Toivotaan kovasti, että tulee lämmin ja hyvä kesä.
Näin vastaa Satama Cafe & Bistron vuoropäällikkö Väinö Koistinen kysyttäessä, millaiset ovat hänen odotuksensa alkavan kesän suhteen.
– Satamassa ollessa kaikki riippuu pitkälti keleistä. Viime kesä oli kokonaisuutena superhyvä. Asiakkaita kävi hyvin, joten töitä sai tehdä niin paljon kun jaksoi. Samanlaista meininkiä toivon tietysti myös tälle kesälle.
Ikoninen pyöreä satamakahvila, nykyiseltä nimeltään Satama Cafe & Bistro, avasi luukkunsa kesäkaudelle jo huhtikuun lopulla.
Väinö Koistinen, 18, on töissä kahvila-bistrossa nyt toista kesää. Hänen isänsä Paavo Koistinen on ollut yrittäjänä Mikkelin satamassa vuodesta 2017.
Heidän lisäkseen Satama Cafe & Bistro työllistää tänä kesänä 15 henkeä, osa työskentelee keittiössä ja osa kahvilan puolella.
Satama Cafe & Bistro tunnetaan kahvilatuotteiden lisäksi erityisesti hampurilaisista, joiden pihvit kypsennetään puuhiiligrillissä. Naudanlihaburgereiden lisäksi tarjolla on kasvis- ja ahvenpurilaisia.
Hampurilaisaterioiden perunat valmistetaan bistron omassa keittiössä. Pakasteita ei Väinö Koistisen mukaan käytetä.
– Me viipaloimme, maustamme ja paistamme perunat itse. Pyrimme tekemään kaiken mahdollisen alusta loppuun saakka paikan päällä.
Me haemme nyt ihan uudenlaista profiilia.
Väinö Koistinen
Toinen kesäbistron erikoisuus on Isoäidin jäätelötehtaan jäätelökioski. Toukokuun ajan kioskia pidetään avoinna kelien mukaan, mutta kesäkuun alusta alkaen jäätelöä saa käytännössä säällä kuin säällä.
– Jäätelömme on premium-luokkaa, ja sen valmistuksessa käytetään vain aitoja raaka-aineita. Minttujäätelö maistuu oikeasti mintulta, suklaa suklaalta ja niin edelleen. Tänä kesänä myyntiin tulee myös Jymy-luomujäätelöä, Koistinen kertoo.
Erityisen hyvin kaupaksi menevät Koistisen mukaan myös vohvelit, joiden lisukkeeksi asiakas voi valita suolaista tai makeaa.
Lisäksi ruokapuolella tarjolla on erilaisia salaattiannoksia, täytettyjä sämpylöitä, pullaa ja leivoksia.
Juomaosastolta löytyy kahvin, teen ja limpparin lisäksi esimerkiksi siideriä, olutta ja viiniä.
Juhannusviikolla kahvila-bistron yhteyteen avautuu myös baarikontti, josta voi tilata hanatuotteiden lisäksi drinkkejä.
Tämän kesän uutuus on savustusgrilli.
– Ajatuksena on, että järjestämme pitkin kesää teemapäiviä, joissa tarjoillaan juuri savustettua lihaa, Koistinen vinkkaa.
Toukokuussa Satama Cafe & Bistro on avoinna maanantaista lauantaihin kello 9–17 ja sunnuntaisin kello 11–18. Kesäkuun alusta alkaen aukioloaikoja pidennetään ainakin iltayhdeksään.
Keittiö on avoinna toukokuussa perjantaisin ja lauantaisin kello 11–17 ja sunnuntaisin kello 11–18. Kesä-heinäkuussa ruoka-annoksia tarjoillaan viikon jokaisena päivänä.
Asiakaspaikkoja on kaikkiaan noin 150.
Suojaa sateelta ja auringolta antaa pari kesää sitten rakennettu katettu paviljonki.
– Paviljongissa on liukuvat lasiseinät, joten lämpimällä ilmalla seinät voidaan pitää avoinna. Kylmällä säällä paviljonkiin saadaan lämpöä lämmittimillä.
Myös livemusiikkia on tarjolla. Esimerkiksi yleisölle maksuttomat musakeskiviikot alkavat pyöriä Satama Cafe & Bistrossa kesäkuun loppupuolella.
Musakeskiviikot aloittaa 28. kesäkuuta Emmajulia-artistinimellä keikkaileva Emma Paavilainen.
Myöhemmin kesällä musakeskiviikoissa esiintyvät ainakin Kasperi Hulkkonen ja Roope Nykänen (5.7.), Mikko Miettisen ja Ville Kämäräisen yhtye Duo Taunus (12.7.), kantrimies Anssi Känsälä (19.7.) sekä bluesmuusikko Ismo Haavisto (26.7.).
– Me haemme nyt ihan uudenlaista profiilia. Emme ole enää pelkkä kahvila, vaan olemme paljon muutakin. Toivottavasti mikkeliläiset tulisivat tänne kaveriporukalla istumaan iltaa – nauttimaan musiikista, rennosta meiningistä, drinkeistä ja hyvästä ruoasta, Väinö Koistinen toivoo.
Mennään kahville -sarjassa esitellään paikallisia kahvittelupaikkoja.
Mistä paikasta pitäisi tehdä juttua? Lähetä meille vinkki osoitteeseen toimitus@mikkelinkaupunkilehti.fi.