Leluja, koulutusvälineitä, kuiva- ja raakaruokaa, makupaloja, pantoja, hihnoja ja petejä. Ristiinassa sijaitsevassa Koiranurkassa myydään kaikkea tarpeellista koirille.
Erityisesti Koiranurkan valikoimassa on panostettu työ- ja käyttökoirien tarvikkeisiin, mutta tuotteita on kaupan kaiken kattavasti myös koti- ja näyttelykoirille. Myynnissä on myös pieni valikoima kissanruokaa.
Mikkeliläiset tuntevat Koiranurkan liiketilan vielä parhaiten Grilli-kahvila Katrillina, joka ehti toimia samalla paikalla Ristiinan Brahentiellä nelisenkymmentä vuotta. Katrillin tarina tuli päätökseensä viime vuoden lokakuussa, kun yrittäjä Sari Takkinen päätyi laittamaan sen ovet säppiin. Syitä lopettamispäätökselle oli monia, kuten korona, Ukrainan sota ja kustannusten nousu.
Päätös grillikahvilan toiminnan lopettamisesta oli raskas, mutta Takkinen näki siinä tilaisuuden kehittää uutta, vaikkakin jo entuudestaan tuttua yritystoimintaa.
Saksanpaimenkoiria kasvattava Takkinen on myynyt sivubisneksenä koiratuotteita noin kymmenen vuoden ajan. Koiratarvikkeita on ollut kaupan myös Katrillin tiloissa, ja siitä juontaa juurensa myös nimi Koiranurkka.
– Ennen Katrillin sulkemista Koiranurkan valikoima oli hyvin pieni verrattuna nykyiseen.
– Tuotevalikoima on kuitenkin muotoutunut vuosien saatossa kertyneiden kokemusteni pohjalta – halusta tarjota omille koirilleni vain parasta, Takkinen kertoo.
Koiranurkalla on myös verkkokauppa. Se avattiin joulukuussa.
– Verkkokaupassa on vielä laajempi valikoima kuin myymälässä. Verkkokauppa on tänä päivänä ja tällä alalla käytännössä pakollinen asia, ilman sitä homma ei onnistu.
Verkkokaupassa on vielä laajempi valikoima kuin myymälässä.
Sari Takkinen
Takkinen sanoo, että asiantuntevan ja joustavan palvelun lisäksi hänen valttejaan lemmikkialan kovassa kilpailussa ovat tuotteiden järkevä hinnoittelu ja laatu.
– Minun ei ole tarkoitus lähteä kilpailemaan hinnoissa markettien kanssa, mutta en myöskään halua ylihinnoitella tuotteita. Kaikista tärkeintä on, että tuotteet ovat laadukkaita ja hinnoiltaan sellaisia, että niitä kärsii ostaa jokainen koiranomistaja.
Myymilleen tuotteilleen Takkinen lupaa laatutakuun.
– Lähes kaikki kauppaamani tuotemerkit ovat sellaisia, jotka olen testannut omilla koirillani. Jos tuote ei ole hyvä, se poistuu saman tien valikoimastani, hän lupaa.
Koirat ja niiden kanssa harrastaminen ovat Takkiselle elämäntapa. Hän ei osaa kuvitella elämäänsä ilman koiria.
– Koirien kanssa yhdessä tekeminen on se juttu, mistä saan eniten iloa ja voimaa arkeen. Parasta on, kun näen iloisen ja itsevarman koiran työskentelevän omassa leipälajissaan.
Myös Koiranurkan palveluihin kuuluu erilaisia kursseja. Niistä ensimmäinen, palveluskoirien tottelevaisuuskurssi, järjestettiin tammikuussa.
Sen jälkeen pyörähtivät käyntiin tottelevaisuuden alkeiskurssi, pentukurssi sekä palveluskoirien tottelevaisuuden jatkokurssi.
– Asiakkailta saatu palaute on vahvistanut päätöksen siitä, että kursseja tullaan järjestämään jatkossakin. Esimerkiksi huhtikuussa alkavat pentukurssi ja palveluskoirien tottiskurssi.
Kurssien treenipaikka sijaitsee parin kilometrin matkan päässä kivijalkamyymälästä, Takkisen kodin yhteydessä Ristiinan Haikolassa.
– Tähän aikaan vuodesta kurssit pidetään vielä hallissa, mutta myöhemmin keväällä ja kesällä niitä voidaan järjestää myös ulkosalla. Suunnitelmissa on ollut esimerkiksi haju-, jälki- ja hakukoulutusta maastossa, Takkinen visioi.
Tulevista kursseista Takkinen ilmoittelee Koiranurkan Facebook-sivuilla sekä verkkokaupan sivuilla osoitteessa www.koiranurkka.fi.
Koiranurkan kivijalkakauppa on avoinna kolmena päivänä viikossa: maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 12–17. Ostoksille pääsee myös erikseen sovittuna aikana.
– Rahkeeni eivät vielä riitä pitämään kauppaa avoinna jokaisena päivänä. Kurssitoiminta, verkkokaupan pyörittäminen ja muut yrityksen hoitoon liittyvät työt haukkaavat luonnollisesti osan ajasta.
Takkinen pyörittää kauppaa ja yritystä vielä toistaiseksi yksin.
– Kursseilla on toki ollut ja tulee olemaan vierailevia kouluttajia, mutta muuten teen työtä omin hartiavoimin. Sukulaiset, yhteistyökumppanit ja ystävät ovat olleet korvaamattomana apua.
– Katsotaan työntekijän palkkaamista sen jälkeen, kun homma lähtenyt kunnolla käyntiin. Vielä tässä vaiheessa lisäkäsien palkkaaminen on kuitenkin vasta haave.
Kaupungin kivijalat -juttusarjassa esitellään paikallisten kivijalkaliikkeiden toimintaa.