Kun kääntyy Mikkelin keskussairaalan pääovista tiukasti vasemmalle heti aulaan saavuttuaan ja katsoo vasemmalle, löytää Olka-pisteen.
Koordinoitua järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa sairaalassa tarjoava Olka on valtakunnallisen toimintamallin Mikkelin toimipiste. Olka ei muuten ole lyhenne, vaan se tarkoittaa juuri sitä miltä kuulostaakin.
– OIka on niin kuin olkapää. Siihen voi nojata ja saada tukea ja turvaa, muotoilee Olka-koordinaattori Noora Kähärä.
Olka yhdistää keskussairaalan ja paikalliset yhdistykset sairaalan tiloissa. Sen toiminnasta vastaavat Etelä-Savon Hyvinvointijärjestöjen tuki ry Estery sekä hyvinvointialue Eloisa. Kähärä on Esteryn työntekijä.
– Tämä on matalan kynnyksen linkki kahden toimijan välillä, pyöröovi sairaalaan päin. Ajatuksena on, että sairaalassa osastohoidossa tai tutkimuksissa oleva henkilö voi tulla Olka-pisteelle hakemaan lisätietoa omaan tilanteeseensa.
– Sairaala vastaa omalta osaltaan akuutista hoidosta, mutta esimerkiksi diabetespotilaalle on erittäin tärkeää myös se, että hän huolehtii kotona tapahtuvasta itsehoidosta ja elämäntapamuutoksista.
OIkaan voi nojata ja saada tukea ja turvaa.
Noora Kähärä
– Erittäin tärkeää on myös ennaltaehkäisevä työ. Siinä yhdistyksillä on merkittävä rooli.
– Olka-pisteeltä saa juuri tällaista tietoa ja opastusta. Me tietysti toivomme, että lisäapu ja henkinen tuki myös auttaa ihmisiä sitoutumaan paremmin diabeteksen tai vaikkapa aivoinfarktin jälkihoitoon, jotta komplikaatioilta vältytään, Kähärä sanoo.
Monet yhdistykset ja toimijat ovat löytäneet Olkasta paikan, jossa voi esitellä toimintaa, jakaa tietoa joko suullisesti tai esitteiden ja oppaiden kautta sekä tarjota vertaistukea.
Olkassa säännöllisesti teemapäiviä pitävät muun muassa Saimaan syöpäyhdistys, Suomen Kipu, Omaishoitajat ja Läheiset, Muistiyhdistys, Sydänyhdistys, Allergia-, Iho- ja Astmayhdistys, Hengitysyhdistys ja Savon Mielenterveysomaiset. Olkassa käy myös sairaalapastori.
– Vuonna 2022 Olkassa pidettiin 70 teemapäivää, jota oli pitämässä 22 yhdistystä tai muuta tahoa, listaa Kähärä.
Olka-pisteen tapahtumat ovat maksuttomia ja kaikille avoimia.
– Osallistuminen ei siis edellytä, että olisi jonkin yhdistyksen jäsen, tai että itse sairastaisi jotain tiettyä sairautta, painottaa Kähärä.
Olka-pisteeltä löytyy myös yhdistysten kansiokaappi, lehtiä, kaksi yleisötietokonetta, kirjastokärry sekä verenpaineen mittauspiste. Nämä kaikki ovat kävijöiden vapaassa käytössä.
– Asiakaspalvelusta voi tulla kysymään tietoa eri yhdistyksistä ja niiden tarjoamista toiminnoista ja vertaistuesta, Kähärä vinkkaa.
– Ja Olka-pisteelle voi tulla myös pelkästään rupattelemaan ja istumaan, esimerkiksi silloin kun sairaalassa joutuu syystä tai toisesta viettämään aikaansa, hän jatkaa.
Olka-toiminta on alkanut Mikkelissä vuonna 2019. Sitä rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriön alainen sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA.
Olka-piste sijaitsee Mikkelin keskussairaalan pääaulassa (Porrassalmenkatu 35-37. 50100 Mikkeli) ja on avoinna ma-pe klo 9–14. Olka Mikkelin kuulumisia voi seurata Instagramissa @olkamikkeli ja Facebookissa nimellä Olka Mikkeli. Lisätietoa saat myös estery.fi/olka -sivustolta.