Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Seurakunta jakaa vauvakassilla iloa lapsiperheisiin – "Haluamme tavoittaa muistamisella kaikki perheet, emme vain kirkkoon kuuluvia!"

Seurakunnan lapsityö ilahduttaa jo toista vuotta mikkeliläisperheitä pienellä muistamisella, vauvakassilla.

Ilahduttamisen lisäksi vauvakassin tarkoitus on viedä perheisiin viestiä seurakunnan toiminnasta, joka onkin Eloisan neuvola- ja perhepalvelujen esimies Noora Valjakan mukaan ollut kysyttyä.

− Esimerkiksi Ekavauvakerho on herättänyt äideissä kiinnostusta. On tärkeää, että alueella on monenlaista tarjontaa, johon ohjata perheitä, hän toteaa.

− Mikkelin ja Puumalan alueella syntyy vuosittain noin 300–350 lasta. Perheet ovat olleet kiitollisia kaikesta, mitä olemme heille saaneet jakaa. On ollut villasukkia, kirjakasseja ja nyt tämä seurakunnan muistaminen.

Idean vauvakassiin lastenohjaaja Eila Närhi bongasi Tornion seurakunnan somesta. Nyt ompelukone onkin laulanut kiivaasti, kun reilut 300 suloista kassia on valmisteltu vauvaperheisiin.

− Haluamme tavoittaa muistamisella kaikki perheet, emme vain kirkkoon kuuluvia, kertoo lastenohjaaja Henna Tapanainen.

Seurakunnan lapsityö järjestää vauvaperheille monenlaista toimintaa taideleikkiryhmistä muskareihin ja perhekerhoista Tukea kotiin -toimintaan.

Kassit jaetaan neuvolan kautta kaikille tämän vuoden vauvaperheille. Tänä vuonna vauvakassia jaetaan myös Puumalassa.