Me Mikkelin Kaupunkilehdessä alamme julkaista tästä numerosta lähtien uuttaa juttusarjaa nimeltä Mennään kahville. Siinä esitellään paikallisia kahvittelupaikkoja, jotka voivat sijaita missä tahansa Mikkelissä.
Juttusarjan jujuna on nostaa paikallisia kahviloita ja kuppiloita esiin, totta kai.
Yritykset ansaitsevat tulla nähdyksi muulloinkin kuin merkki- tai avajaispäivänä.
Ja kuten sarjan vinjettikin jo kertoo, on sarjan tärkein tavoite kannustaa mikkeliläisiä ja alueen kesäasukkaita käymään kahvilla, teellä, munkilla, kakulla, pullalla tai vaikka limpparilla paikallisissa ja täällä toimivissa paikoissa.
Uuden juttusarjan aloittaa perinteikäs Kaisan Kamari.
Vain palveluita käyttämällä voimme pönkittää yrityksen tulevaisuutta ja olla mukana huolehtimassa, että sen toiminta jatkuu vastakin.
Mikkelissä kahviloita riittää kaupungin kokoon nähden melko hyvin. Ja mikä parasta, on niissä jokaisessa ihan omanlainen tunnelmansa ja tarjottavansa.
On ketjukahviloita, yrittäjän tai perustajan sydämen palosta syntyneitä valioyksilöitä, rauhallisia ja vilkkaita, pieniä ja suuria. On kyläkahviloita ja leipomokahviloita, kesä- ja torikahviloita. On pitkään toimineita ja uusia, perinteikkäitä ja moderneja.
Mennään kahville -sarjassa esittelemme niitä yksi toisensa perään. Toivottavasti tykkäätte!
Juttuvinkkejä mukavista kahviloista ja kuppiloista otetaan ilomielin vastaan. Sijainti voi olla yhtä hyvin kivijalassa, kauppakeskuksessa tai missä muualla vain. Olkaahan yhteyksissä!
Juttusarjan saa kunnian aloittaa perinteikäs taukopaikka Kaisan Kamari, joka toiminut Mikkelin ja Ristiinan välisellä levähdysalueella jo vuodesta 1979. Tänä vuonna yritykselle tuli mittariin siis kunnioitettavat 44 vuotta.
Lappeenrannantien varressa seisovan punaisen hirsirakennuksen muistaa varmasti jokainen mikkeliläinen, joka on edes joskus ajanut Mikkelin ja Ristiinan väliä.
Arkipäivisin jo aamuviideltä ovensa avaava Kaisan Kamari on tunnettu erityisesti munkeistaan, mutta yrittäjä Mika Martikaisen mukaan myös korvapuustit tekevät hyvin kauppansa. Ne kun on leivottu salaisella reseptillä, aivan kuten munkitkin. Ei muuta kuin testaamaan!
Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden toimittaja.