Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Etelä-Savon Tanssiopistossa ollaan radalla tulevaisuuteen – Kevätnäytös on yhdistelmä tanssia, sirkusta ja pukuloistoa

Etelä-Savon Tanssiopistossa ja Sirkuskoulussa kaikki on valmiina kevätnäytökseen. Tulevana sunnuntaina 7. toukokuuta Mikaelissa nähtävässä esityksessä ollaan radalla tulevaisuuteen. Esityksen teemaa, liikkeitä, ilmaisua ja asuja on viilattu jo viikkoja. Lavalla nähdään kaikki tanssiopiston oppilaat ja myös kaikki opetettavat tanssilajit ovat läsnä.

Auditiivisilla ja digitaalisilla menetelmillä luodaan tanssi- ja sirkusesitysten ympärille tulevaisuutta, jossa jokaisella on oma paikkansa.

Opettajat Sara Gurevitsch, Kaisla Haapala, Nicolò Lucetti, Annu Ronkainen, Okko Soila, Alli Tulppo ja Fanny Gurevitsch ovat yhdessä oppilaiden kanssa valmistaneet esityksen, jonka tavoite on virittäytyä yhteiselle taajuudelle esiintyvien oppilaiden ja yleisön kanssa.

Osa nähtävistä teoksista on tarkkaan koreografioitua, osa pyrkii lähestymään tanssia toisesta näkökulmasta. Tanssi saa olla mahdollisimman vapaata ja olla olemassa juuri sitä hetkeä varten. Tämä seikka tulee varmasti toteutumaan ainakin nuorempien esittäjien kohdalla. Sähikäiset, Tähdet ja kohti kesää kurottelevat Keijukaiset luovat omaa maalaustaan matkalla tulevaisuuteen.

Pandat ja Family Circus uhmaavat paino- ja vetovoimia, sooloesitykset sitovat tapahtumat yhteen ja luovat tarinaa. Rytmilliset katu- ja showtanssit etsivät oikopolkuja tulevaisuuteen. Niitä ei kyllä löydy, koska energiaa tarvitaan ihan muuhun, tanssimiseen. Suuntia haetaan baletin kautta. Tulevaisuudesta maalataan tanssin, musiikin ja valojen keinoin näkymiä, joista voi tunnistaa tarujen hahmoja.

Yläluokilla tanssivat ovat jo henkeäsalpaavan taitavia, syntyneitä esiintymään. Näemme mahtavaa heittäytymistä ja tulkintaa jokaiselta esiintyjältä, pienimmästä isoimpaan.

Kuliseissa ja valokopissa heitä kannustavat jännityksestä pöhisevät ESTOn opettajat. Yleisö luo sallivan, hyväksyvän ilmapiirin. Kokemus on yhteinen.

Etelä-Savon Tanssiopiston kevät on ollut kiireinen, esimerkiksi noin 220 päiväkotilasta osallistui ESTOssa Kulttuurikamelityöpajoihin, IKO3-hanke alkoi, Luovuutta Politiikkaan viikko toi kansanedustajaehdokkaita opiston tunneille, esiintymisiä, soolojen valmistelua, diskoja, lukiodiplomitunteja. Kaikki huipentuu toukokuun 5. päivä Mikaelissa.

ESTOn Raiteilla, On Tracks to the Future -näytöksessä nähdään myös yllätysesiintyjiä. Nyt on aika juhlia kevättä ja -tulevaisuutta.

ESTOn Raiteilla, On Tracks to the Future -esitys Mikaelissa Martti Talvela -salissa sunnuntaina 7.5. klo 16. Lisätietoja: www.etelasavontanssiopisto.fi. Liput: www.lippu.fi.