Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lemmikit | Eläinosteopaatti saa suoraa palautetta työstään – joskus se tulee nuolaisuna poskelle ja välillä menee leikiksi

Kahdeksanvuotiaan Nelli-koiran olemus on keskittynyt, kun omistaja Ismo Hyvönen taivuttelee sen rannetta ylös ja alas. Nyt arvioidaan tassun ja jalan nivelten liikkuvuutta.

Pirtsakka kultainennoutaja jaksaa istua hetken aikaa tomerasti paikoillaan, mutta sitten se iskee, ilopiikki. Kamera ja uusi lelu kiinnostavat nyt enemmän.

– Me ollaan Nellin kanssa niin tuttuja, että välillä meinaa mennä leikiksi, Hyvönen nauraa.

Eikä siinä mitään. Hyvönen on työssään tottunut siihen, ettei kaikki mene karvaisten kavereiden kanssa aina suunnitelmien mukaan. Välillä täytyy ottaa leikki- tai lepohetki väliin.

– Pidämme myös asiakkaiden koirien kanssa pieniä taukoja hoidon aikana, hän sanoo.

Hyvönen on tehnyt osteopatiaa koirille seitsemän vuoden ajan. Joskus hoidettavana on ollut muitakin eläimiä, mutta pääsääntöisesti asiakkaat ovat olleet koiria. Koirien hoitamiseen Hyvönen on myös erikoistunut.

– Käytännössä eläinosteopaatti pystyy hoitamaan kaikkia eläimiä, mutta koska jokaisella eläimellä on kuitenkin ihan omanlaisensa anatomia, päätin keskittää osaamiseni koirien hoitamiseen.

Ihmisiä Hyvönen on hoitanut jo likimain 25 vuotta.

Rakkaus karvajalkoihin oli se, mikä sai hänet vuonna 2016 opiskelemaan eläinosteopatiaa. Suomessa ei alan koulutusta silloin ollut eikä ole vieläkään.

– Eläinten osteopaattisesta hoidosta olin ollut kiinnostunut jo pidemmän aikaa, mutta en tullut hakeutuneeksi ulkomaille koulutukseen.

– Lopulta onnistuimme saamaan englantilaiset kouluttajat tänne Suomeen. Meitä oli koulutuksessa muutaman osteopaatin ryhmä. Myöhemmin perustimme myös oman yhdistyksen, Suomen eläinosteopaatit ry:n.

Hyvönen sanoo, että käytännössä yksin osteopaatin koulutus olisi riittänyt pohjaksi eläinosteopaattina työskentelylle. Hän kuitenkin halusi syventää tietotaitoaan erillisellä koulutuksella.

– Vaikka tässä on hyvin paljon samaa kuin ihmisille tehtävässä osteopatiassa, on koiran anatomia kuitenkin ihan erilainen. Kyllä se koulutuksen vaatii, että homman varmasti osaa.

Osteopaattisesta hoidosta voi olla apua monenlaisiin vaivoihin, esimerkiksi ontumiseen, jäykkyyteen, rasitus- ja urheiluvammoihin sekä leikkauksen jälkeiseen kuntoutumiseen.

– Osteopatia auttaa myös iän mukanaan tuomiin vaivoihin. Vanhoille koirille suositellaan osteopatiaa erityisesti ennalta ehkäisevästi. Hoitojen avulla saadaan lihaksiin ja niveliin liikettä.

Osteopatia auttaa myös iän mukanaan tuomiin vaivoihin.

Hyvösen vastaanotolla käy paljon myös aktiivisia harrastuskoiria, esimerkiksi agility- ja näyttelykoiria.

– Koirille voi tulla venähdyksiä ja revähdyksiä harjoituksissa tai kilpailuissa. Näitä vammoja hoidan paljon.

Koiran voi viedä osteopaatille myös silloin, kun sillä ei ole vaivoja ollenkaan.

– Minulla käy harrastus- ja työkoiria niin sanotusti ylläpitohuollossa. Toki myös kotikoiria käy hoidettavana, joskus ihan vain rentoutuksessa.

