Mikkelin kivijaloissa tapahtuu. Mikkelin Kaupunkilehti on viime viikkoina kertonut useammastakin toimijasta, joka on tulossa lähikuukausien aikana päämajakaupunkiin.
Kauppakeskus Akselissa avaa ovensa loppuvuoden aikana tanskalaisketju Normalin myymälä. Tämä avaus piristää takuuvarmasti Akselin ilmettä entisestään, sillä Normal on yksi tämän ajan suosituimmista ja puhutuimmista myymälätoimijoista, jonka osakkeet ovat erityisen korkealla nuorison keskuudessa.
Normalin tulo Mikkeliin on kahdessakin mielessä hieno asia. Ensinnäkin, kyseessä on aivan oikea päivittäistavarakauppa, jossa myydään tuotteita asiakkaille. Kauppakeskuksissa ja kivijalkakaupoissahan viime vuosien trendi on tupannut olemaan sellainen, että vähittäiskauppa vähenee ja erilaiset toimistot sekä palvelualan yritykset valtaavat alaa aivan ydinkeskustoissakin.
Toiseksi, vahvan kansainvälisen ketjun tulo Mikkeliin merkitsee sitä, että Mikkelissä nähdään potentiaalia. Uskotaan siihen, että täällä asuu kulutuskykyistä väkeä, jonka varaan kannattaa bisnestään perustaa. Normal ei tulisi Mikkeliin, jos tämä olisi taantuva peräkylä.
Vähän toisenlaista uusiutumista löytyy niin sanotusta Nordean kulmasta Hallituskadun ja Porrassalmenkadun risteyksestä. Siellä perinteistä pankkikiinteistöä saneerataan liikunta-alan yrityksen tarpeisiin. Avajaisia vietettäneen talven aikana.
Tämä on osuva esimerkki siitä, miten kaupunkikeskustat muuttuvat. Aikoinaan pankit rakensivat näyttäviä ja suuria konttoritiloja kaupunkien paraatipaikoille. Se oli signaali niiden merkityksestä ja vallasta.
Nyt Mikkelin Nordea toimii kompakteissa tiloissa kauppakeskus Akselin yläkerrassa. Ne riittävät, koska asiointi tapahtuu valtaosin verkossa. Niinpä entisen pankkisalin paikalle voi ihan hyvin remontoida vaikka kuntosalin. Paikka on taatusti yksi kaupungin ottavimmista.
Mikkelissä tehtiin kauaskantoinen ja viisas ratkaisu, kun keskustaan tehtiin kaksi kauppakeskusta ja toriparkki. Ne ohjaavat ihmisvirrat torille ja sen ympärille, sinne minne pitääkin. Ja pitävät keskustan elävänä.
Ei tarvitse mennä kuin Kouvolaan niin näkee, miten sikäläinen suuri peltomarket-kauppakeskus Veturi on näännyttänyt entisen liikekeskustan. Ei siellä ole paljon mitään, eikä moista kehitystä taida saada enää pakiteltua mitenkään.
Meidän kannattaa pitää kiinni hyvästä kaupunkikeskustasta ja pitää huolta siitä, että siellä on jatkossakin ihmisiä, liiketoimintaa ja elämää.
Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.