Joskus kannattaa tehdä radikaalejakin ratkaisuja ja korjata elämänsä suuntaa.
Mikkeliläinen Anna Siitari päätti keväällä 2020 jättää monivuotisen työuransa hoitoalalla ja hypätä täysiin uuteen juttuun, kahvilan pitäjäksi.
Vaihtoon kannusti paitsi halu tehdä uutta, myös leipääntyminen vanhaan.
– Tykkäsin sairaanhoitajan työstäni, mutta sen tekeminen kävi monestakin syystä liian raskaaksi sekä henkisesti että fyysisesti.
– Silloisessa työpaikassa palkattoman vapaan saaminen lomamatkaa varten ei ollut mahdollista, joten päätin sanoa itseni irti. Kannustan muitakin ainakin kokeilemaan, kerranhan täällä vain ollaan ja eletään.
– Iskä oli jo aloitellut kahvin paahtamista kotona ja olin ollut hänen apunaan pakkaamassa ja tekemässä mainontaa someen. Sitä kautta tutustuin pienpaahtimokahveihin, Anna kertoo.
Kirjalan Kahvipaahtimon kahvila avasi ovensa Nuijamiestenkadulla keväällä 2020. Liikeidea syntyi luontevaksi jatkeeksi paahtimolle, jonka Annan isä Olli Siitari perusti kotinsa autotalliin syksyllä 2018.
Kahvila avattiin mahdollisimman työläässä tilanteessa, koronapandemian iskiessä toden teolla myös Mikkeliin.
– Palasin Mikkeliin reppureissulta, jonka piti kestää kolme kuukautta mutta joka koronan takia typistyi kahteen viikkoon Uudessa Seelannissa.
– Palattuani saneerasimme iskän kanssa kahvilaa ja toukokuussa aloitettiin. Pelkkää noutokahvia ja kahvileipää myytiin, kun istumapaikoille ei saanut väkeä päästää koronarajoitusten takia. Minusta tuli silloin leivonnaisten pakkaamisen mestari, Anna muistelee.
Siitäkin selvittiin, ja kolmen vuoden iässä Kirjalan Kahvipaahtimo on mikkeliläinen laatubrändi, jonka tuotteet tunnetaan jo maanlaajuisestikin.
Haluamme säilyttää tämän korttelikahvilana.
Anna Siitari
– Meille tulee väkeä pääkaupunkiseudulta saakka. Esimerkiksi Lapin reissuilla moni helsinkiläinen pysähtyy meillä, kun on kuullut että tänne kannattaa tulla, Anna kertoo.
Maineensa Kirjalan Kahvipaahtimo on luonut laadukkailla kahveillaan ja leivonnaisillaan. Mainostaa ei pahemmin ole tarvinnut, puskaradio on hoitanut sen puolen.
– Ja sosiaalisella medialla on ollut iso rooli siinä, kertoo ahkerasti kahvilansa kuulumisia someen päivittävä Anna.
Anna Siitari on barista eli kahvijuomien valmistamiseen erikoistunut baarimestari. Ammattioppinsa hän on ammentanut monista eri lähteistä, yrityksen, kokeilujen ja myös erehdysten kautta.
– Suomessa ei ole tämän alan varsinaista ammattikoulutusta, vaan useimmat baristat opiskelevat alaa työn ohessa ja sen kautta.
– Minä olen konsultoinut alan osaajia, katsonut Youtubesta videoita ja lukenut artikkeleita ja sillä lailla opetellut kahvien tekemistä. Olen myös käynyt verkossa australialaisen tämän alan instituutin koulutuksen, Anna sanoo.
Oppia on tullut myös yllättäen ja työn ohessa. Kahvin valmistuksen salat ovat auenneet pikku hiljaa.
– Kahvilaan tuli kerran asiakas, joka tilasi espresson ja sen nautittuaan sanoi, että tämä oli kyllä vähän laihanlainen ja aliuuttunut.
– Sitten hän kysyi, saako vähän opastaa ja näytti kädestä pitäen, kuinka se pitää tehdä. Hän oli helsinkiläinen alan ammattilainen, joka vain sattui käymään meillä, kertaa Anna opettavaista tuokiota.
Oppi on tarttunut. Lokakuussa 2021 Anna sijoittui kolmanneksi Finnish Aeropress Championship -kilpailussa.
Viime huhtikuussa hänet palkittiin vuoden nuoren kahvivaikuttajan tittelillä ja tammikuussa tuli tulokaspalkinto hotelli-, ravintola-alan ja keittiöammattilaisten Pro-gaalassa.
Alan vaihtaminen on tuonut Kirjalan Kahvipaahtimoon myös Anna Siitarin veljen Väinön. Tämä aloitti yleismiehen hommat paahtimossa ja kahvilassa viime syksynä päätettyään jättää rakennusalan työt.
Nyt Väinö Siitari on myös Kirjalan Kahvipaahtimon osakas Annan kanssa. Toimintaa pyörittää nyt uusi osakeyhtiö ja Olli Siitari on siirtymässä hiljalleen taustalle.
– Olen yhtiössä vielä mukana vähemmistöosuudella ja autan nuoria siinä missä voin. Mutta työtahtia kyllä koetan keventää, sanoo Olli Siitari.
Paahtimo toimii nykyään Heimarissa. Kahvin paahtaminen on toistaiseksi pääosin Olli Siitarin vastuulla, mutta uutta osaamista on tulossa sinnekin.
– Väinöä olen jo siihen hommaan opastanut, Olli Siitari sanoo.
Tulevaisuuden suunnitelmissa Siitareilla on toiminnan laajentaminen sekä kahvilassa että paahtimotoiminnassa.
– Olisi hienoa saada kahvejamme vielä laajempaan vähittäiskauppamyyntiin. Ja onhan tämä kahvilakin jo käynyt tiloiltaan vähän pieneksi, katselee Anna kahvilassaan.
Yksi asia on kuitenkin selvä.
– Keskustaan me emme ole menossa. Siellä on jo kahvilatarjontaa ennestään. Haluamme säilyttää tämän korttelikahvilana, jonne voi tulla vaikka vähän kauempaakin.
– On hienoa, että Emolaankin on tullut pieni kahvila. Tällaisille olisi tilaa enemmänkin, Anna Siitari tuumii.