Teatteri on kuin suurennuslasi, joka fokusoi, analysoi ja nostaa esiin erilaiset elämämme hetket. Se auttaa meitä ymmärtämään paremmin elämämme tarkoitusta ja rooliamme elämässä.
Teatteri on parhaimmillaan elämämme mikrokosmos. Voimme kiinnittää huomiomme sen eri aiheisiin, syventyä pohdiskelemaan. Taiteen merkitys elämäämme tulee ensimmäiseksi siinä, että oivallamme sen olevan olemassa.
Olen Aleksander Anria, teatterinjohtaja ja ohjaaja.
Olen Suomen kansalainen, mutta syntynyt Pietarissa. Suuri osa suvustani asuu Helsingissä. Osa suvustamme on palvellut Suomea jo itsenäistymisestä lähtien.
Muutin Suomeen vuonna 1990, ensin Mikkeliin ja sitten Jyväskylään. Sen jälkeen olen asunut eri puolilla Suomea.
Mikkeliin palasin vuonna 2018, kun aloitin työni teatterinjohtajana.
Suoritin teatteriohjaajan kandidaatin tutkinnon 1980-luvun lopussa. Viime vuosina olen jatkanut opintojani ja valmistun pian myös musiikkiteatterin ohjaajan maisteriksi.
Urani ohjaajana alkoi Jyväskylässä Huoneteatterissa vuonna 1992. Ensimmäinen ohjaukseni ammattiteatterissa oli Seinäjoen kaupunginteatterissa David Mametin Oleanna vuonna 1994.
Ennen Mikkeliä toimin pitkään muun muassa Riihimäen teatterin johtajana.
Kiinnostukseni teatteriin syntyi jo lapsena. Koulussani oli mainio opettaja, joka piti meille teatterikerhoa. Hänellä oli historianopettajan ja teatteriohjaajan koulutus. Tämä opettaja oli syystäkin erittäin pidetty.
Tästä se teatterikipinä alkoi. Hyvän opettajan vaikutus on ihmeellinen.
Lastentarhassa sain oravan roolin joulunäytelmässä. Innostuin niin paljon, että katselin oravia puistossa ja halusin nähdä kaikki elokuvat ja piirretyt, joissa oravia esiintyi.
Harjoituksissa tuli ilmi, että roolihahmoni myös tanssii ja laulaa ison pähkinän kanssa. Oli lapselle avartava kokemus, että teatterissa saa olla näyttelijä, esittää jotain muuta.
Ohjaajan uraani mahtuu yli 50 ohjausta eri ammattiteattereissa ja yli 60 ohjaustyötä harrastaja-, ylioppilas- ja kesäteattereissa ympäri Suomea.
Olen ollut vieraileva ohjaaja muun muassa Seinäjoen kaupunginteatterissa, Jyväskylän kaupunginteatterissa, Kotkan kaupunginteatterissa, Rauman teatterissa, Imatran kesäteatterissa, Kokkolan kaupunginteatterissa ja Halkosaaren kesäteatterissa. Tähän päälle vuodet teatterinjohtajana.
Kesäteattereista haastavimpana ohjaustyönä muistan Jyväskylän työväenteatterin Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian. Esitys kesti noin viisi ja puoli tuntia väliaikoineen. Oli sateinen kesä, mutta kaikki esitykset oli loppuun myyty.
Yleisö istui kirjaimellisesti Pohjantähden alla, satoi tai paistoi. Lopussa kaikki nousivat seisten taputtamaan. Tuo kesä jää pysyvästi mieleeni.
Vastaavan kokemuksen sain Mikkelissä ohjatessani Tapio Liinojan ja Reidar Palmgrenin näytelmän Rakastunut Ryti.
Viimeisimmän ohjaukseni toisen pääharjoituksen koeyleisönä olivat paikalliset mikkeliläiset ja ukrainalaiset pakolaiset.
Esitimme heille Florian Zellerin Poika-esityksen.
Hetken päästä näytelmä oli yhdistänyt meitä kaikkia näyttämön molemmilla puolella. Sen saattoi kokea ja aistia.
Teatterin voima yli kieli- ja kulttuurirajojen kosketti ja liikutti meitä. Se on jotain, mitä elävä näyttämötaide antaa ja mihin se pystyy. Tämä kiehtoo minua ja motivoi elämään teatteria yhä uudestaan.
Rakastan teatteria ja arvostan hetkiä, kun teatteri kutsuu minua eri tehtäviin.
Kaikki näytelmien, elokuvien ja tv-sarjojen roolini ovat olleet myös hyvin antoisia kokemuksia. Olen nauttinut jokaisesta produktiosta.
Muistiini on jäänyt erityisesti tapaus vuosien takaa, kun olin vierailijana eräässä ammattiteatterissa. Heti esityksen alussa iäkäs näyttelijä sai sairaskohtauksen. Esitys oli jo menossa, kun apulaisjohtaja juoksi luokseni, tarttui hihastani ja sanoi: ”Kaikki miesnäyttelijät ovat jo lavalla, sinun on pakko auttaa meitä.”
