Lasten kulttuurikeskus Vekkula Mikkelissä toteuttaa uutta hanketta, jonka tavoitteena on yhdistää eri sukupolvia yhteisen toiminnan kautta. Elämänvoimaa sukupolvien kohtaamisesta -niminen hanke toteutetaan Kyyhkylä-säätiön myöntämän apurahan avulla. Toiminta-alueena ovat Mikkeli, Juva ja Ristiina.
– Tuulikki Ukkonen-Mikkola Tampereen yliopistosta on tutkinut sukupolvien kohtaamista. Tutkimus osoitti, että yhteistyö eri sukupolvien välillä synnyttää sosiaalisia suhteita ja sanatonta viestintää. Vanhusten ja lasten välinen yhteinen toiminta vahvistaa lasten itsetuntoa ja tuo vanhuksille sisältöä elämään, taustoittaa Vekkulan perustaja Tarja Pyhähuhta.
Uudessa hankkeessa yhteisöllisyyden kokemukseen pyritään taidelähtöisillä menetelmillä.
Hanke sisältää muun muassa erilaisia tapahtumia, joista ensimmäinen järjestettiin Vekkulassa 17. toukokuuta. Mukana menossa olivat Naisvuoren päiväkodin esikoululaiset ja iloinen joukko senioreita.
Kolme tuntia kestävän tapahtuman aikana laulettiin, pukeuduttiin mieliasuihin ja leikittiin yhdessä. Lapset pääsivät esimerkiksi kokemaan, millaisia leikkejä seniorit ovat leikkineet omassa lapsuudessaan.
Tapahtumassa mukana olleelle Auli Kaarniemelle kokemus oli mieluisa.
– En enää muistanut, miten paljon virtaa on koulutulokkailla ja miten avoimia he ovat vastaanottamaan uusia asioita. Kiva kokemus. Voimat loppuivat, mutta pitkät päikkärit auttoivat. Ikäeroa mukana olleisiin lapsiin sentään 75 vuotta.
Kokemus oli iloinen myös Erkki Kaarniemelle.
– Oli virkistävää kurkistaa esikoululaisten arkipäivään yhdessä muiden ikäihmisten ja luovien ammattihenkilöiden kanssa. Koki selvästi, kuinka lasten ohjaajat olivat luoneet joukon, joka eläväisenä ja yhteistyökykyisenä lähti mukaan musiikin, eläintarinoiden ja sadun jännitykseen.
Elli Kiljalan mielestä on upea ajatus tuoda ääri-ikäluokat yhteen. Hän kiittää, että sai olla mukana ikimuistoisessa kohtaamisessa.
– Oli todella kiva päivä, aika meni kuin siivillä. Samalla oli mukava palata omiin aikoihin ekaluokkalaisena.
Tapahtuman ohjelman suunnitteluun saivat vaikuttaa kaikki.
– Tapasimme seniorit Omatorilla kolme kertaa ja suunnittelimme yhteistä päivää eskarilaisten kanssa. Oli leikkejä, muistoja, lauluja ja paljon iloa. Vierailimme muusikko Pauliina Hintsasen kanssa myös Naisvuoren päiväkodilla kaksi kertaa ennen tapahtumaa. Lapset olivat innostuneita ja heittäytyivät riemulla ohjelman suunnitteluun, Pyhähuhta iloitsee.
Hyvien kokemusten perusteella toimintaa halutaan jatkaa.
Naisvuoren päiväkodin varhaiskasvattaja Tiina Turunen kokee, että vastaavanlaiset kohtaamiset tuovat valtavasti iloa, valoa ja voimaa kaikille osallistujille.
– Toiminnalle soisi ehdottomasti jatkoa. Lapsille ja meille esikoulun aikuisille päivä oli riemukas ja ikimuistoinen. Samalla se oli hyvä muistutus siitä, että välillä meille kaikille tekee hyvää vain heittäytyä leikin lumoon ja antautua arjen yläpuolelle, Turunen sanoo.
Tapahtumapäivä päättyi pieneen nukketeatteriesitykseen Pyhähuhdan ja Hintsasen esittämänä.
– Uskon, että Vekkulan ja yhteisen tapaamisemme kokemus säilyy monella kauniina ja rikkaana muistona. Tästä jatkamme säätiön hankkeen työstämistä syksyllä Juvalla ja keväällä Ristiinassa, sanoo Pyhähuhta.