Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hyvässä seurassa | Soutaminen on tehokasta treeniä – Mikkelin Soutajissa voi harrastaa kuka tahansa sisäsoudusta tai avovesisoudusta kiinnostunut

Kuka olet?

– Olen Laura Salonen. Toimin kolmatta vuotta Mikkelin Soutajien puheenjohtajana.

– Olen harrastanut soutua runsaat kymmenen vuotta. Harrastukseni alkoi kirkkovenesoudusta. Muutama vuosi sitten aloin talvisin harjoitella myös sisäsoutua soutuergolla. Tänä kesänä olen alkanut treenata pienveneellä soutamista. Katsotaan mitä se tuo tullessaan.

Kerro, mitä seurasi tekee?

– Mikkelin Soutajat eli MiSo on lähes sadan soudun ystävän harrasteseura. Päälajimme on perinteinen puuvenesoutu. Myös muiden soutumuotojen harrastaminen on mahdollista.

– MiSo omistaa kaksi kirkkovenettä, yhden yksikkösoutuveneen ja yhden vuorosoutuveneen. Veneet ovat veloituksetta jäsenistön käytettävissä.

– Avovesikaudella järjestämme kirkkovenetreenejä ja opastamme uusia jäseniä soudun saloihin. Tämä kesä on ollut meillä ennätysaktiivinen, koska kirkkovenetreenejä oli kesäkuussa peräti viisi kertaa viikossa. Nyt Sulkavan soutujen jälkeen treenejä on 2–3 kertaa viikossa. Määrä vaihtelee sen mukaan, miten innokkaasti jäsenistö haluaa soutaa.

– Venevajamme sijaitsevat Pursialassa vastapäätä Mikkelipuiston ratikkaa. Toinen venevajamme on tarkoitettu jäsenten omien pienveneiden säilytykseen.

– Toistaiseksi venepaikat ovat riittäneet kaikille halukkaille ja olemme pystyneet tarjoamaan venepaikan maksutta jäsenillemme. Venepaikkatilanne elää vuosittain ja taloustilanne sanelee sen, onko paikka maksuton vai ei.

– Seuran oma sisäsoutusali sijaitsee Raviradantiellä kaupungin kuntosalin kanssa samassa rakennuksessa. Sisäsoutusalillamme on puolen tusinaa soutuergoa, kuntopyöriä, juoksumatto, skiiergo sekä muita pieniä kuntoiluvälineitä.

– Jäsen voi halutessaan hankkia avaimen Raviradantien salille, joka on käytettävissä vuoden kaikkina päivinä aamusta iltaan omatoimiseen harjoitteluun. Talviaikaan pidämme sisäsoutusalilla jäsenille maksuttomia, ohjattuja soutuergotreenejä.

– Meillä on myös läpi vuoden oma vuoro kaupungin Raviradantien kuntosalille. Viime talvena kuntosalivuoroja oli kaksi. Tarkoitus on myös ensi talvena saada kaksi kuntosalivuoroa.

Keille seuranne toiminta on suunnattu?

Saimaalla soutaessa mieli lepää kehon tehdessä töitä.

Laura Salonen

– Toiminta on tarkoitettu ensisijaisesti seuramme jäsenille, joita soutu kiinnostaa.

Kuinka paljon teillä on aktiivisia harrastajia?

– Tänä vuonna Sulkavan soutuihin oli tarkoitus osallistua kolmella kirkkovenejoukkueella eli yhteensä 45 henkilöllä. Harmillisesti yksi veneellinen jäi pois, kun innokkaita lähtijöitä ilmaantui vain 43.

– Tämän lisäksi meillä on toistakymmentä aktiivista pienvenesoutajaa ja kymmenkunta niin sanottua harrastesoutajaa, joita kilpaa soutaminen ei kiinnosta. Lisäksi mukana on kourallinen jäseniä, joita tapaa lähinnä punttisalilla.

Miten toiminnastanne kiinnostunut pääsee mukaan?

– Meillä on joukkuekohtaisia kirkkovenetreenejä sekä niin sanottuja avoimia treenejä. Mihin tahansa treeniin voi tulla tutustumaan, jos vain paikkoja on vapaana. Tutustumassa voi käydä muutamia kertoja maksutta, jonka jälkeen voi päättää, haluaako harrastusta jatkaa.

