Jalkapallon Ykkönen alkaa Mikkelin Palloilijoiden osalta sunnuntaina 16. huhtikuuta. MP matkustaa tällöin sarjanousija Käpylän Pallon vieraaksi Helsinkiin.
Myös toisella sarjakierroksella MP pelaa vieraissa ja silloinkin on edessä pelireissu pääkaupunkiin vielä viime kaudella Veikkausliigassa pelanneen HIFK:n vieraaksi.
Ensimmäinen kotiottelu pelataan lauantaina 29.4, jolloin Kokkolan Pallo-Veikot saapuu vieraaksi Mikkeliin.
Ykkönen pelataan tällä kaudella 12 joukkueen sarjana.
Aluksi pelataan kaksinkertainen runkosarja, jonka päätteeksi runkosarjassa sijoille 1-6 sijoittuneet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Sijoille 7-12 sijoittuneet pelaavat alemmassa jatkosarjassa. Kummassakin pelataan yksinkertainen sarja.
Jatkosarjat pelataan runkosarjan jatkoksi eli runkosarjassa saadut pisteet ja maalit seuraavat mukana sellaisenaan jatkosarjoihin ilman muutoksia.
Ylemmän jatkosarjan voittaja nousee suoraan Veikkausliigaan kaudeksi 2024.
Ylemmän jatkosarjan voittaja nousee suoraan Veikkausliigaan.
Ylemmän jatkosarjan toiseksi, kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneet pelaavat Veikkausliigan karsintaan pääsemisestä.
Sijoille 3 ja 4 sijoittuneet joukkueet pelaavat ensin yksiosaisen karsintaottelun kolmanneksi sijoittuneen kotikentällä.
Tämän ottelun voittaja pelaa yksiosaisen karsintaottelun ylemmän jatkosarjan kakkosta vastaan tämän kotikentällä. Voittaja etenee Veikkausliigan kaksiosaiseen nousukarsintaan.
Ykkösen kolme viimeistä joukkuetta putoavat.
Ykkösen nimi muuttuu vuonna 2024 Ykkösliigaksi. Siinä pelaavat kauden 2023 jälkeen Veikkausliigasta putoavat joukkueet ja Ykkösessä tämän kauden jälkeen säilyvät joukkueet.
Ykkösliigan ja Kakkosen väliin muodostuu kaudesta 2024 eteenpäin uusi sarja nimeltään Ykkönen. Siinä pelaavat kauden 2023 jälkeen Ykkösestä putoavat joukkueet.
MP:n kotiottelut ovat jakautuneet viidelle eri päivälle. Sunnuntaisin pelataan neljästi, lauantaisin kolmesti, keskiviikkona kahdesti sekä kerran torstaina ja perjantaina.
Vierasotteluita on eniten lauantaisin ja sunnuntaisin. Lisäksi vieraissa pelataan kahdesti perjantaina sekä kerran torstaina.
Runkosarjan viimeinen kierros pelataan lauantaina 2. syyskuuta, jolloin Urheilupuistoon saapuu vastustajaksi TPS Turusta.
Joukkueenjohtaja Mika Korpela on suhteellisen tyytyväinen otteluohjelmaan.
– Esitimme Palloliitolle muutaman toiveen sarjaohjelman suhteen ja ne otettiin aika hyvin huomioon.
– Toivottavasti yleisö löytää tällä kaudella entiseen malliin Urskiin katsomaan nuoren ja taistelevan joukkueemme edesottamuksia Ykkösessä.
– Siellä on taas monia kiinnostavia vastustajia, kuten JJK, FF Jaro, HIFK ja TPS. Yleisö kuitenkin tekee ottelutapahtuman ja heitä vartenhan tässä pelataan.
– Sunnuntai on perinteinen pelipäivä Mikkelissä, mutta sen lisäksi haluamme pelata myös arkena. Onneksi saimme muutaman arkipelin, joita yhteistyökumppanimme ovat toivoneet.