Osteopaattinen hoito tehdään sekä ihmisille että eläimille käsin pehmeitä tekniikoita käyttäen.

Hoitokäynti kestää kaikkiaan noin tunnin. Siitä itse hoidon osuus on 15–45 minuuttia.

Aluksi koiran annetaan tutustua hoitotilaan ja hoitajaan. Tutustumiseen menee oma aikansa, ja se tehdään koiran ehdoilla.

Tämän jälkeen Hyvönen tarkkailee koiran liikkumista ja ryhtiä. Omistajan kanssa keskustellaan ennen hoidon aloittamista esimerkiksi koiran vaivoista, käyttäytymisestä ja harrastuksista.

– Minulla on ollut tapana tutustua koiran rotuun, rotutyypilliseen käyttämiseen ja rodulle yleisiin vaivoihin jo ennen hoitoaikaa. Se tekee hoitokäynnistä joustavamman.

Usein Hyvönen pyytää asiakasta kuvaamaan koiran mahdolliset vaivat videolle etukäteen.

– Koiran liikkeet, esimerkiksi juostessa tai hypätessä, kertovat vaivasta jo paljon.

Hyvösen nelijalkaiseen asiakaskuntaan kuuluu kaikenkokoisia koiria. Pienimmät asiakkaat painavat pari kiloa ja isoimmat lähemmäs 90 kiloa.

– On chihuahuaa ja leonberginkoiraa. Siihen välille mahtuu aika paljon muita kokoja, Hyvönen naurahtaa.

Jokainen koira-asiakas on erilainen myös luonteeltaan.

– Kaikilla koirilla on omanlainen persoonansa. Rotu voi antaa vähän osviittaa, mutta ei sekään kaikkea kerro.

Hyvönen sanookin tarvitsevansa työssään myös hivenen koirakuiskaajan taitoja.

Hän painottaa, että eläintä pitää osata lukea, jotta tiedetään, mikä sitä vaivaa.

– Jos eläimellä on kipuja, niin se kyllä kertoo sen käyttäytymisellään. Sama pätee hoitotilanteeseen: jos koira murahtaa tai säpsähtää, silloin siihen yleensä sattuu.

– Siinä missä ihminen pystyy itse kertomaan tuntemuksistaan, perustuvat havainnot eläintä hoidettaessa reaktioihin.

Hoidon kuuluu Hyvösen mukaan olla koiralle täysin kivutonta.

– Jos jokin kohta on selkeästi kipeä, niin silloin siirrytään toisaalle kroppaan ja edetään varovasti. Tavoitteena on, että koira ei välttämättä edes huomaa ongelma-alueen hoitoa.

Mikkelissä ei ole Hyvösen lisäksi muita eläinosteopaatteja. Suomessakin niitä on Hyvösen arvion mukaan vain kourallinen.

– Tietoisuus kasvaa jatkuvasti ja uusia asiakkaita tulee, mutta kyllä edelleenkin suurin osa asiakkaistani on ihmisasiakkaita, Hyvönen sanoo ja lisää, että hoitaisi mielellään koiria paljon enemmänkin.

– Joskus voi olla välissä kokonainen viikkokin, jolloin ei käy yhtään koiraa hoidettavana. Sitten taas saattaa tulla koira-asiakkaita useana päivänä peräkkäin. Minulle sopisi hoitaa koiria joka päivä.

Hyvönen hoitaa koiria vastaanotollaan Original Sokos Hotel Vaakunan tiloissa.

Sopimuksen mukaan hän ottaa asiakkaita vastaan myös Eläinklinikka Kurjen tiloissa Mikkelin Tuppuralassa.

Lisäksi Hyvönen tekee kotikäyntejä.

– Joidenkin koirien tapauksessa voi olla helpompaa, että hoidan koiran sille tutussa turvallisessa ympäristössä.

Koirat ovat Hyvösen mukaan hyvin kiitollisia asiakkaita. Ne näyttävät heti, mikä tuntuu hyvältä.

– Joskus asiakaspalaute tulee lipaisuna poskelle. Silloin viimeistään tietää, että työ on tehty hyvin, Hyvönen naurahtaa.