Mikkelin Ladun maanantai-illan pyörälenkeille on miltei tungosta.
– Ensimmäiseen yhteislenkkiin vapunpäivänä tuli mukaan jo lähes 30 osanottajaa. Määrä kasvaa kyllä vielä, sanoo Mikkelin Ladun puheenjohtaja Anja Marttila.
Yhdistys aloitti tutut yhteislenkkinsä toukokuun alussa. Parhaimmillaan pyörälenkin osanottajamäärä on paisunut niin, että ajajat on pitänyt jakaa ryhmiin.
– Muutenkin on tasoryhmiä leppoisasta ajamisesta vauhtiryhmiin. Torstaisin on tarjolla myös rauhallisempi senioripyöräily.
Pyöräilyn suosiota ja yhteislenkkien kiinnostusta on nostanut sähköavusteisten pyörien määrän kasvu.
– Sähköavusteiset toivotetaan tervetulleiksi mukaan. Sähköapu alentaa lähtökynnystä, sanoo Marttila.
Akkuvoiman avulla ajetaan myös maastossa. Kasvanut maastoajoharrastus on tuonut hieman törmäyksiä.
Mikkeliin pitäisi saada merkittyjä reittejä lisää.
Teemu Ripatti
– On tullut yhteydenottoja siitä, että maastopyörillä on ajettu yksityisalueella ja peltoalueilla. Jokamiehenoikeus mahdollistaa pyörällä ajamisen metsäpoluilla, mutta ei pellolla. Peltoalueet ja pihat pitää kiertää.
– Hyviä merkittyjä maastoreittejä riittää koko seudulla. Ajetaan merkityillä reiteillä. Oppaita ja vihjeitä on kyllä tarjolla, sanoo Marttila.
Pyöräilyn erikoisseuran Velo Saimaan torstain lenkit starttaavat Savilahdenkadun ja Raviradantien risteyksestä kahvilan edustalta.
– Mukana on maantie- ja maastopyöräilijöitä. Tasoryhmiä on tarpeen mukaan ja mukana vetäjät, sanoo seuran sihteeri Jaakko Palvaila.
Maastopyöräilijälle on Mikkelin kaupunkialueella reittejä lähinnä Kalevankankaalla ja Urpolassa.
Urpolaan avautui uusi maastopyöräreitti syksyllä 2022. Lähtö on Urpolan parkkipaikan puoleisen polun päästä. Reittikartan löytää netistä Ladut/Fluent Outdoors Mikkeli-palvelusta.
Reittihankkeessa mukana ollut Teemu Ripatti sanoo, että 8,7 kilometrin reitillä on sekä helppoja että teknisesti vaativampiakin osuuksia.
– Reitti on suunnattu alan harrastajille ja on haastavampi kuin esimerkiksi Kalevankankaalla. Maastopyörä on syytä olla.
Urpolassa on kuultu hienoista kitinää maastopyöräilijöiden ja muiden Urpolan poluilla liikkuneiden kesken varsinkin viime syksynä maastopyöräreitin avautuessa. Maastopyöräilyreitti on merkitty sinisin täplin sekä kyltein.
– Urpolassa on paljon polkuja, ja pyöräilijä saattaa harhautua muillekin poluille. Kiellettyä se ei ole, mutta kun on merkitty reitti niin pysytään sillä. Kyllä kaikki mahtuvat poluille, sanoo Ripatti.
Maastopyöräily on niin suosittua, että harrastajat käyvät muilla paikkakunnilla ajamassa. Mikkeliin pitäisi saada merkittyjä reittejä lisää, sanoo Ripatti.
Viime syksynä Urpolan reitin avajaiset jäivät pitämättä, joten Etelä-Savon liikunta (Esli) ja alan harrastajat järjestävät avajaistapahtuman 30. toukokuuta kello 17.00 alkaen Urpolan kentällä.
Velo Saimaan aktiivit ja Esli antavat vinkkejä lajiin, ja mukana on myös Mikkelin Latu sekä sähköavusteisten pyörien esittelyä.