Kuka olet?
– Olen Jaakko Väänänen, keskustan kaupunginvaltuutettu. Olen syntynyt maanviljelijäperheeseen vuonna 1947 Ristiinan Inkarilan kylässä, jossa olen asunut koko ikäni.
– Minulla on kaksi aikuista lasta, lastenlapsia on kuusi ja yksi jo neljännessä polvessa. Nykyisin vietämme vaimon kanssa eläkepäiviä Saarijärven rannalla, vuonna 1993 rakentamassani hirsitalossa.
Mitä teit työksesi?
– Maa ja metsätalousyrittäjyys lankesi minulle luonnostaan. Olin Väänästen sukutilan yhdeksäs viljelijä, tilan tuotantosuunta on muuttunut aikojen saatossa.
– Turkistarhauksesta ja lypsykarjataloudesta luopumisen jälkeen tuli maatilamatkailua lomamökkien vuokrauksen kautta. 1990-luvulla mukaan tuotantoon tuli myös marjanviljely.
Mitä luottamustoimia sinulla on?
– Menossa on yhdestoista valtuustokausi. Nykyisessä Mikkelin kaupunginvaltuustossa kausi on kolmas kausi, aiemmat olin Ristiinan kunnanvaltuutettuna.
– Nykyisin olen myös kaupunkiympäristölautakunnan jäsen. Aiemmin olen ollut Ristiinan kunnanhallituksen sekä Mikkelin kaupunginhallituksen jäsen.
Miksi läksit kunnallispolitiikkaan?
Ristiinan kuntaliitos Mikkeliin oli paha virhe.
Jaakko Väänänen
– Olen ollut aina kiinnostunut politiikasta. Olen halunnut vaikuttaa ja edistää kotiseudun ja varsinkin maaseudun elinoloja ja kehitystä.
Mikä ratkaisi puoluevalintasi?
– Politiikka on tullut äidinmaidosta. Entinen Maalaisliitto ja nykyinen keskusta on ollut Suomen koko itsenäisyyden ajan Väänäsille useamman sukupolven ajan itsestäänselvyys.
Millaisia asioita haluat edistää?
– Kaupungin talous on saatava kuntoon. Jos osa Etelä-Savon Energiaa myydään, rahat tulee käyttää velan lyhentämiseen ja veroprosentin laskuun.
– Mikkelin väestön muuttotappio on saatava kääntymään positiiviseksi muuttoliikkeeksi. Mikkelillä on ainutlaatuinen vahvuus Saimaassa ja muissa vesistöissä. Kaupungin tulee edistää etätyöntekomahdollisuutta ja tarjota muuttajille laatuelämää maaseudun rauhassa Saimaan rannalla.
Mikä saa sinut iloiseksi?
– Kun Väänästen sukutilalla on kasvamassa kahdestoista sukupolvi.
– Kun kokee yhteiskunnan kehityksen ja kun näkee uusien sukupolvien kasvavan ja kehittyvän. Kyllä meillä Suomessa menee kuitenkin hyvin.
Entä murheelliseksi?
– Ristiinan kuntaliitos Mikkeliin oli paha virhe. Toinen virhe oli Ristiinan lukion ja Suomenniemen koulun lakkautus. Kun palvelut ja koulut loppuvat, niin kuntakeskusten ja maaseudun elinvoima hiipuu.
Miten lataat akkujasi?
– Tykkään liikkua luonnossa vaikka vain samoilemalla metsässä. Metsästystä olen harrastanut koko ikäni, nykyisin kesällä myös kalastelen.
Mistä et luovu mistään hinnasta?
– Taitaa olla raivaussaha. Se on erittäin hyvä kuntoiluväline, nostaa sykettä, parantaa maastossa liikuntakykyä ja vetreyttä, edistää hikirauhasten toimintaa, edistää ruokahalua ja takaa hyvät yöunet. Nykyisin harrastan sitä parina päivänä viikossa, teen lyhennettyä päivää.
Kehu toisen puolueen päättäjä!
– SDP:n Barckin Paavon kanssa ollaan monessa asiassa ollaan samoilla linjoilla. Hän on reilu ja rehellinen. Harmi, että on eri puolueessa.
Kehu Mikkeliä!
– Mikkeli on laaja maaseutukaupunki, Mikkeli on hyvä paikka asua ja lomailla. Saimaa on Mikkelin helmi, onhan Mikkeli Suomen suosituin ja paras vapaa-ajan viettokunta.
Juttusarjassa mikkeliläiset kuntapäättäjät kertovat itsestään ja asioista, jotka ovat heidän sydäntään lähellä. Sarja jää kesätauolle.