Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikkelin koulujen historia on esillä Suur-Savon museon uudessa näyttelyssä – esillä on vanhoja oppikirjoja ja opetustauluja

Suur-Savon museossa on avattu uusi näyttely Tiedon ja taidon temppelit – oppiaineiden ja Mikkelin koulujen historiaa.

Näyttelyn nimi on lainaus Urpolan kansakoulun vihkiäisten juhlakantaatista Opinahjon auetessa vuodelta 1955.

Urpolan koulun paikalle valmistuu vuonna 2024 uusi Saimaanportin yhtenäiskoulu, johon tulee siirtymään yli 800 oppilasta neljästä lakkautettavasta koulusta.

Mikkelin koulukenttä on ollut muutenkin myllerryksessä 2000-luvulla. On siis aika luoda katsaus Mikkelin historiaan koulukaupunkina.

Näyttelyssä tutustutaan kaikille tuttujen oppianeiden historiaan kansakoulun perustamisesta lähtien. Esillä on mm. vanhoja koulukirjoja ja opetustauluja sekä muita opetusvälineitä. Esineistö on pääosin ajalta ennen peruskoulua, vanhimmat 1890-luvulta.

Lyhyesti kerrotaan myös nykyisten Mikkelin koulujen historiasta. Suurin osa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa perustetuista mikkeliläisistä kouluista on aloittanut toimintansa vuokratiloissa ennen varsinaisen koulutalon valmistumista.

Tiedon ja taidon temppelit – oppiaineiden ja Mikkelin koulujen historiaa Suur-Savon museossa 2.5.2023 – 9.3.2024.