Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni | Jo olisi korkea aika saada Mikkelin käyrä nousemaan – vaaliuurnille on monta hyvää syytä mennä

Eduskuntavaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina. Jännitys tiivistyy, kun ennakkoäänetkin on jo annettu.

Tässä joutessani kaivelin arkistoista esille joitakin prosenttilukuja. Ne näyttävät, miten Mikkelissä on intouduttu vaaliuurnille viimeisten neljän vuoden aikana.

Aloitetaan vuodesta 2019 ja edellisistä eduskuntavaaleista. Niissä Mikkelin äänestysprosentti oli 66,8. Ihan siedettävä, vaikka jäikin yli kahdella prosenttiyksiköllä valtakunnallisesta innosta (68,7 prosenttia).

Mutta onhan se vähän noloa, että 33,2 prosenttia eli käytännössä tasan kolmasosa mikkeliläisistä äänioikeutetuista jätti oikeutensa käyttämättä.

Eikä siis ollut kiinnostunut vaikuttamaan a) siihen, miten asioita pitäisi hoitaa ja b) kenen niitä pitäisi hoitaa.

Jatketaan vuoteen 2021 ja kunnallisvaaleihin. Niissä Mikkelin äänestysprosentti oli 51,6. Tässäkin jäätiin reippaasti valtakunnan lukemasta 55,1, joka muuten oli alhaisin 70 vuoteen.

Niinpä Mikkelinkin äänestysapatiaa voi sanoa historialliseksi. Olihan siinä koronaa ja muuta, mutta onhan se silti aika noloa, että 48,4 prosenttia mikkeliläisistä äänioikeutetuista eli melkein puolet jätti oikeutensa käyttämättä.

Eikä siis ollut kiinnostunut vaikuttamaan a) siihen, miten asioita pitäisi hoitaa ja b) kenen niitä pitäisi hoitaa.

Muistellaan vielä kevään 2022 aluevaaleja. Niissä Mikkelin äänestysprosentti oli 47,4. Toistan, 47,4. Alle viidenkymmenen!

Tässä jäimme valtakunnan prosenttiluvusta (47,5) vain kymmenyksellä, mutta onhan se silti tosi noloa, että 52,6 prosenttia mikkeliläisistä äänioikeutetuista eli reilusti yli puolet jätti oikeutensa käyttämättä.

Eikä siis ollut kiinnostunut vaikuttamaan a) siihen, miten asioita pitäisi hoitaa ja b) kenen niitä pitäisi hoitaa.

Vaaleja on ollut viime vuosina monenlaisia ja etenkin noiden aluevaalien äänestysprosentti oli koko valtakunnassa ihan surkea. Syynä varmaan se, että ne vaalit olivat lajissaan ensimmäiset eikä kaikille ollut ihan kirkastunut, miksi nyt näissäkin vaaleissa pitäisi jaksaa äänestää.

Mutta silti. Kun nukkuvien puolue kirjaa vaaleissa toisensa jälkeen murskaavia voittoja Mikkelissä, pitää meidän olla huolissamme demokratian puolesta. Niin siitäkin huolimatta, että oikeusvaltiossa myös äänestämättä jättäminen on jokaisen kansalaisen oikeus.

On tosi kulunutta sanoa, että vain äänestämällä voi vaikuttaa yhteisten asioiden hoitamiseen siellä politiikkapuolella. Mutta totta se on.

Saisimmeko Mikkelin äänestyskäyrän nousemaan nyt?

Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.