Kuka olet?
– Olen Emmi Ehrnrooth ja toimin Mikkelin Palloilijoiden toiminnanjohtajana. Ennen toiminnanjohtajaksi siirtymistä olen ollut P10- eli vuonna 2013 syntyneiden poikien joukkueenjohtajana jo useamman vuoden verran.
Kerro, mitä seurasi tekee?
– Mikkelin Palloilijat on vuonna 1929 perustettu seura, jonka ensimmäisenä lajina toimi jääpallo. Siinä pikkuhiljaa mukaan tulivat jalkapallo, lentopallo ja jääkiekko.
– Vuosien saatossa muut lajit siirtyivät muiden seurojen alaisuuteen, ja Mikkelin Palloilijoiden päälajiksi muotoutui jalkapallo. Vuosien saatossa Mikkelin Palloilijoilla on ollut esimerkiksi Suomen ensimmäinen naisten jalkapallojoukkue vuonna 1971.
Kenelle seuranne toiminta on suunnattu?
– MP:n toiminta on suunnattu jalkapallosta innostuneille lapsille ja nuorille sekä kaikille seuratyöstä kiinnostuneille.
– Junioritoiminnassa on mukana yhteensä 11 juniorijoukkuetta. Näiden joukkueiden toiminnassa on mukana lapsia ja nuoria viidestä ikävuodesta aina 19-vuotiaisiin.
– Juniorijoukkueiden lisäksi Mikkelin Palloilijoiden junioritoiminnan piiriin kuuluu Hippo-Naperofutis, taito- ja kykykoulut, maalivahtivalmennusryhmät sekä joka kesä järjestettävä Jaliskoulu.
Kuinka paljon teillä on aktiiharrastajia?
– Seurassa oli vuonna 2022 yhteensä 539 Palloliiton pelipassillista pelaajaa P7-ikäluokasta edustusjoukkueeseen.
Jalkapallo tunnetaan jokaisella mantereella.
– Näiden pelipassillisten lisäksi seurassa liikkuu vuosittain useita satoja lapsia ja vanhempia Perhefutiksen ja Hippo-Naperofutiksen parissa sekä Lähitapiolan Lähifutiksessa.
– Lasten ja nuorten lisäksi seurassa toimii noin 100 aktiivista vapaaehtoistoimijaa erilaisissa tehtävissä.
Miten toimintaanne pääsee mukaan?
– Seuran toimintaan pääsee mukaan läpi vuoden ilmoittautumalla oman ikäluokan joukkueenjohtajalle tai valmentajalle. Jos seuratoiminta kiinnostaa, yhteyttä kannattaa ottaa seuran toimistolle. 041 317 5715 tai toimisto@mikkelinpalloilijat.fi
Mitä vaaditaan, että voi aloittaa harrastamisen seurassanne?
– Harrastamisen seurassa voi aloittaa kuka tahansa jalkapallosta kiinnostunut. Ennen harjoituksiin saapumista olisi hyvä ilmoittaa asiasta joukkueenjohtajalle tai valmentajalle, että he osaavat varautua uuden pelurin saapumiseen.
– Muita vaatimuksia harrastamisen aloittamiseen ovat, motivaatio oppia ja iloinen asenne harjoitteluun.
Tarvitaanko omia varusteita?
– Turvallisuussyistä harjoituksissa olisi hyvä olla nappikset ja säärisuojat. Etukäteen voi lisätietoja kysyä aina joukkueenjohtajalta tai valmentajalta.
Miten seuranne palvelee vähän edistyneempää harrastajaa?
– Seurassa on mahdollisuus tukea edistyneempiä harrastajia lisäharjoituksilla taito- ja kykykoulun avulla. Lisäksi joukkueet pyrkivät etsimään jokaisen pelaajan tasolle sopivia pelejä ja muokkaavat harjoitukset tukemaan pelaajan kehittymistä parhaalla mahdollisella tavalla.
Onko seurallanne kilpailutoimintaa?
– Joukkueet kilpailevat aktiivisesti läpi vuoden. Jokaisella joukkueella on useita turnauksia ja tapahtumia läpi kauden. Omana turnauksena kesäkuussa järjestettävä Go On -turnaus. Lisäksi edustusjoukkue taistelee tänä kesänä neljättä peräkkäistä kautta miesten Ykkösessä.
Mitä kustannuksia harrastamisesta tulee?
– Harrastamisen kustannukset koostuvat joukkuemaksusta, varustehankinnoista sekä ottelu- ja turnauskustannuksista.
– Kustannukset ovat hyvin maltilliset. Esimerkiksi P10- joukkueessa kustannus on 45 euroa kuukaudessa. Tähän sisältyy vähintään kolmet harjoitukset viikossa.
– Harrastamisen kustannuksia olisi mahdoton pitää matalana ilman aktiivisia vanhempia, jotka innolla osallistuvat talkoisiin.
Miksi kannattaa harrastaa juuri jalkapalloa?
– Jalkapalloa kutsutaan kuningaslajiksi, eikä suotta. Jalkapallo on maailmanlaajuinen peli, joka tunnetaan jokaisella mantereella. Vuosittain jalkapallo liikuttaa lähes 150 000 pelaajaa pelkästään Suomessa.
– Jalkapallon parissa pääsee luomaan uusia ystävyyssuhteita, kehittymään pelaajana sekä nauttimaan jalkapallosta.
Mainitse tunnettu seuranne edustaja!
– Seuran viimeisin ja valovoimaisin tähti on täksi kaudeksi HJK:n riveihin siirtynyt seuran oma kasvatti Topi Keskinen. Topi on jokaisen junnupelaajan idoli ja Topista on hyvä ottaa mallia, kun päätetään tavoitella omia unelmia.
Juttusarjassa esitellään mikkeliläisten harrasteurheiluseurojen toimintaa ja kerrotaan, mitä ne tarjoavat aloittelijalle ja vähän edistyneemmälle harrastajalle.