Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Eläkeliiton Mikkelin yhdistys tahtoo eläkeikäisille maksuttomat bussikyydit – yhdistys haluaa helpottaa asiointia sekä ikäihmisten liikkumista ja parantaa palvelujen saavutettavuutta

Eläkeliiton Mikkelin yhdistys on tehnyt Mikkelin kaupunkikehityslautakunnalle esityksen, jonka mukaan eläkeläisten tulisi saada matkustaa busseilla maksutta kaupungin keskustassa ja sen lähialueilla.

– Mikkelissä kuten koko Etelä-Savossa väestö vanhenee, vanhusväestön osuus kasvaa ja palveluita keskitetään, perustelee yhdistys esitystään.

Esityksessä todetaan, että edelleenkin pankit, apteekit ja julkiset ja yksityiset terveyspalvelut, Omatori ja monet muut palvelut vaativat henkilökohtaista asiointia.

– On tärkeää etsiä erilaisia toimintatapoja palveluiden saavutettavuuden parantamiseksi ja liikkumismahdollisuuksien kehittämiseksi, todetaan aloitteessa.

Eläkeliitto esittääkin, että Mikkelin kaupunki toteuttaisi kaupungin lähialueita koskevan kokeilun, jossa eläkeläiset saisivat matkustaa kaupungin järjestämässä joukkoliikenteessä maksutta arkisin joko kokopäiväisesti tai esimerkiksi kello 9–16 välisenä aikana.

Eläkeliiton esitys koskee Mikkelin kaupungin keskustaa ja sen lähialueita.

Haja-asutusalueen osalta yhdistys pitää tärkeänä etsiä ratkaisuja, jotka mahdollistaisivat esimerkiksi viikoittaisen asioinnin palvelukeskuksissa.

Mikkelissä on käytössä Waltti-kortti, jolla koululaiset saavat matkustaa maksutta kaupungin joukkoliikenteessä.