20 minuutin päästä seisoin lavalla haltijan rooliasussa, joka oli minulle ainakin kaksi numeroa liian suuri.
Esitys oli lasten musiikkiesitys, mitä en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Shokkikokemuksen voimalla tanssin, improvisoin ja sain aplodeja.
Show must go on, näin se on! Hienoja muistoja.
Lisäksi muistan erityisesti ne monet kerrat, kun näyttelijät ovat tulleet esitykseen erittäin vaikeassa elämäntilanteessa, esimerkiksi eron keskellä tai suoraan läheisen ihmisen hautajaisista. Silti he ovat esittäneet roolinsa hienosti. Olen ihaillut heidän urheuttaan ja ammattitaitoaan.
Mieleen jäi myös itkä keskustelu Vesa-Matti Loirin kanssa. Hän kertoi minulle elämästään ja monista haaveistaan. Puhuimme lähes läpi yön. Se oli koskettavaa.
Luen paljon erilaisia tekstejä ja seuraan muiden ohjaajien työtä.
Nuorena opiskelijana ihailin Peter Brookia, Ingmar Bergmania, Luc Bessonia, Tim Burtonia ja Woody Allenia. Ihan ykkösenä pidin kuitenkin Bob Fossesta.
Suomalaisista ohjaajista täytyy mainita Juha Hurme, Mikko Viherjuuri, Kristian Smeds ja Ralf Långbacka.
Myös tulevana kesänä Mikkelin kesäteatterin nähtävän Badding – Rauli elää! -musiikkiesityksen ohjaaja Anu Hälvä ja syksyn kantaesityksen, Chaplinin Diktaattorin ohjaaja Snoopi Siren ovat suosikkejani.
Arvostan monia kollegoja. Henkilökohtaista guruohjaajaa minulla ei ole.
Työsuhteeni Mikkelin teatterissa päättyy 1.6.2024 mennessä.
Matkani jatkuu Savonlinnaan. Olin hyvin otettu, kun kuulin tulleeni yksimielisesti valituksi Savonlinnan teatterin johtajaksi. Oopperan ohella Savonlinna on myös vahva teatterikaupunki.
Olen nauttinut Mikkelin teatterista ja lähes kaikista produktioistamme. Ihailen Mikkelin teatterin työntekijöiden taiteen tekemisen tahtoa ja ammattitaitoa. Varsinkin korona-ajan selviytymisestä nostan hattua heille. Korona-aika oli teatterinjohtajalle kriisijohtamisen korkeakoulu.
Työ haukkaa ison osan elämästäni. OIen onnekas, että saan tehdä tätä ihanaa työtä melkein koko ajan.
Joitakin harrastuksia mahtuu elämään. Harrastan aikidoa ja pidän kävelyistä metsässä ja sieniretkistä. Nautin myös avantouinnista. Kaikista tärkeintä minulle ovat kuitenkin ystävät ja puoliso – hetket, kun voimme kokoontua yhdessä.
Onnelliset ihmiset ympärilläni, rakkaus, ystävyys ja empatia tekevät minut onnelliseksi.
Minulla on upea puoliso. Hän on hyväksynyt teatterihulluuteni ja taiteilijaluonteeni. Puolisoni on aina tukenani ja vierelläni kaikessa, myös ensi-illoissa. Hyvä puoliso on arvokas asia.
En pystyisi koskaan luopumaan teatterista, taiteesta ja kulttuurista.
Ilman kulttuuria emme voi kehittyä ihmiskuntana. Ilman musiikkia, teatteria, kirjallisuutta ja elokuvia tämä planeetta olisi synkkä ja aggressiivinen – meiltä puuttuisi rakkaus. Myös ihmisen usko on kulttuuria.
Mikkelissä on todella paljon kulttuurin ja taiteen tekijöitä. Mikkeliläiset ovat kulttuurimyönteisiä ihmisiä. Valitettavasti kaupunki on lähes joka vuosi leikannut teatterin avustusta. Se on ikävää. Taide tarvitsee investointia ja satsaamista, koska se antaa iloa ja tulevaisuuden uskoa ihmisille. Se satsaus kannattaa ja kannattelee aina.
Polkuni Suomessa alkoi Mikkelistä ja olen siitä hyvilläni.
Täällä olen tavannut vanhoja ystäviä ja saanut uusia.
Teatterinjohtamiseen kuuluu kuitenkin määräaikaisuus ja liikkuminen. Onneksi Savonlinnaan on lyhyt matka Mikkelistä. Tervetuloa esityksiin!
Vielä on kuitenkin aikaa! Ehdin vielä yllättää mikkeliläisiä koskettavalla ja iloisella tavalla ennen tehtäväni päättymistä.
Sarjassa ääneen pääsevät mikkeliläiset kulttuurin ja taiteen tekijät.