Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Historialliset höyrylaivat tulevat Mikkeliin heinäkuun alussa – höyrylaivaregatan ympärille kootaan kokonainen teemaviikonloppu

Mikkelissä päästään jälleen tänä kesänä ihastelemaan vanhoja, kauniita aluksia, kun Saimaan höyrylaivaregatta saapuu satamaan lauantaina 8. heinäkuuta.

Regatan ympärille on Mikkelissä koottu kokonainen tapahtumaviikonloppu. Se alkaa jo perjantaina 7. heinäkuuta, jolloin vietetään Saimaan höyrylaivaregatan etkoja torilla.

Torilla virittäydytään juhlatunnelmaan Saimaalaiset grillijuhlat -tapahtuman merkeissä. Kello 11 alkaen on myynnissä lähiruoka-annos Riitta ja Seppo Halosen Maalaispuodin palvaamasta Kaartilan mallaspossusta sekä Juvan Kuninkaankartanon Paulan valmistamista kauden vihanneksista.

Kymmenen euron hintaista herkkua on tarjolla rajoitettu määrä ja sitä myydään niin kauan, kuin tavaraa riittää.

Torilla on paikalla myös runsaasti torimyyjiä sekä herkkukojuja. Torikahvilat palvelevat aamuvarhaisesta iltamyöhään. Kävelykadun terassit ovat nekin avoinna omien aikataulujensa mukaisesti.

Lauantaina torilla on tarjolla herkullinen kattaus lähiruokaa ja torikauppiaiden tuotteita. Päivän raaka-aine on regattateemaan sopivasti muikku. Sitä voi ostaa torilta pyyntituoreena tai valmiina annoksina, vaikkapa voissa paistettuna.

Laivat kiinnittyvät satamalaituriin lauantaina 8.7. noin kello 13 alkaen.

Torilla on ohjelmaa kaikenikäisille regattavieraille. Lapsiperheille on tarjolla pelastuslaitoksen kalustoesittely sekä satukirjailija Päivi Haapalehdon satunurkka.

Torin esiintymislavalla nähdään päivän aikana muun muassa Street Club Dancer -tanssiryhmän vauhdikkaita esityksiä sekä kuullaan Anniina Korhosen esittämää haitarimusiikkia.

Kello 12.00 alkavassa yhteislaulutilaisuudessa Päivi Haapalehto laulattaa torikansaa tuttujen sävelmien tahdissa. Päivän juontajana toimii ”Kaunis Veera”, joka jututtaa kauppiaita ja torikansaa.

Laivat kiinnittyvät satamalaituriin lauantaina noin kello 13 alkaen. Torilta lähtee niitä vastaanottamaan kulkue vanhan paloauton johdolla. Kulkua vauhdittaa haitarimusisointi.

Alukset kiinnittyvät satamaan yksi kerrallaan ja niiden saapumisen juontaa laiva-asiantuntija. Kun kaikki laivat ovat kiinnittyneet satamaan, suoritetaan yhteisvihellys noin kello 14.00. Laivapilleistä lähtevä ääni on varsin kova, joten lasten vanhempien ja lemmikkieläinten omistajien on syytä ottaa tämä huomioon.

Yleisö pääsee tutustumaan laivoihin noin kello 14.30–16.30. Samalla voi jutella alusten miehistöjen kanssa.

Mikkelin satamassa on myös markkinatunnelmaa ja mm. herkkukojuja. D.O. Saimaa -esittelypisteestä saa tietoa paikallisista raaka-aineista ja lähiruokatuotteista.

Regattaan liittyy myös kaupallinen teemaviikko. Regatta-etupassiin kootaan paikallisten yritysten etuja, jotka ovat saatavilla vain regattaviikon ajan eli 3.–9. heinäkuuta.

Regatta-etupasseja on jaossa Mikkelin matkailuinfossa torilla sekä etupassissa mukana olevissa yrityksissä. Keräämällä etupassiin viisi leimaa voi osallistua arvontaan.

Puumalan suunnalta voi tulla seuraamaan Mikkeli Regattaa lauantaina 8.7. Saimaa Hop On Hop Off -bussin kyydissä. Bussi lähtee Puumalasta kello 10.00 ja saapuu Mikkeliin kello 11.30.

Bussi kulkee reittiä Puumalan satama - Sahanlahti - Pistohiekka - Hurissalon tienhaara - Anttolan satama - Mikkelin torin tilausajopysäkki - Matkakeskus .

Paluukuljetus lähtee Mikkelistä kello 18.30 ja kulkee saman reitin päinvastaisessa järjestyksessä. Lippu maksaa 5 euroa suuntaansa ja niitä saa Visit Mikkelin Elämyskaupasta.

Muutokset päivän ohjelmaan ovat mahdollisia. Lisätiedot ja liput https://www.visitmikkeli.fi