Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaupungin kivijalat | Sisustussuunnittelijan työ ei ole pelkkää glamouria – Tämä on ihanaa, mutta myös hyvin raskasta työtä, sanoo Studio m3:n yrittäjä Minna Häkkinen.

Kuinka monessa sisustusliikkeessä on myös oma taidegalleria? Mikkeliläisessä Studio m3:ssa on.

Mikkelin keskustassa Savilahdenkadulla toimiva Studio m3 on samaan aikaan sisustusliike, sisustussuunnittelutoimisto ja taidegalleria.

Ripustettuna on useita kymmeniä teoksia ammattitaiteilijoilta eri puolilta Suomea. Teokset vaihtuvat aina sitä mukaa, kun niitä menee kaupaksi. Toki myös vaihtuvia näyttelyitä järjestetään.

Kuvataiteen lisäksi myynnissä on huonekaluja, valaisimia, taidekeramiikkaa ja esimerkiksi sisustustekstiilejä.

Alakerrassa vuokralla on ompelimo Zauma, joten samasta osoitteesta on saatavilla myös tekstiilien valmistukseen liittyviä palveluita.

Katsoi liikkeessä sitten mihin suuntaan tahansa, on tarjolla kaunista katseltavaa. Siitä pitää huolen yrittäjä Minna Häkkinen.

– Liike on sisustettu tarkoituksella kodinomaiseksi. Tavoite on, että tänne olisi helppo ja mukava tulla, Häkkinen sanoo.

Häkkinen on ollut yrittäjänä nyt 13 vuotta.

Studio m3:n tarina alkoi Häkkisen kotikonttorista, mutta melko nopeasti hän avasi suunnittelutoimiston Mikkelin keskustaan. Matka jatkui myöhemmin Emolaan Rouhialankadulle, jossa liike sijaitsi useamman vuoden ajan.

Nykyisissä tiloissaan osoitteessa Savilahdenkatu 14 liike on toiminut viisi vuotta. Taide tuli mukaan kuvioihin seitsemän vuotta sitten.

Ei tätä tehdä pikkurilli pystyssä diivailemalla.

– Toiminta on kasvanut vuosien aikana melkoisesti ja kehittyy jatkossakin. Aina pitää uudistua. Uusin juttu on se, että meiltä saa nyt myös vanhoja huonekaluja entisöitynä, Häkkinen kertoo ja lisää, että kevään mittaan on luvassa muitakin uudistuksia.

– Laitamme esimerkiksi verkkokauppaa uusiksi. Nyt siellä on myynnissä lähinnä taidetta, mutta tulevaisuudessa viemme verkkoon myyntiin myös sisustustuotteita.

Vaikka Studio m3:n toiminta sisältää paljon kaikkea, on Häkkisen leipätyö edelleen suunnittelu.

Eniten Häkkinen suunnittelee sisustuksia yksityiskoteihin ja vapaa-ajan asuntoihin. Julkisia tiloja on työlistalla harvemmin.

– Siihen on ihan tietty syy: kodit ovat minulle sydämen asia. Toki julkisiakin tiloja tehdään pyydettäessä.

Häkkinen sanoo todella rakastavansa työtään. Mitään muuta hän ei haluaisi tehdä. Hänestä on mahtavaa päästä kurkistamaan erilaisiin koteihin ja nähdä, kun lopputulos miellyttää asiakasta.

– Teen työtäni intohimoisesti. Minä ihan oikeasti rakastan koteja. Jos en rakastaisi, en pärjäisi tässä työssä.

Häkkinen sanoo, että sisustussuunnittelijan työ on pääosin ihanaa, mutta se on välillä myös hyvin raskasta. Glamouria siinä ei juuri ole.

– Ei tätä tehdä pikkurilli pystyssä diivailemalla. Sisustussuunnittelijan työ on kaukana siinä, mitä sisustusohjelmissa näytetään. Niistä saa helposti kuvan, että kaikki on valmista minuuteissa tai tunneissa.

Häkkinen sanoo, että hänen työnsä vaatii visuaalista silmää, kärsivällisyyttä ja hyviä sosiaalisia taitoja. Tärkeintä on, että suunnittelija osaa kuunnella asiakastaan ja olla läsnä. Ei riitä, että on hyvä sisustamaan.

– Jos ei osaa lukea tai kuunnella asiakasta, ei mistään tule mitään.

– Silloin kun aloitin, luulin tietäväni sisustamisesta kaiken. Se ei ollut totta. Nyt vasta voin sanoa, että ihan oikeasti tiedän.

Häkkinen on paiskinut menestyksen eteen kovasti töitä. Vuonna 2020 hänet valittiin Mikkelin vuoden yksinyrittäjäksi ja vuonna 2021 maakunnan yksinyrittäjäksi.

Yrittäjäasenne on siis kohdillaan, mutta Häkkinen ei kuitenkaan suoranaisesti syntynyt yrittäjäksi.

– Sanoin vielä yrityksen perustamisvuonna, että en varmasti koskaan laita pystyyn omaa firmaa, Häkkinen nauraa.

Yrittäjän polulle Häkkisen sysäsivät urahaaveet sisustussuunnittelijana. Sitä ei ole kuitenkaan tarvinnut katua.

– Tällä alalla ei juuri palkkatöitä tehdä. Jos aikoo sisustussuunnittelijaksi, täytyy perustaa oma yritys.

– Onneksi tein oikean ratkaisun. Olisin varmasti katunut koko elämäni, jos en olisi uskaltanut yrittää.

Kaupungin kivijalat -sarjassa esitellään paikallisten kivijalkaliikkeiden toimintaa.