Mikkelin Pitäjänkirkossa laitetaan palmusunnuntaina puikot ja koukut heilumaan, kun siellä järjestetään kaikille avoin neulemessu.
Neulemessu on teemallinen jumalanpalvelus, jonka aikana osallistujat voivat halutessaan neuloa, virkata tai tehdä muita käsitöitä.
Diakoni Maria Vasamaa sanoo, että käsitöiden tekeminen ei ole neulemessussa pelkästään sallittua, vaan se on myös erittäin suotavaa.
– Jumalanpalveluksen aikana on ihan hyväksyttävää tehdä käsitöitä muutoinkin kuin neulemessussa. Tällä tempauksella haluammekin viestittää, että esimerkiksi neulominen kirkossa on täysin sallittua.
Neulemessun tavoitteena on madaltaa ihmisten kynnystä tulla kirkkoon mukavan ja toiminnallisen ohjelman avulla.
– Ajatus neuleteemasta syntyi alkujaan Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan Sukkia Ukrainaan -projektin käsityöpajassa. Siellä neuloessa minulle heräsi ajatus, että mitäpä jos pidettäisiin Mikkelissäkin neulekirkko. Olin kuullut, että vastaavanlaisia tempauksia on järjestetty Suomessa aikaisemminkin, esimerkiksi Oulussa, sanoo lähetyskasvatussihteeri Marja Holm.
Holm jakoi ideansa Vasamaalle, joka innostui ajatuksesta.
– Ajattelin heti, että tosi hieno idea. Tällaisia tapahtumia kirkkoon tarvitaankin, Vasamaa sanoo.
Neulominen synnyttää lämpiä ajatuksia siitä henkilöstä, jolle neulomusta tehdään.
Marja Holm
Holmin ja Vasamaan mielestä neulominen sopii oivallisesti jumalanpalvelukseen myös siksi, että se kuvastaa välittämistä ja rakkautta.
– Neulominen synnyttää lämpiä ajatuksia siitä henkilöstä, jolle neulomusta tehdään. Tai jos neulomusta tehdään omaan käyttöön, niin toivottavasti se herättäisi lämpöisiä ajatuksia itsestä.
Ajatuksena on, että jokainen silmukka voi olla siunaus, rukous tai hyvä teko käsityön saajan puolesta.
Työn edistämiseksi virsien sanat heijastetaan kirkon seinälle, eikä virsikirjaa siten tarvitse pidellä käsissä.
– Usein ajatellaan, että neulominen vie huomion muualle. Mutta itse asiassa neulominen voi auttaa monia keskittymään, hiljentymään ja kuuntelemaan, Holm sanoo.
Myös messun kolehdin voi antaa käsityöhengessä, rahan sijasta voi käydä lahjoittamassa valmiita neuletöitä. Niitä kerätään kirkkoon viritetyille naruille ja koreihin.
– Käsityöt tullaan lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen niitä eniten tarvitseville, esimerkiksi Ukrainaan, paikallisille maahanmuuttajille, sairaalaan tai hoivakoteihin, Vasamaa kertoo.
– Jos sinulla on mielessä hyvä lahjoituskohde, voi siitä vinkata minua tai Mariaa, Holm lisää.
Vasamaa ja Holm painottavat, että neulemessu on tarkoitettu ilman muuta ihan jokaiselle – myös heille, jotka eivät neulomisesta innostu.
– Neulomisen pakkoa ei tietenkään ole. Neulemessu on isoilta osin perinteinen pääsiäisen ajan jumalanpalvelus, Vasamaa sanoo.
Neulemessu alkaa kello 13. Jumalanpalveluksen teemana ovat palmusunnuntain aiheet ja tekstit.
– Neulekirkon toteutuksesta huolehtivat seurakuntakuntapastorit Eija Juuma ja Sari Martikainen. Messua ovat rakentamassa myös eri-ikäiset seurakuntalaiset, Holm kertoo.
Neulemessun tapaan Mikkelissä on aiemmin toteutettu teemajumalanpalveluksia esimerkiksi rockmessun puitteissa.
– Uskomme vahvasti, että tällaiset tempaukset madaltavat mikkeliläisten kynnystä tulla jumalanpalvelukseen tai ylipäänsä kirkkoon. Monena vuotena järjestetty rockmessu on ollut hyvin pidetty. Samanlaista vastaanottoa toivomme myös neulemessulle. Kyllä kirkossa voi jorata tai neuloa, siitä ei kirkon pyhyys kärsi, Holm sanoo.
– Jos neulemessu otetaan kivasti vastaan, niin hyvin todennäköisesti sellaisia tullaan järjestämään lisää tulevaisuudessa, Vasamaa uskoo.
Neulemessu Pitäjänkirkossa palmusunnuntaina 2. huhtikuuta kello 13.