Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vanhat traktorit kiinnostivat Ristiinassa – Mäkelänkylässä vietettiin onnistunut perinnetapahtuma, jolle toivottiin tulevaisuudessa jatkuvuutta

Ristiinan Mäkelänkylässä vallitsee kesäisenä lauantaina poikkeuksellisen vilkas pöhinä. Suurlahdentiellä Tillinmäellä sijaitsevaa kyläyhteisön maitolaituria kohti köröttelee kymmenkunta 60–70 vuotta vanhaa traktoria.

Kokoonkutsuja on kotikonnuilleen eläkepäiviksi palannut, lukuisten perinneasioiden harrastaja Risto Puhakka, 73.

Hän innostui vanhoista työkoneista puolitoista vuosikymmentä sitten. Puhakka hankki ja kunnosti priimakuntoon tsekkiläisvalmisteisen, 25 hevosvoimaisen Zetor-traktorin vuodelta 1956. Nyt Zetor on Puhakan silmäterä.

Varsinaisia maataloustöitä Zetorilla ei ole Puhakan kotitilalla ahkeroitu.

– Pieniä hyötykuljetuksia on tehty. Kerran kesässä olen Ristiinan kirkonkylään ajellut. Muutaman kerran on Tillinmäen kaveriporukalla menty traktorilla Metsälinnan lavatansseihin.

Vuoden 1953 Amerikan Ford oli traktorikatselmuksen kokenein yksilö. Omistaja Aimo Kontinen, 80, kertoi 70-vuotiaan traktorin olevan mainiossa toimintakunnossa.

Traktorilla on Kontisen maatilalla pienimuotoisia pelto- ja puutarhatöitä tehty viime vuosinakin.

Teholtaan se on 30 hevosvoimainen ja käy 4-sylinterisenä. Menovesi on petrolia ja käynnistettäessä bensiiniä.

Rauta- ja maatalouskauppias Esa Tukiaisen vuoden 1954 Valmet 15 oli katselmuksen ainoa Suomessa valmistettu traktori. Käyntivoima on petroli ja bensiini.

Tukiainen on hankkinut Valmettinsa keräilyharvinaisuutena.

– Kevyt ja ketterä menopeli tämä. Ei ole työkäytössä. Joskus ajelen sillä Someenjärvellä rantasaunalle ja takaisin.

Puhakka muisteli tapahtumaa avatessaan, että Tillinmäellä pysähtyi vuosikymmeniä sitten joka arkipäivä joku kauppa-auto ja kerran viikossa OP:n pankkiauto ja sittemmin kirjastoauto.

– Linja-autokyydillä pääsi kaupunkiin ja kirkonkylään joka arkipäivä, kesäkaudella parikin kertaa päivässä.

Kokoontumispaikkana palveli vanhan Suurlahdentien Tillinmäellä sijaitseva kyläyhteisön perinteinen maitolaituri.

Sinne tuotiin päivittäin kylän tilojen lehmistä lypsetyt maidot tonkissa ja edelleen Mikkelin meijeriin kuljetettavaksi.

Maitolaituri poistui alkuperäisestä käytöstä 1970-luvulla. Nyt se on ehostettu ja kunnostettu talkoilla muutamia vuosia sitten.

Vanhojen traktoreiden tarinoita oli kuulemassa, katselemassa ja kokemuksiaan vaihtamassa lähes sata perinteistä kiinnostunutta kyläläistä ja vapaa-ajan asukasta.

Erityisesti Puhakkaa ilahdutti, että tapahtumaa oli toteuttamassa kaikenikäisiä perinteistä innostuneita.

– Puhvettia pyöritti aktiivinen nuorten ryhmä. Tarjottavat olivat kotileipureiden herkkuja.

Kenties Tillinmäellä koetaan joku perinnetapahtumia tulevillakin kesäkausilla.