Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni | Jäte kiertää kun homma toimii – kaiken a ja o on vaivaton keräysjärjestelmä

Mikkelissä tehostetaan kierrätystä ja käytöstä poistetun materiaalin uudelleenkäyttöä entisestään, kun poistotekstiilien keräys on alkanut tammikuun alusta alkaen.

Poistotekstiilit ovat joka kodin perustavaraa eli rikkinäisiä, loppuun kuluneita tai muuten tarpeettomiksi käyneitä vaatteita, lakanoita ja pyyhkeitä. Oleellista on, että tavarat ovat puhtaita ja kuivia.

Poistotekstiilien kerääminen on hyvin kannatettavaa toimintaa, sillä keräyspisteissä niistä lajitellaan ensin eroon myytäviksi kelpaavat ehjät kamppeet. Loput joko kierrätetään materiaaliksi uusiin tekstiileihin tai hyödynnetään polttoaineena energiantuotannossa.

Oleellista on saada nopeasti kuntoon sellainen kierrätysjärjestelmä, joka on meille poistotekstiilien tuottajille kätevä ja palkitseva. Aluksihan poistotekstiilejä kerätään tällä Metsäsairilassa, Haukivuoren, Ristiinan ja Suomenniemen pienjäteasemilla sekä ViaDia Mikkelin myymälöissä.

Keräyspaikkoja on luvattu tulevan myös kauppakeskuksiin. Se on erittäin hyvä uudistus, koska se palvelee niitäkin, joilla ei välttämättä ole asiaa varsinaisiin keruupisteisiin. Ylimääräiset poistotekstiilit voi jättää kauppareissulla kierrätyspisteeseen samalla tavalla kuin tyhjät paristot tai pullot.

Tosin tämäkin palveluverkon laajennus jättää vielä keräysverkoston ulkopuolelle osan heistä, joilla ei ole omaa autoa tai muuta mahdollisuutta kuljettaa tekstiilejään kierrätettäviksi.

Palveluverkon toimivuus on keskeinen asia kierrätysjärjestelmän toimivuutta, koska vain riittävän laaja ja tiivis keräyspisteiden verkosto edistää sitä, että kierrätettävät jätemäärät nousevat niin suuriksi, että niillä on todellista merkitystä.

Hyvä esimerkki on pakkausmuovin keräys. Sitä kertyy tavallisessakin kotitaloudessa isoja määriä, mutta turhan paljon päätyy vielä sekajätteeseen, koska keräyspaikkoja ei ole riittävän tiheässä.

Onneksi monissa taloyhtiöissä muovit jo kerätään isoihin yhteisastioihin, mutta paljon on vielä parantamisen varaa.

Malliesimerkki suomalaisesta kierrätyksestä on meidän pullonpalautusjärjestelmämme. Jo vuosikymmeniä se on toiminut hienosti, koska keruuverkosto on kattava ja panttijärjestelmä pitää huolen siitä, että kierrättäjä myös palkitaan vaivannäöstään.

Muuhun jätteeseen ja kierrätykseen ei tietenkään panttisysteemejä tarvita. Riittää, kun tarpeeksi lähellä on paikka johon jätteet lajitella ja palauttaa.

Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.