Mikkelin keskustassa seisoo Carl Ludvig Engelin suunnittelema, 1800-luvun jälkipuoliskolla valmistunut kaunis ja arvokas rakennus, entinen lääninhallituksen talo.
Talo on ollut tyhjillään vuosia, sen jälkeen kun Aluehallintovirasto muutti sieltä pois. Sen jälkeen kaupungilla on arvuuteltu, mitä siihen voisi tulla.
Huoliakin on esiintynyt. Rakennuksen on pelätty rapistuvan paikalleen. Onneksi peloille ei ole ihan akuuttia aihetta. Lämmöt ovat päällä ja kattoremontti luvassa.
Arvorakennus olisi hieno paikka moneen käyttöön. Siihen voisi sijoittaa hotellin, kaupunginmuseon tai taidemuseon.
Ideoinnissa on oikeastaan rajana vain mielikuvitus ja rakennuksen kaavamerkintä. Mikkelin kaupungilla olisi halua saada arvotalolle sellainen kaava, joka mahdollistaisi sen hyödyntämisen rakennuksen muotoa ja historiaa kunnioittaen, mutta niin että käyttö muokattaisiin tämän ajan tarpeisiin.
Vastikään myydyllä Graniittitalolla tällainen kaavamerkintä on. Ilman sitä kaupasta tuskin olisi tullut mitään.
Museovirastolle tämä ei kuitenkaan sovi. Se pitää jääräpäisesti kiinni siitä, että kun lääninhallituksen rakennus on tehty virastokäyttöön, virastokäytössä sen pitää pysyä maailman tappiin saakka.
Virastokäyttö on rakennuksille luonteva ja kulttuurihistoriallista arvoa turvaava käyttötapa, linjasi Museoviraston intendentti Länsi-Savossa viime joulukuussa.
Tämä voisi olla ihan älykäskin ajatus, ellei valtio olisi pitkään ja johdonmukaisesti vienyt virastojaan pois provinsseista, myös Mikkelistä. Ja todennäköisyys linjan muuttumiselle on olematon. Museovirastossa tästä ollaan näköjään autuaan tietämättömiä.
Linjaus onkin paitsi järjetön, myös kohtuuton. Museoviraston kanta merkitsee käytännössä sitä, että rakennuksen omistava valtion firma Senaatti joutuu seisottamaan sitä tyhjillään ja Mikkelin keskustassa happanee arvokkaita neliöitä ilman mitään hyötykäyttöä.
Museovirasto ei ole ensimmäistä kertaa Mikkelin keskustan kehittämistä jumittamassa. Se jarrutti siilotontin uudisrakentamista tarpeettoman pitkään, vaatiessaan jopa valitusteitse läpimätien betonisiilojen säilyttämistä kaupunkikuvassa.
Siilojen kohdalla järki voitti siinä vaiheessa, kun viimein todistettiin, että niiden runkojen sisään ei millään opilla saada mitään rakennettua ja että siilot ovat enää purkukonetta vailla.
Mitähän pitäisi tehdä, että Museoviraston päät saataisiin käännettyä lääninhallitusrakennuksen suhteen?
Pitääkö senkin rappeutua käyttökelvottomaksi ennen kuin Museovirastossa saadaan vähän realismia ajatteluun?
Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.