Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savilahden silta joudutaan uusimaan lähivuosina – luvassa on kahden vuoden jättihanke Mikkelin keskustaan

Viitostien Savilahden sillan uusiminen tietää Mikkelin keskustan tuntumaan mittavaa infrahanketta. Vastaavan kokoista työmaata ei ole kaupunkialueella nähty vuosiin.

Pohjois-Savon ely-keskus aloittaa uuden sillan suunnittelun näinä aikoina. Luvassa on parin vuoden mittainen rakennusvaihe, jossa Savilahden yli rakennetaan nykyiselle paikalle kaksi erillistä siltaa.

Aivan heti työt eivät käynnisty. Ely-keskuksen projektipäällikkö Ilari Hakanen laskee, että parhaimmassa tapauksessa rakennustyöt voisivat alkaa vuoden 2026 syksyllä.

– Sekin saattaa olla optimistinen aikataulu. Tämän kokoinen siltahanke tarvitsee erillisrahoituksen, josta päättää eduskunta, eikä päätöksiä vielä ole. Nykyisen sillan kunto on kuitenkin sellainen, että uusi tarvitaan, sanoo Hakanen.

Pohjois-Savon ely on ottanut siltahankkeen tienpidon vuosien 2022-2024 suunnittelukohteisiin. Sillan rakentaminen on myös Väyläviraston investointiohjelmassa.

Hakasen mukaan ensivaihe, toimenpidesuunnitelma, valmistuu kesään mennessä, minkä jälkeen syksyllä aloitetaan tiesuunnitelman laadinta. Tämä vaihe vie puolitoista vuotta, ja sen jälkeen rakennussuunnittelu noin vuoden.

– Alustavia neuvotteluja on käyty Mikkelin kaupungin kanssa, lähinnä niin, että on tarkasteltu tilannetta ja kuultu kaupungin toiveita.

Konsepti ei ole helppo. Sillan paikka on käytännössä sama, mutta liittymät ja kaistojen erkanemiset vaativat selvittämistä. Graanin puolella kevyen liikenteen järjestelyjä muutetaan.

– Tietynlainen ongelma on se, että Kenkäveron puoleinen ranta-alue on todella pehmeä. Lisäksi kaupungilla on omia toiveitaan, esimerkiksi Kenkäveron kevyen liikenteen suunnitelmat, sanoo Hakanen.

Savilahden silta valmistui Viitostielle Mikkelin ohitustiejärjestelyissä vuonna 1982.

Jännitetty kotelopalkkisilta on 157 metriä pitkä ja noin 25 metriä leveä.

Rakennustyö haastavassa liikennepaikassa vie minimissään kaksi kesää.

Liikennemäärät ovat tuntuvia. Ajoneuvomäärä on noin 21 000 autoa vuorokaudessa. Tästä raskasta liikennettä on noin 1 500 ajoneuvoa.

Pohjois-Savon elyn siltainsinööri Tomi Vänninen luonnehtii sillan kuntoluokkaa tyydyttäväksi.

– Silta alkaa lähestyä elinkaarensa päätä. Kun kantavuutta on parannettava, ratkaisu on uuden sillan rakentaminen.

Nykyistä siltaa on korjattu eri yhteyksissä. Vuosina 2012-2014 korjattiin vesieristystä ja vuosina 2015-2019 päällystettä ja saumoja.

Hakasen mukaan kyse on ylläpitokorjauksesta, ei peruskorjauksista. Sillan rakenteita on tutkittu varsin tarkoin eri laskelmin.

– Sillan kunto ei vaaranna nykyistä käyttöä, mutta suunnittelu lähtee siitä, että rakennetaan uusi silta.

Hintalapuksi on arvioitu noin 15 miljoonaa euroa.

Savilahtea suurempia hankkeita Itä-Suomessa on ollut vain muutama, esimerkiksi Kallansillat Kuopiossa ja viimeksi 9-tien Jännevirran silta.

Tässä vaiheessa näkemys on, että nykypaikalle rakennetaan kaksi erillistä siltaa. Suunnittelua ohjaa uuden rakentaminen vanhan viereen.

Kahden sillan mallia perustelee esimerkiksi se, että jos sattuu jokin häiriötilanne, vaikkapa isompi kolari, liikenne voidaan ohjata toiselle sillalle. Siltapari helpottaa myös ylläpitoa, sillä liikenne voidaan ohjata pois työalueelta.

Kevyen liikenteen reitti säilyy uudessakin sillassa. Ajoneuvoliikenteestä osa on kaupungin sisäistä liikennettä.

Vänninen asuu Mikkelissä ja tuntee sillan arkiset liikenneolot hyvin. Hänen mukaansa liittymäratkaisut säilyvät ennallaan sekä Graanin automarketin että kaupungin sataman puolella.

– Suuriin muutoksiin ei ole tilaa. Pohtimista suunnittelussa tulee lähinnä liittymien korkeuskysymyksistä.

Hakanen sanoo, että rakennustyö haastavassa liikennepaikassa vie minimissään kaksi kesää.

– Se on arvio tässä vaiheessa. Suurissa siltakohteissa jäiden hyödyntäminen nopeuttaa työsiltarakenteiden ja perustusten rakentamista, mutta talvirakentamisen käyttö tässä vaiheessa on vain arvailua, sanoo Hakanen.

Siltahanke merkitsee vastuita myös Mikkelin kaupungille. Kaupunki on kirjannut siltaprojektia varten taloussuunnitelmaansa kaksi miljoonaa euroa vuodelle 2026.

Kaupunkikehitysjohtaja Jouni Riihelä sanoo, ettei kaupunki ole hoputtamassa ely-keskusta, vaan lähinnä varautuu omaan osuuteensa.

– Liikenne sujuu nytkin, mutta sillan elinkaari on tiedossa. Ennakoimme tilannetta omassa maankäytössämme ja kaavoituksessa. Aikataulullisesti elyn ja kaupungin kaavailut sopivat kyllä hyvin yhteen, sanoo Riihelä.

Siltaremontti sivuaa kaupungin satamalahden suunnittelua ja entisen jätevedenpuhdistamon Kenkäveron aluetta. Kaupunki laskee, että seuraavan viiden vuoden kuluessa Kenkäveron maankäyttö on muuttunut.

Suunnitelmat uusiutuvat myös sataman puolella. Kiertoliittymän sataman lahden puoleiselle penkalle on aiemmin soviteltu kerrostalorakentamista. Riihelän mukaan sellainen kuvio on nykykatsannon mukaan varsin epätodennäköistä.

Sen sijaan kaupunki tutkii, voitaisiinko Savilahdensillan eteläpuolelle toteuttaa uusi erillinen kevyen liikenteen silta yhdistämään Kenkäveron ja Graanin alueita.

– Kaupungin keskeinen sisäinen liikenne jatkaa edelleen Savilahdensillalla, mutta uutta kevyen liikenteen yhteyttä pohditaan, sanoo Riihelä.