Mikkelin Tuppuralassa sijaitsevassa leipomo-kahvila Bunbumissa leijailee tiistaiaamuna tuoreen leivän ja pullan tuoksu.
Yrittäjä Sanna Haapanen työntää vasta uunista tulleen paistokärryn sivuun ja kiiruhtaa kaatamaan kahvia.
Vitriinissä on monenlaista herkkua niin suolaisen kuin makean ystäville. Tarjolla on myös valmiiksi lautasille koottuja aamupala-annoksia.
– Testaamme aamupalalautasia nyt ensimmäistä kertaa, muutama on mennytkin. Jos kysyntää riittää, niin pidämme nämä valikoimassa, hymyilee Haapanen.
Leipomo-kahvila Bunbum avasi ovensa Mikkelin Tuppuralassa alkusyksystä 2021. Haapasen mukaan tuppuralalaiset ovat löytäneet kahvilan hyvin.
– Olemme viihtyneet täällä ja meidät on otettu hyvin vastaan. Asiakkaita tulee sekä tästä läheltä että kauempaa. Plussaa on se, ettei tällä alueella ole vastaavaa kilpailua.
Bunbumin toinen kahvila, Cafe Bunbum, on palvellut asiakkaita jo useamman vuoden ajan Mikkelin Kauppahallissa, nykyisellä nimellään vuodesta 2020.
– Olen ollut Kauppahallissa kahvilayrittäjänä noin kuusi vuotta. Ensimmäiset kolme vuotta pyöritin hallissa Haapasen Kotileipomon myymälää. Kun leipomo sitten lopetti, halusin lähteä tekemään jotain aivan omaa. Siitä syntyi Bunbum, Haapanen taustoittaa.
Ei kahta ilman kolmatta. Tänä kesänä Bunbumin toiminta laajenee myös Mikkelin Otavaan. Uuden kahvilan on tarkoitus avata kesäkuun toisella viikolla osoitteessa Otavantie 1. Tarkkaa avajaispäivää Haapanen ei osaa vielä sanoa.
Leivistä suosituin on tyttäremme Lempin mukaan nimetty rouheinen Lempi-leipä.
Sanna Haapanen
Bunbumin uusi kahvila tulee sijoittumaan K-Marketin ja Bar & Bistro Route 431:n väliin. Kahvilan tarjonta tulee Haapasen mukaan olemaan kutakuinkin sama kuin Tuppuralan ja Kauppahallin kahviloissa.
– Tarjonta on hyvin vaihtelevaa. Joinakin päivinä tehdään esimerkiksi kermamunkkeja ja toisena kermacroissanteja. Erilaisia pullia, täytettyjä sämpylöitä ja leipää saa takuuvarmasti joka päivä.
Bunbumin tuotetarjonnassa on myös muun muassa suolaisia piiraita ja erilaisia viinereitä.
– Juomapuolelta löytyy suodatinkahvin lisäksi esimerkiksi virvoitusjuomia, makusiirapilla maustettavia jäälatteja sekä huippuhyvää haudutettua teetä. Teet tulevat meille Hyvinkäältä Teesalonki Sylviasta, jossa ollaan todella tarkkoja tuotteen laadusta, Haapanen kehaisee.
Bunbumin kaikki muut tuotteet paitsi riisi- ja perunapiirakat leivotaan Tuppuralan kahvilan leivontatiloissa. Leipomisesta vastaa Haapasen puoliso Kalle.
Kakkuja Bunbumissa tehdään tilauksesta. Niiden valmistuksesta vetovastuun on ottanut leipomossa työskentelevä Emilia Laitinen.
Hittituotteita Haapanen ei osaa erikseen luetella, mutta hyvin kaupaksi käyvät hänen mukaansa muun muassa juureen leivotut ruokaleivät.
Bunbumin leipävalikoimassa on esimerkiksi seka-, vehnä- ja kauraleipää sekä ruislimppuja.
– Leivistä suosituin on tyttäremme Lempin mukaan nimetty rouheinen Lempi-leipä. Valikoimasta löytyy myös Väinön vehnäleipä, joka on saanut nimensä pojaltamme Väinöltä. Kolmannelle lapsellemme emme ole vielä keksineet omaa nimikkoleipää. Eiköhän sekin resepti vielä löydy, Haapanen hymyilee.
Yrityksen englanninkielinen nimi herättää Haapasen mukaan monissa asiakkaissa hilpeyttä – niin myös tarina nimen takana.
– Ensimmäisen ehdotukseni nimeksi oli Pullapulla eli Bunbun. Mieheni kuitenkin heitti, että Pullapeppu olisi vielä parempi nimi – ja nimenomaan minun yritykselleni, hän nauraa.
Haapanen satsaa muutenkin rentoon imagoon. Se näkyy hänen mukaansa etenkin asiakaspalvelussa.
– Olen sanonut jokaiselle työntekijälleni, että kannattaa olla oma itsensä asiakkaita palvellessa. Vitsiä saa välillä heittää. Sellaista rempseää ja iloista meininkiä, hän sanoo ja lisää, että hyvä asiakaspalvelu on Bunbumin yksi tärkeimpiä kilpailuvaltteja.
– Palvelu ja laadukkaat tuotteet. Nehän ne tärkeimmät ovat.
Haapasen mielestä on hyvä asia, että Bunbumin kahvilat sijaitsevat täysin erilaisissa miljöissä.
– Sadesäällä ihmiset menevät Kauppahalliin, aurinkoisella säällä tänne Tuppuralaan tai Otavaan. Siinä missä ennen Tuppuralaan tuloa toivoin yrittäjänä epävakaista kesää, niin nyt voin toivoa myös aurinkoa ja lämmintä, Haapanen naurahtaa.
Bunbumin Tuppuralan kahvila palvelee asiakkaita maanantaista perjantaihin kello 8–16.
Kauppahallin kahvila on avoinna myös lauantaisin kello 9–15. Otavaan avattavan kahvilan aukioloajat ovat vielä mietinnässä.
Mennään kahville -sarjassa esitellään paikallisia kahvittelupaikkoja.Mistä paikasta pitäisi tehdä juttua? Lähetä meille vinkki osoitteeseen toimitus@mikkelinkaupunkilehti.fi.