Tanssi on minulle enemmän kuin ammatti – se on elämäntapa. Tanssitaide tarjoaa mahdollisuuden rajattomaan luovuuteen, poikkitaiteellisiin kokemuksiin ja hienoihin elämyksiin.
Oma matkani tanssin parissa alkoi jo kouluikäisenä, jolloin käynnistelin harrastustani Pieksämäen naisvoimistelijoissa.
Rakkaus musiikkiin ja taiteeseen on tosin ollut olemassa jo paljon kauemmin, ihan pienestä tytöstä lähtien. Se kumpuaa varmasti siitä, että monikulttuurisuus, taide monissa muodoissaan ja urheilu ovat olleet läsnä perheeni arjessa aina.
Iso askel minulle oli, kun Mikkeliin perustettiin vuonna 1974 Jazzklubi. Siinä porukassa aktiivinen ydinjengi kuunteli ja opiskeli jazzia noin 20 vuotta. En ollut perustajajäsen, mutta toimin kauan klubin puheenjohtajana. Mikkelin Jazzklubi järjesti kahdet valtakunnalliset jazzpäivät sekä toimi vuosia yhtenä aktiivisimmista Suomen Jazzliiton kerhoista.
70-luvun puolivälissä perustimme Mikkelin Jazztanssijat ry:n, joka sittemmin järjesti tanssikoulutusta viikoittain. Olimme mukana Mikkelin Teatterin, kaupunginorkesterin ja Mikkelin Oopperayhdistyksen tuotannoissa. Siinä tulivat tutuiksi musikaalit ja oopperat. Olin produktioissa mukana esiintyjänä ja myöhemmin myös tanssien suunnittelijana.
Tätä kautta tanssin maailma avautui valtavasti. Pääsin sisälle sellaisiin asioihin, joista aiemmin minulla oli ollut vain aavistus.
Mielestäni oli ihanaa tanssia erilaisissa tilaisuuksia, näytöksissä ja teatterissa. Täytyy kuitenkin myöntää, että sen sijaan kynnys opettamiseen oli iso.
Olen sivutoimisesti opettanut tanssia vuodesta 1989 ja päätoimisesti vuodesta 1997.
Ensimmäiset tanssituntini pidin sen jälkeen, kun Mikkeliin saatiin tanssin läänintaiteilija, Virpi Tummavuori. Hän järjesti tanssikursseja lapsille ja opetti lastentanssia Mikkelin musiikkiopistossa. Jatkoin Virpin työtä opettamalla muutamaa lapsiryhmää musiikkiopistossa. Tilanteet johtivat siihen, että opetin pian myös kansalaisopiston jazzryhmiä.
Teatterikorkeakoulun opintoni toimivat hyvänä pohjana, kun hakeuduin opiskelemaan Jyväskylän yliopiston maisterin koulutusohjelmaan taiteen ja kulttuurin tutkimukseen, pääaineenani taidekasvatus.
Opinnot avasivat taas uuden oven. Aloin nähdä asioita kokonaisuutena, jossa tiede ja taide tukevat toisiaan. Olo oli kuin Liisalla ihmemaassa.
Balettijuhlat alkoivat Mikkelissä vuonna 1995. Ja kun kaupungissa toiminut balettikoulu lopetti, kasvoi paine tanssikoulun perustamisesta.
Tanssissa hienointa on, että siihen voi heittäytyä.
Ilman jatkuvaa tanssitietouden, koreografian ja pedagogiikan opiskelua en olisi ikinä uskaltanut olla mukana perustamassa tanssikoulua.
Vahvat tukijoukot kuitenkin auttoivat, ja vuonna 1997 perustettiin Mikkeliin Nykytanssi- ja Balettikoulu, nykyiseltä nimeltään Etelä-Savon tanssiopisto.
Tanssiopiston perustamisen jälkeen olemme oppilaiden kanssa kiertäneet maailmaa dance and the Child International -organisaation kansainvälisissä konferensseissa. Me menimme daCiin mukaan heti opiston perustamisvuonna, ja sen jälkeen olemme olleet mukana tapahtumissa joka kolmas vuosi. Tähän mennessä olemme vierailleet seitsemässä eri maassa.
Nämä konferenssit ovat näyttäytyneet meille livekuvaa tanssitaiteesta eri puolilta maailmaa. Sen takia daCi Finland on itselle kovin tärkeä yhdistys. Toki myös kotimaiset katselmukset ja kilpailut ovat olleet monella tavalla avartavia.
