Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Stellaan tulee korkean tason kebab-ravintola ja Rosso Pizza – uudet ravintolat avataan toukokuussa

Osuuskauppa Suur-Savo avaa toukokuussa kaksi uutta ravintolaa kauppakeskus Stellassa Mikkelissä.

Entisiin Finlaysonin myymälätiloihin saneerattavaan ravintolatilaan sijoittuu uudenlainen, korkealaatuiseen kebabiin keskittyvä ravintola sekä Rosso Pizza.

Kebab-ravintola on S-ryhmän uusi konsepti ja Mikkeli toimii sen pilottipaikkakuntana. Uuden ravintolan nimi kerrotaan myöhemmin.

Kebab on saanut viime aikoina uudenlaista nostetta tuotteen ympärillä tehdystä kehitystyöstä ja uusista ravintoloista. Sen suosio on kasvanut jatkuvasti nopean syömisen kategoriassa.

Vaikka ilmiö on toistaiseksi rajoittunut muutamien kaupunkien alueille, on laadukkaalla kebabilla kaikki edellytykset saavuttaa samanlainen valtakunnallinen suosio kuin Premium-pizzalla ja -hampurilaisilla, uskotaan S-ryhmässä.

Hyvän ruoan ohella ravintolakäynniltä odotetaan elämyksellisyyttä.

Kai Nurmi

Osuuskauppa Suur-Savossa kasvu- ja kehitysmahdollisuudet kebabin ympärillä nähdään suurina. Laadukkaan tuotteen ohella uusi kebabravintola keskittyy omistautuneeseen palveluun ja miljööseen.

– Haluamme laajentaa kebabin tarjoaman elämyksen sellaiseksi, että se tavoittaa kokonaan uusia asiakasryhmiä.

– Tarkoitus on, että kebab saavuttaa samanlaisen arvostetun aseman kuin pizza ja hampurilainen, joiden osalta suomalaiset ravintolat kilpailevat jo kansainväliselläkin tasolla, sanoo Osuuskauppa Suur-Savon matkailu- ja ravitsemuskaupan toimialajohtaja Kai Nurmi.

– Henkilökunta on keskeinen osa uuden ravintolan identiteettiä ja asiointikokemusta. Tavoitteenamme on, että ravintolaan työhön tulevat kasvavat kebab-huippuasiantuntijoiksi, joiden osaaminen ja innostus näkyy jokaisessa annoksessa, Nurmi jatkaa.

Rosso puolestaan palaa Mikkelissä katutasoon Rosso Pizza -ravintolan muodossa.

Rosso Pizza keskittyy Rosson pizzoihin ja sen runsaasta valikoimasta tulee löytymään myös asiakkaiden suosikiksi noussut pannupizza.

– Osuuskauppa Suur-Savo kehittää toimintaansa jatkuvasti. Haluamme tuoda asiakkaillemme uusia konsepteja tarjolle ja näin rikastuttaa alueen ravintolatarjontaa, jatkaa Nurmi.

Molemmat uudet ravintolat edustavat niin sanottua fast casual -ideologiaa.

– Nopea syöminen yhdistettynä laadukkaisiin annoksiin ja asiantuntevaan palveluun kiinnostaa nyt kuluttajia.

– Hyvän ruoan ohella ravintolakäynniltä odotetaan elämyksellisyyttä. Asiakkaat hakevat ravintoloista piristystä arkeen sekä iloista yhdessä oloa, kertoo Nurmi.