Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikkelistä löytyy paikka, jossa voi selvitellä oman elämän solmupaikkoja puhumalla – Miesten Asemalla ei etsitä ongelmia vaan ratkaisuja

Miehen elämä voi joskus mennä, jos nyt ei ihan kunnolla solmuun, niin ainakin sellaiselle syherölle ettei siitä ota selvää virkkuukoukullakaan.

Silloin voi olla tarpeen saada keskusteluapua, jolla ainakin pahimmat mutkat oikenevat ja polku eteenpäin näyttää taas tukevammalta astella.

Mikkelissä on tällainen paikka. Vanhassa asemarakennuksessa Mannerheimintiellä sijaitseva Miesten Asema on todellinen matalan kynnyksen paikka, jonne voi tulla periaatteessa koska vain.

Minkäänlaisia lähetteitä tai diagnooseja ei tarvita. Halu hakea apua ongelmalliseen elämäntilanteeseen riittää.

Meillä on toiminnassamme sellainen syvempi eetos, että me pyrimme luomaan ihmiselle ajatuksen siitä, että hänellä on vaihtoehtoja edetä elämässään ja myös muuttaa elämänsä suuntaa, kiteyttää miestyön kehittäjä Pasi Juuti Miesten Aseman ideaa.

Miesten Asemalla työskentelevät Juutin lisäksi miestyön kehittäjä Katriina Noponen sekä suunnittelija Ilona Halmesmäki. He tarjoavat keskusteluapua tilanteessa, jossa omat keinot tai voimavarat eivät riitä.

Tällaisia voivat olla esimerkiksi parisuhde- ja erokriisit ja siihen liittyvät vaikeudet sopia esimerkiksi lapsen huollosta ja tapaamisesta, jaksamisongelmat tai ihmissuhteisiin liittyvät kysymykset sekä omat tai läheisen mielenterveysongelmat.

– Yksinäisyys on myös asia, joka korostuu monessa yhteydenotossa, nimenomaan sellainen yksinäisyys, joka ei ole ihmisen oma valinta, Juuti sanoo.

Täällä voi kokea yhteisöllisyyttä ja osallisuutta, jos aikaisemmin on ollut yksin.

Ilona Halmesmäki

– Lähtökohta on usein se, että kokee tavalla tai toisella tyytymättömyyttä omaan elämäänsä. Silloin voi tulla tänne puhumaan ja etsimään meidän kanssamme keinoja elää elämäänsä omien arvojen mukaisesti, Halmesmäki sanoo.

Miesten asemalle voi tulla suoraan ja halutessaan myös nimettömänä. Ja vaikka nimi on Miesten Asema, pareittainkin voi tulla. Ensitapaaminen pyritään järjestämään nopeasti, ja siinä kartoitetaan sekä mietitään yhdessä elämäntilannetta ja muutostoiveita.

Miesten asemalle voi ottaa yhteyttä saapumalla paikan päälle, puhelimella, sähköpostilla, kotisivun yhteydenottopyynnöllä tai sähköisellä ajanvarauksella.

– Meidän vahvuutemme on se, että olemme varhaisen tuen paikka. Me toimimme ennakoivasti, ihmisen itsetuntemusta ja itsetuntoa edistävästi, sanoo Halmesmäki.

– Eniten kiitosta me olemme saaneet siitä, ettemme ole ongelmakeskeisiä, vaan kunnioitamme jokaista henkilöä omana itsenään. Me emme todellakaan niitä diagnooseja tee, Noponen jatkaa.

Puhuminen on loistava apu moneen elämän töyssypaikkaan. Suomessa vain on ongelmana se, että puhumisen kulttuuri on etenkin miesten välillä monesti pientä tai lähes olematonta.

– Tuttavani sanoi kerran, että Miesten Asemahan on vähän samanlainen juttu kuin katolisille ripillä käyminen tai briteille pubissa oluen äärellä keskusteleminen, rinnastaa Noponen.

Puhumisesta on kyse myös Miesten Asemalla. Sen avulla etsitään työkaluja omien tunteiden ja tuntemuksien käsittelemiseen. Monelle kävijälle se on voimaannuttava kokemus, koska aikaisemmin siihen ei ole ollut syystä tai toisesta mahdollisuutta.

– Täällä nimenomaan puhutaan. Puhutaan ja sanoitetaan omia tuntemuksia, jos elämässä on ongelmia, mietitään sitä, mikä siihen on johtanut ja miten tilanteesta voidaan päästä eteenpäin, Juuti jatkaa.

Kriisi voi kohdata ihmisen monella tavalla ja monessa elämäntilanteessa. Se näkyy myös Miesten Asemalla.

– Esimerkiksi eläkkeelle jääminen on monelle miehelle todella kipeä taitekohta elämässä. Sitä se on erityisesti vanhemmille sukupolville, joiden elämä on saattanut olla hyvin työkeskeistä, Halmesmäki jatkaa.

Miesten Asemalla näiden asioiden läpi käyminen on tuttua, mutta niin on oikeastaan kaikki miehen elämään liittyvä.

– Nuorilla aikuisilla on monenlaisia paineita nykyään. Pitäisi pärjätä työelämässä, olla hyvä puoliso ja perheenisä ja kaiken pitäisi näyttää ulkoisesti hyvältä, Halmesmäki sanoo.

– Nuorilla aikuisilla nousevat esille monesti myös isyyden kokemukset. Täällä kuulee paljon sitä, että mies sanoo etten halua olla samanlainen isä kuin oma isäni oli. Tällaisia asioita on hyvä käydä läpi ja miettiä, mitkä ovat sellaisia isänä olemisen puolia jotka haluan siirtää omalle lapselleni ja niitä, mitä en tahdo siirtää eteenpäin, Noponen pohtii.

Vaikka Miesten Asemalla puhutaan paljon, ei kyseessä ole pelkkä keskustelukerho. Yhteistyölle asetetaan tavoitteet sen mukaan, mitkä ovat asiakkaan voimavarat sekä vahvuudet. Työmuotoina ovat yksilö- ja pari- sekä verkostotyö ja ryhmätoiminta. Oleellista on, että Miesten Asemalle tullut saa sieltä apua jatkaakseen eteenpäin.

– Täällä voi kokea yhteisöllisyyttä ja osallisuutta, jos aikaisemmin on ollut yksin. Meille on tärkeää välittää sitä tunnetta, että tänne tuleva kelpaa ja riittää, korostaa Halmesmäki.

– On ilahduttavaa, että moni kertoo kuulleensa meistä kavereilta. Puskaradio levittää tietoa eteenpäin. Haluaisinkin kannustaa ainakin tulla tutustumaan meihin, jos tuntuu että tarvitsee apua. Sillä jo se, että tulee tänne, voi olla merkki siitä, että on aika pohtia muutosta, Juuti sanoo.