Olemme opistona olleet myös mukana järjestämässä monia esityksiä ja kursseja niin Mikkelissä kuin valtakunnallisena toimijana muualla.
Suomen tanssioppilaitosten liiton hallituksessa olin mukana vuosia, alkaen vuodesta 2000. Silloin opetus- ja kulttuuriministeriö alkoi jakaa taiteen perusopetuksen järjestämislupia muihinkin taidelajeihin kuin musiikkiin. Etelä-Savon tanssiopisto sai järjestämisluvan tanssin perusopetukselle vuonna 2008. Se oli mahtava ja iso asia koko Mikkelille.
Niinä vuosina olin monta kautta alueemme taidetoimikunnassa tanssin edustajana. Olin mukana myös viimeisessä oman toimipisteemme toimikunnassa.
Lisäksi olin mukana valtakunnallisessa opetushallituksen johtamassa LUOTSIT-hankkeessa, jonka tarkoitus oli rakentaa ohjeistus taiteen perusopetuksen uusia lukusuunnitelmia varten.
Kaksivuotinen työ poiki vuonna 2018 uudet lukusuunnitelmat myös Etelä-Savon tanssiopistolle.
Olen Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen hallituksen jäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja. Tanssin aluekeskukset ovat tärkeitä alueiden ammattilaisen tanssielämän ylläpitäjinä ja tuottajina.
Sekin on mainittava, että toimin kuusi vuotta Kuopio Tanssii ja Soi ry:n hallituksessa. Siihen aikaan päätimme perustaa tanssiryhmän tanssitaiteilija Tiina Jalkasen kanssa. Ja kun mukaan saatiin tanssija-koreografi Ismo-Pekka Heikinheimo, syntyi vuonna 2013 Harmaa Sirkus.
Harmaan Sirkuksen aloitteesta syntyi puolestaan Mikkelin Nykytanssitapahtuma ja myöhemmin Kuudestila-tapahtuma.
Paljon on siis tullut tehtyä ja koettua. Kovasta työstäni olen saanut useita tunnustuksia, esimerkiksi Mikkeli-palkinnon, Etelä-Savon taidekasvatuspalkinnon sekä viimeksi Etelä-Savon taidepalkinnon vuonna 2021.
Tässä kaikessa myös perheeni tuki on ollut elintärkeää.
Tyttäreni Sara on lähtenyt ammattilaisuralle. Hän opiskeli tanssia USA:ssa ja Kööpenhaminassa ja valmistui tanssitaiteen koreografian maisteriksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta. Oman lapsen opiskelu on pitänyt minutkin ajan tasalla siitä, mitä tanssitaiteessa tapahtuu.
Mieheni Antti ja poikani Samuel ovat eläneet mielellään taiteen keskellä.
Tanssitaide ei ikinä jätä kylmäksi. Joskus se voi olla myös raadollista, mutta aina lopulta palkitsevaa. Työ on ollut vaativaa, sillä siinä yhdistyy niin monta elementtiä.
Jazztanssi on minulle edelleen koti, mutta myös nykytanssi on tullut isoksi osaksi minua. Nämä lajit ruokkivat toisiaan.
Rakastan myös lastentanssin opettamista. Tällä hetkellä minulla on kaksi superihanaa lastentanssiryhmää! Koen reipasta mummoutta – ja se saa näkyä. Minulla on yksi lapsenlapsi, joka toimii minulle tsemppaajana.
Flow, perhe, tanssiopiston henkilökunta, vertaistuki ja yhteistyö tekevät minut onnelliseksi. Niin myös uuden havainnointi ja omaksuminen sekä taiteen läsnäolo opettamisessa.
Elämään mahtuu toki tanssin lisäksi muutakin, vaikka vapaa-aikaa ei tässä työssä juuri jää.
Kun vapaata on, katselen elokuvia, joogaan, lenkkeilen, tapaan ystäviä, kunnostan taloa tai ihan vain oleskelen perheen ja eläinystävien kanssa. Haluaisin sanoa, että harrastan lukemista, mutta se ei olisi totta. On haave, että vielä joskus olisi tahdonvoimaa aloittaa jälleen lukeminen.
Tanssissa hienointa on, että siihen voi heittäytyä. Se on kaikista kokonaisvaltaisin taidemuoto. Sinä vain olet siinä ja luot hetkessä kuvia, joiden toivot saavuttavan katsojan.
Tanssi on hetken taidetta. Sitä ei voi toistaa samanlaisena kahta kertaa.
Käsi sydämellä -sarjassa ääneen pääsevät mikkeliläiset kulttuurin harrastajat ja ammattilaiset.
2