– Tänä kesänä kokeilimme ensimmäistä kertaa kesätreenimaksua, jonka maksamalla pääsi mukaan soututoimintaan runsaaksi kuukaudeksi ilman jäsenyyttä.

– Viime vuoden lopulla meillä käynnistyi soutukoulu, jolla oli omat sisäsoututreenit tammikuusta huhtikuuhun ja toukokuusta alkaen avovesitreenit kirkkoveneellä. Myös ensi talvena on tarkoitus käynnistää uusi soutukoulu, sillä se tarjoaa kätevän tavan aloittaa uusi harrastus muiden lajista kiinnostuneiden kanssa.

– Jäsenmaksumme on tänä vuonna 85 euroa, ja se kattaa koko kalenterivuoden. Syksyllä meillä on hyvä alennus, jolla uudet jäsenet pääsevät tutustumaan toimintaan muutamalla kympillä loppuvuoden ajaksi.

– Edullisella hinnalla voi käydä meidän kuntosalivuoroilla, osallistua sisäsoututreeneihin sekä käyttää sisäsoutusalia omatoimisesti vaikka viikon jokaisena päivänä.

– Hallituksemme päättää syksyn liittymishinnan elokuun kokouksessaan. Lisätietoja saa sähköpostilla osoitteesta mikkelinsoutajat@gmail.com.

Mitä vaaditaan, että voi aloittaa harrastamisen seurassanne?

– Eipä muuta kuin iloista ja reipasta mieltä sekä kiinnostusta soutuun.

– Varsinaista ikärajaa ei ole, mutta käytännössä turvallisuuden näkökulmasta olemme sanoneet, että soutajan olisi hyvä olla 15-vuotias ja uimataitoinen.

Tarvitaanko omia varusteita harrastuksen aloittamiseen?

– Omia varusteita ei tarvita.

Onko seurallanne kilpailutoimintaa?

– Osallistumma Suomen melonta- ja soutuliiton järjestämiin sisäsoudun sekä puuvenesoudun SM-kilpailuihin sekä muihin soutuseurojen järjestämiin tapahtumiin ja kilpailuihin.

– Tällä hetkellä kirkkovenettä soutava naisjoukkueemme on erityisen iskukykyinen. Naisjoukkueemme tuli toiseksi Sulkavan suursouduissa. Naisjoukkueella olemme myös osallistumassa loppuvuoden kirkkoveneiden SM-kisoihin.

– Meillä on myös aktiivinen pienvenesoutua harrastava porukka, joka on tuonut useita SM-mitaleja pienvenesoudun kaikilta matkoilta.

– Toiveena olisi, että saisimme seuraan lisää myös soudusta kiinnostuneita miehiä. Olisi hienoa saada kovatasoinen miesjoukkuekin kirkkoveneiden SM-kisoihin.

Millaisia kustannuksia lajin harrastamisesta tulee?

– Harrastamaan pääsee maksamalla seuran jäsenmaksun. Mikäli osallistuu lajin SM-kilpailuihin, pitää soutajalla olla myös muutaman kympin hintainen soutulisenssi. Kustannuksia tulee luonnollisesti enemmän, mikäli hankkii oman pienveneen.

Miksi kannattaa harrastaa juuri puuvenesoutua?

– Laji sopii erinomaisesti lähes jokaiselle. Moni, joka ei pysty juoksemaan polvi tai nilkkavaivojen takia, pystyy kuitenkin soutamaan. Soutu treenaa monipuolisesti koko kroppaa.

– Soutu on myös erinomainen harrastus kaikille niille, jotka haluavat päästä lähelle suomalaista kaunista järviluontoa. Saimaalla soutaessa mieli lepää kehon tehdessä töitä. Soutaminen on vaan niin upeaa.

Juttusarjassa esitellään mikkeliläisten harrasteurheiluseurojen toimintaa ja kerrotaan, mitä ne tarjoavat aloittelijalle ja vähän edistyneemmälle harrastajalle.