Toissa kesänä Ristiinan maisemiin rantautuneen Aino-laivan risteilykausi käynnistyi pari viikkoa sitten.
Aino-laivan kippari Otto Ravantti laskeskelee, että kaikkiaan kesän varauskalenteriin on kirjattu tässä vaiheessa ainakin nelisenkymmentä risteilyä. Aivan loppukesän ja alkusyksyn risteilyt ovat vielä vahvistamatta.
M/S Ainon omien teemaristeilyjen lisäksi kalenterissa on sekä tilausristeilyjä että VisitMikkelin Hop on hop off -elämysristeilymatkoja, joita kehitetään tänä vuonna osana Saavu Saimaalle! -hanketta.
Kesäsunnuntaisin seilattavat Hop on hop off -matkat kuljettavat matkailijat Astuvansalmen kalliomaalauksille. Ensimmäinen Astuva-risteilypäivä on 11. kesäkuuta.
Pakettiin kuuluu bussikuljetus Mikkelistä Varkaantaipaleen kanavalle, josta laivan kyytiin hypätään. Bussin kyytiin voi puolestaan nousta joko Mikkelin matkakeskukselta, torin tilausajopysäkiltä tai Ristiinan satamasta. Vierailuun kalliomaalauksilla on varattu aikaa noin 45 minuuttia, jonka jälkeen tehdään pieni risteily Ristiinan Yövedellä.
Noin kuuden tunnin mittaisia Astuva-risteilyjä järjestetään läpi kesän sunnuntaisin.
Hop on hop off -risteilyjä kokeiltiin ensimmäistä kertaa Aino-laivalla viime kesänä, Ravantin mukaan varsin hyvällä menestyksellä.
– Viime kesä oli erittäin vilkas risteilykesä. Toivottavasti tästä kesästä tulee yhtä hyvä.
Lähes tulkoon kaikki laivamatkat lähtevät Varkaantaipaleelta Ristiinasta.
– Hop on hop off -matkat ovat olleet suosittuja. Ne ovat käteviä, sillä niissä asiakas voi hypätä kyytiin ja kyydistä pois haluamallaan pysäkillä, Ravantti sanoo.
Tänä kesänä uutta on, että heinäkuussa Aino-laiva seilaa Hop on hop off -matkojen merkeissä myös Ristiinasta Puumalaan ja toisinpäin.
Keskiviikkoisin järjestettävät bussi-laivaretket Ristiinasta Puumalaan starttaavat tilausajobussilla Mikkelistä. Bussi lähtee kello 9 aamulla. Laivaan noustaan niin ikään Varkaantaipaleen kanavalta.
Risteily kiertää Kirkkotaipaleen kanavan kautta Astuvansalmelle, josta matkaa jatketaan kohti Puumalaa. Seuraavat kohteet ovat Pistohiekka ja Puumalan satama. Päätepysäkki on Puumalan Sahanlahti. Takaisin Mikkeliin pääsee samana iltana paluubussilla tai seuraavana päivänä Aino-laivan kyydissä.
Iso osa Ainon yleisöristeilyistä lähtee tänä kesänä Varkaantaipaleen pysäkiltä Someenjärven rannalta.
Heinäkuussa lähtöjä tehdään pari myös Mikkelin satamasta.
– Mikkelistä Astuvansalmelle ajaa laivalla yli neljä tuntia, kun taas Ristiinasta kohteeseen seilaa puolitoista tuntia. Siinä on iso ero. Jos laivamatkat lähtisivät Mikkelistä, joutuisi lippujen hintoja nostamaan aika rajustikin, Ravantti perustelee.
Myös Mikkelistä lähtevät yleisöristeilyt suuntaavat Astuvansalmelle. Reitti kulkee kalliomaalauksille Kenkäveron, Kyyhkylän ja Heimarin kautta.
– Lisäksi järjestämme tänä kesänä Kalamarkkinoiden ja St. Michel Summerfestien aikaan miniristeilyjä Mikkelin satamasta Juurisalmeen. Miniristeilyillä on tarjolla illallista, jonka valmistaa Ilkka Arvola.
Juhannusristeilyjä järjestään tänä vuonna kolme, kaksi juhannusaattona ja yksi juhannuspäivänä.
Juhannusristeilyjen reitti kulkee Ristiinan satamasta Astuvansalmen kautta Kirkkotaipaleen kanavalle, sieltä Varkaantaipaleelle ja lopulta takaisin Ristiinan satamaan. Risteily kestää noin neljä tuntia. Pysähdyksiä ei ole.
M/S Ainossa on 90 asiakaspaikkaa kolmessa kerroksessa. Pituutta laivalla on 21 metriä. Aino pitää sisällään anniskeluravintolan, kaksi salonkia ja tilavan terassin.
Ravantti osti Päijät-Hämeen Vesijärvellä vuosikymmeniä seilanneen laivan omakseen vuonna 2020.
Laivan juuret ovat Saimaalla. Se on rakennettu 1800-luvun lopussa matkustajalaivaksi Mikkelin ja Anttolan välille.
Lippuja Hop on hop off -matkoille voi osaa VisitMikkelin elämyskaupasta osoitteesta www. visitmikkeli2021.johku.com.
M/S Ainon juhannusristeilyjen liput ovat myynnissä osoitteessa www.nettilippu.fi.