Mikkelin Musiikkijuhlat on nimittänyt Mikkelin Kaupunginorkesterin kapellimestari Erkki Lasonpalon Musiikkijuhlien taiteelliseksi johtajaksi.
Lasonpalo ottaa vastaan tehtävän välittömästi, ja taiteellisen johtajan toimikausi ulottuu vuoden 2026 Festivaaliviikon loppuun.
Lasonpalo seuraa tehtävässä Teemu Laasasta, joka irtisanoutui tehtävästä helmikuussa keskittyessään oman MusicFairyTales -yrityksensä kehittämiseen.
Mikkelin Musiikkijuhlilla on yli kolmikymmenvuotinen historia, mutta Musiikkijuhlat on nyt käynyt läpi todellisen uudistumisen. Erkki Lasonpalon mukaan tulo on tärkeä askel uudistumisessamme.
– Lasonpalon tulon myötä lujitamme suhdettamme Musiikkijuhlille tärkeisiin yhteistyökumppaneihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Nelivuotisella jaksolla tulemme näkemään taiteelliselta tasoltaan sekä ohjelmistoltaan kehittyvän ja nousujohteisen kaaren.
Ensi kesän kantava teema on rakkaus.
– Odotan innolla Lasonpalon tahtipuikon riemukasta kaarta Mikkelin Musiikkijuhlien kehittymisen tarinassa, Mikkelin Musiikkijuhlien kannatusyhdistys ryn hallituksen puheenjohtaja Markus Tykkyläinen toteaa.
On suuri kunnia tarttua perinteikkään, tasokkaan ja upeasti hoidetun festivaalin peräsimeen. Festivaalia läheltä viime vuodet seuranneena voin todeta, että Mikkelin musiikkijuhlat on hyvässä suhteessa kansainvälinen, kansallinen ja paikallinen.
– Pidän myös poikkeuksellisena sitä tarinaa, miten festivaali selvisi ensin koronasta, sekä vuosi sitten Ukrainan kriisin mukana tulleesta myllerryksestä.
– Ensi kesän kantava teema on rakkaus. Tuskin mikään muu voisikaan olla tällä hetkellä tärkeämpää koko maailmassa, Lasonpalo toteaa.
Kesällä 2022 Mikkelin Musiikkijuhlat aloittivat yhteistyön lontoolaisen The Philharmonia orkesterin, sekä sen kapellimestari Santtu Matias Rouvalin, kanssa.
The Philharmonian kanssa yhteistyö jatkuu vuoden 2026 Festivaaliviikkoon saakka, ja muodostaa Mikkelin Musiikkijuhlien Festivaaliviikon rungon lähivuosille.
Kesän 2023 ohjelmisto on julkaistu, ja lipunmyynti on käynnistynyt vuoden 2022 lopussa.
Vuonna 1986 syntynyt Erkki Lasonpalo on opiskellut Sibelius-Akatemiassa Jorma Panulan ja Leif Segerstamin johdolla.
Lasonpalo on toiminut Heinäveden Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana vuodesta 2014 kesään 2023 saakka.
Mikkelin Kaupunginorkestein kapellimestarina Lasonpalo on toiminut vuodesta 2020 lähtien. Hän solmi vastikään vuoteen 2025 ulottuvan jatkosopimuksen tässä tehtävässä.
Lappeenrannan kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana Lasonpalo on toiminut vuodesta 2020 lähtien. Lasonpalolla on myös pitkäaikainen yhteistyö nuorten muusikoiden Sinfoniaorkesteri Vivon kanssa.