Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pieni kivijalkaliike voi olla houkutteleva kohde ryöstäjälle – ongelmatilanteisiin voi ja kannattaa varautua etukäteen

Kelloliike Pylvänäisessä elettiin dramaattisia hetkiä keskellä tammikuun ensimmäistä arkipäivää. Porrassalmenkadun liikkeeseen tullut mies anasti arvokkaita koruja ja pakeni juosten.

Rikollinen saatiin nopeasti kiinni, mutta tapaus on herättänyt aiheellista huolta mikkeliläisissä kivijalkayrittäjissä. Keskustan liikkeet ovat useimmiten pieniä ja paikalla saattaa olla vain yksi työntekijä.

Mitä siis pitäisi yrittäjän tehdä, että vastaavalta välttyisi omassa liikkeessään? Tai miten pitäisi toimia, jos itse joutuu ryöstön kohteeksi?

Mikkeliläisellä turvallisuuskouluttaja Tomi Sikasella on hyviä vinkkejä.

Sikasella on pitkä kokemus turvallisuusalasta. Hän on toiminut yrittäjänä omassa T-Safe -firmassaan vuodesta 2004 ja ennen yrittäjänuraansa hän toimi 18 vuotta Rikosseuraamuslaitoksen palveluksessa rikosseuraamusesimiehenä ja voimankäyttökouluttajana.

Ammattilainen korostaa ennakoinnin merkitystä.

– Mottoni on, että ”harjoittele nyt, tositilanteessa siihen ei ole aikaa”, tiivistää Sikanen.

Ennakointi on hänen mukaansa ennen kaikkea kouluttautumista ja varautumista.

– Kaikki alkaa asiakkaan kohtaamisesta. Ammattitaitoinen myymälähenkilö osaa jo asiakkaan kohteliaasti huomioidessaan tehdä arvion siitä, millainen ihminen myymälään astui, Sikanen sanoo.

Huomiota kannattaa kiinnittää asiakkaan olemukseen ja siihen, miten tämä asiansa ilmaisee; tuleeko hän vain ”katselemaan” vai kyseleekö määrätietoisesti tiettyjä tuotteita tai asioita.

Jos ampuma-aseella uhataan, ei kannata tehdä sankaritekoja.

Tomi Sikanen

– Etukäteen voi opetella tekemään havaintoja. Millaiset ja minkä väriset vaatteet hänellä on? Onko hän pitkä vai lyhyt? Ja niin edelleen. Stressaavassa tilanteessa havainnot voivat sumentua, jos niitä ei ole etukäteen harjoitellut.

Sikanen puhuu myös kommunikaatiosta.

– Ennalta kannattaa varautua kaikenlaisiin kohtaamisiin siksikin, ettei anna myymälään tulevalle, mahdollisesti jotakin rikollista toimintaa suunnittelevalle henkilölle signaalia siitä, että täällä voi tehdä mitä tahansa.

– On syytä huomioida asiakas määrätietoisesti, kysellä ja jutella ja sillä tavalla osoittaa olevansa tilanteessa kontrolloiva osapuoli, tiivistää Sikanen.

Tilannetaju on myös tärkeä asia.

– Myymälään anastustarkoituksessa tuleva henkilö voi olla huumeiden vaikutuksen alaisena ja hyvin arvaamattomassa mielentilassa. Hän saattaa yrittää anastaa tavaraa huumeita saadakseen tai velkojaan maksaakseen. Ryöstötilanteessa on toimittava mahdollisimman rauhallisesti, pidettävä kädet näkyvillä ja tehtävä mitä käsketään.

– Erityisen tärkeää tämä on muistaa, jos uhataan teräaseella, neulalla tai ampuma-aseella. Tavara on vain tavaraa, tärkeämpää on oma turvallisuus, Sikanen korostaa.

Apua hälytetään heti, kun se voidaan tehdä turvallisesti.

– Hälytysnapin painaminen saattaa laukaista stressitilassa olevassa anastajassa väkivaltaisenkin reaktion. Siksi hälytys pitää vasta tehdä silloin, kun se on turvallista tehdä ja aina myös poliisille, hätänumeron 112 kautta. Heillä on vartiointiliikkeitä paremmat valmiudet toimia vakavissa tilanteissa ja saada rikollinen kiinni, Sikanen sanoo.

Malttia ja tilannearviointia tarvitaan myös, jos sattuu olemaan asiakkaana myymälässä, joka joutuu ryöstön kohteeksi. Väliin ei välttämättä kannata mennä.

– Jokaisella on niin sanottu yleinen kiinniotto-oikeus tilanteessa, jossa henkilö tekee rikoksen, joka voi johtaa vankeustuomioon ja muutamissa lievemmissä rikoksissa kuten näpistys ja lievä vahingonteko.

– Mutta väliin meneminen riippuu aina asianomaisen omasta kyvykkyydestä ja edellytyksistä tehdä jotakin. Jos ampuma-aseella tai muulla uhataan, ei kannata lähteä sankaritekoja tekemään, Sikanen opastaa.

Iloinen Lanka -liikkeen yrittäjä Taina Hihnala on saanut Sikaselta turvallisuusoppia Feel-Safe -hankkeen yhteydessä. Koulutuksessa kiinnitettiin huomiota muun muassa myymälän järjestämiseen mahdollisimman turvalliseksi sekä yhteisöllisyyteen ja asiakkaan kohtaamiseen.

Hihnalan uralle ei ole mahtunut haastavia tilanteita muutamaa enempää.

– Työskennellessäni aikaisemmin kenkäkaupassa niitä oli enemmänkin. Lankakaupan valikoima ei ole siinä mielessä ehkä niin kiinnostava, hän naurahtaa.

Myymälän eteen asetetut tuolit kuitenkin vetivät taannoin puoleensa ei-toivottuja vieraita. Tilanteesta selvittiin puhumalla.

– Menin kyselemään mitä he etsivät ja tein selväksi että meidän värimme ovat vesipohjaisia. Se vei heidän kiinnostuksensa, Hihnala kertoo.

Sikanen muistuttaa myös tärkeästä asiasta; yhteisöllisyydestä.

– Kivijalkakauppiaat ovat monesti tällaisissa tilanteissa aika samassa asemassa. Kannattaa siksi pitää yhteyttä ja kertoa kollegoille, millaisia havaintoja on millaisistakin porukoista tehnyt ja vaihtaa kokemuksia vaikka yhteisissä kokoontumisissa.

– Jo se, että viesti kulkee kaupungilla, ehkäisee kaikenlaisten vaaratilanteiden syntymistä, muistuttaa Sikanen.