Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikkelin Revyyteatterin tämänvuotinen esitys saa ensi-iltansa Kulttuuritalo Sotkulla – Jälkeläiset käsittelee painavia aiheita huumorin keinoin

Sata vuotta sitten raapusti eräs rakkautensa kiveen. Sadan vuoden päästä roikkuu toinen rotkon reunalla kynsin hampain kivestä kiinni pitäen. Tänään istuu kivellä kolmas tuumien, että tarttis tehrä jotain, kääntää katseensa, sulkee silmänsä ja jättää rasvaisen kädenjälkensä kiven kylmään kylkeen.

Mikkelin kansalaisopiston Revyyteatterin tämän kevään näytelmä saa ensi-iltansa Kulttuuritalo Sotkulla tänään keskiviikkona 24. toukokuuta.

Jälkeläiset on huumorin sävyttämä kuvaus ilmastonmuutoksesta ja siitä, millaisen jäljen ihmiset maailmaan jättävät. Paikoin mustista sävyistään huolimatta esitys kertoo toivosta ja rakkaudesta.

Esityksiä on ensi-illan lisäksi viisi, ne ajoittuvat loppuviikkoon.

Revyyn käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Mimmi Rantala, jolle Jälkeläiset on taiteellinen opinnäyte Turun ammattikorkeakoulun taideakatemiaan.

Lavalla nähdään parikymmentä revyyteatterilaista, ja heillä jokaisella on esityksessä yksi tai useampi rooli. Kaikkiaan roolihahmoja pyörähtää estradilla lähes 40.

Tanssia ja musiikkia esityksessä on revyyn luonteen mukaisesti paljon. Tanssin opetuksesta on vastannut mikkeliläinen tanssinopettaja Sanni Parkkinen ja esiintyjien laulukoulutuksesta jyväskyläläinen musiikkipedagogi Elina Asu. Esityksessä nähdään myös Helena Hirvosen ja Mimmi Rantalan koreografioita.

Huumori voi auttaa ymmärtämään hirveitä asioita.

Noora Juuti

Esityksen valo- ja äänisuunnittelu on Janne Ahokkaan hyppysissä. Tuotannosta vastaa Mikkelin Revyyteatteriyhdistys yhdessä kansalaisopiston kanssa.

Musiikista puolestaan huolehtii kiuruveteläinen muusikko Ari Satomaa. Livebändiä ei lavalla nähdä, vaan taustamusiikki tulee nauhalta.

– Kaikenlaista musiikkia kuullaan kansanmusiikista Teräsbetoniin, kuvailevat Revyyteatterin näyttelijät Saara Liukkonen, Kirsi Pulkkinen ja Noora Juuti.

Liukkonen ja Pulkkinen ovat pitkän linjan revyyläisiä. Pulkkinen on myös Mikkelin Revyyteatteriyhdistyksen puheenjohtaja. Juutille revyyvuosi on kolmas.

Liukkosella on esityksessä kaksi roolia ja Pulkkisella kolme. Juuti näyttelee lukiolaista.

Revyyn tapahtumat sijoittuvat kolmeen aikatasoon; menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen.

Revyyteatterilaiset ovat itse olleet mukana ideoimassa esitystä. Ideoita tuli muun muassa improvisaatioharjoitusten kautta.

– On tosi hieno juttu, että meille annettiin niin paljon vapauksia vaikuttaa esitykseen. Vain tekemällä oppii, Pulkkinen sanoo.

Yleisölle kolmikko lupaa naurusta kipeitä poskilihaksia – revyyn vakavista aiheista huomatta.

Vaikka esityksessä käsitellään hyvin isoja asioita, se ei sulje pois huumoria. Mielestäni on rikkaus, että vakavia aiheita voidaan käsitellä myös huumorin keinoin. Huumori voi auttaa ymmärtämään asioita, jotka ovat todellisuudessa ihan hirveitä, Juuti pohtii.

– Esitys poikkeaa aiheineen perinteisestä revyystä, mutta nauraa saa takuuvarmasti, Pulkkinen tähdentää.

– Lyön vetoa, että yleisö tulee yllättymään ja viihtymään. Ja toivottavasti esitys myös jättää yleisön mieleen jonkin ajatuksen siemenen siitä, millaisia vaikutuksia meidän teoillamme on tulevaisuuteen, Liukkonen päättää.

Revyyteatterin Jälkeläiset Kulttuuritalo Sotkulla: 24.5. klo 18 (ensi-ilta), 26.5. klo 18, 27.5. klo 13 ja klo 22 (yönäytös) sekä 28.5. klo 13 ja klo 18. Esityksen liput maksavat 20 euroa (käteis- ja korttimaksu). Liput voi varata ennakkoon numerosta 044 2794002 (arkisin kello 14–18).