Mikkelin Jalkaväkimuseo on saanut arvokkaan lahjoituksen. Pentti Iisalon (1920-2008) omaiset deponoivat Iisalon Mannerheim-ristin ja 13 muuta kunniamerkkiä Jalkaväkimuseon kokoelmiin.
Deponointi on esineen tallentaminen museon kokoelmiin niin, että omistusoikeus säilyy luovuttajalla.
Kunniamerkit luovuttivat Jalkaväkimuseolle Pentti Iisalon pojat Timo ja Heikki. Vastaanottajina olivat Jalkaväkimuseon säätiön hallituksen puheenjohtaja, teollisuusneuvos Erkko Kajander ja museonjohtaja, eversti Markku Riittinen.
– Risti on ollut muiden kunniamerkkien joukossa ensin isän ja sitten minun laatikossani pitkään. Sille piti löytää parempi paikka ja se on Jalkaväkimuseo. Uskon, että isä olisi arvostanut tätä, Timo Iisalo sanoo.
Iisalo sai Mannerheim-ristin lokakuussa 1941, kunnostauduttuaan jatkosodan hyökkäysvaiheen taisteluissa Tiurissa 17. elokuuta 1941.
Iisalo osoitti nopeaa tilanteen haltuunottoa ja luovuutta, kuten ritarinimityksen perustelu kertoo:
Jalkaväkimuseo on isän Mannerheim-ristille oikea paikka.
Timo Iisalo
Vänrikki Pentti Iisalo... Tiurin taistelussa 17.8.41 valtasi yksin vihollisen panssarintorjuntatykin, käänsi sen ja ryhtyi tutustumaan valtaamaansa aseeseen, jollaista hän aikaisemmin ei ollut käsitellyt. Hänen onnistui saada tykki toimimaan parhaaksi, kun vihollisen autokolonna ajoi sillan yli. Hän ampui noin 40 laukausta kolonnaa kohti saaden aikaan läpipääsemättömän ruuhkan tielle. Näin sai vänrikki Iisalo reippaalla toiminnallaan viivytetyksi vihollista siksi, kunnes oma pataljoona pääosillaan ehti paikalle.
Suoritus kuulostaa huimapäiseltä. Lapsilleen ritari ei kuitenkaan sotareissuistaan paljoa kertoillut.
– Ei niistä paljoa puhuttu. Hän oli meille isä, ei sotasankari. Se oli sitä aikaa, ritarien ja veteraanien arvostus ei ollut läheskään sama kuin nyt. Hyssyteltiin ja suomettuminen oli päällä, sanoo Timo Iisalo.
– Sen verran hän tykkiasiasta kertoi, ettei hän ihan yksin siinä ollut. Yksi aseveli yritti ensin ampumistakin, mutta sai osuman ja kaatui.
– Pentti otti homman hoitaakseen. Hän oli saanut Suojeluskunnassa tykkikoulutusta, mikä auttoi siinä tilanteessa, Heikki Iisalo jatkaa.
Pentti Iisalo valmistui metsänhoitajaksi vuonna 1947 ja toimi Enso-Gutzeitin palveluksessa ensin metsänhoitajana ja myöhemmin piirimetsänhoitajana ja aluejohtajana yhtiön Mikkelin metsäosastolla vuosina 1959–1979.
Iisalo oli aktiivinen myös veteraani- ja reserviupseerityössä. Mannerheim-ristin ritarien säätiön valtuuskunnassa hän toimi vuosina 1965–1987, minkä jälkeen hän oli pitkään säätiön hallituksessa. Viimeiset vuodet Iisalo asui Lahdessa. Hän menehtyi vuonna 2008.
– Isä oli suorasanainen loppuun saakka. Hänen viimeisiksi sanoikseen ennen Suomiforum-seminaarissa sattunutta sydäninfarktia olivat ”venäläisiin ei voi koskaan luottaa”, sanoo Heikki Iisalo.
Mannerheim-ristin ritarit ja Päämajan kenraalit olivat tuttuja vieraita Iisalojen Mikkelin kodissa Savilahdenkadulla.
– A.F. Airokin kävi meillä kun olimme pieniä. Hän oli hyvin karismaattinen persoona, Timo Iisalo sanoo.
Iisalon veljeksiä taisteli talvi- ja jatkosodassa neljä. Pommituslentäjänä toimineesta Tauno-veljestä tehtiin Mannerheim-ristin ritari joulukuussa 1944. Mannerheim-ristiä esitettiin myös jalkaväen vänrikki Aulis Iisalolle, mutta ristiä ei myönnetty. Veljeksistä neljäs oli jalkaväen luutnantti Viljo Iisalo.
Mannerheim-ristin ritareiksi nimitettiin vuosina 1941-45 yhteensä 191 sotilasta. Maavoimien ritareita oli 165. Ilmavoimissa heistä palveli 19 ja merivoimissa 7.
Viimeinen Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt menehtyi marraskuussa 2020.