän on ollut itse tukena rahoittamassa elokuvaa, eikä miinukselle jääminen haittaa. Tärkeintä on saada projektille näkyvyyttä.

Tukea näyttää osoittavan myös Sajaniemen sininen auto, jonka kylkeä koristaa suurin kirjaimin elokuvan logo.