Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Löytöeläintalon kuulumisia | Joskus vain pitää jättää tervehtimättä – kaikkien ulkoiluttajien koirat eivät välttämättä kaipaa kontaktia

Puppe on tavallisen suomalaisperheen tavallinen koira.

Puppe perheineen asuu taajamassa ja asuinalueella on muitakin koiria ulkoiluttajineen. Koiranulkoiluttajien tavat kohdata muita kulkijoita vaihtelevat ja välillä tavat ovat aiheuttaneet ristiriitaisia tilanteita.

Pupen omistaja haluaisi jutella naapureiden kanssa, muttei halua Pupen oppivan riuhtomaan kohti vastaantulijoita. Siksi hän yrittää opettaa Pupelle, että tämä saa tervehtiä vasta kun on hetken rauhoittunut.

Ajoittain harjoittelu on hankalaa, sillä naapurit lähestyvät Puppea kun tämä hyppii ja omistaja yrittää epätoivoisesti saada Puppea kuuntelemaan.

Naapuri toteaa, että ”ei haittaa vaikka vähän hyppii”. Paitsi jos takki ryvettyy. Toisten koirien kohdalla Pupen omistaja huikkaa kauempaa vastaantulevan koiran omistajalle ”saako tulla tervehtimään? ”Jos lupa myönnetään, Puppe pääsee omistajan lupasanalla moikkaamaan toista koiraa. Jos lupaa ei tule, harjoittelee Puppe toisen koiran ohittamista.

Fifi on fleksissä ulkoileva kaikkien kaveri. Tässä asuinympäristössä fleksi eli kelatalutin on kuitenkin vaarallinen, varsinkin jos pelisäännöt sen käyttöön eivät ole riittävän selvät.

Fifistä on kiva seilata tien laidalta toiselle ja vaaratilanteita on syntynyt, kun Fifi on yllättäen singonnut polkupyörän eteen.

Toisen koiran näkeminen saa Fifin syöksymään kohti fleksin naru suorana. Siinä ei paljon ehditä kysymään lupasanoja. Onneksi omistajan ajattelematon käytös ei ole vielä johtanut siihen, että Fifistä olisi tullut vieraan koiran suupala.

Kulkurin omistaja huomaa Fifin jo kauempaa ja yrittää miettiä mihin risteykseen kääntyisi välttääkseen Fifin.

Onko tervehtimistilanne tärkeämpi sinulle kuin koirallesi?

Kulkurin omistaja on kovasti harjoitellut koiransa kanssa muiden koirien ohittamista. Kulkurin kimppuun kävi omistajan hallinnasta karannut irtokoira ja sen jälkeen Kulkuri on räyhännyt muille koirille.

Kun Kulkuri saa riittävästi etäisyyttä toiseen koiraan, osaa se jo varsin mallikkaasti mennä rähisemättä ohi. Kulkurin omistaja ei halua, että koulutukseen tulee takapakkia ja siksi he kiertävät Fifin kauempaa.

Kaunotar on pentu, joka harjoittelee, miten maailma toimii. Kaikki haluaisivat tulla silittämään suloista koiranpentua ja pian Kaunotar on erityisen kiinnostunut vastaantulijoista.

Ohikulkemisesta on tullut melkoinen haaste, sillä Kaunotar on harjoitellut enemmän moikkailua kuin ohittamista.

Kadulla asuu myös toinen koiranpentu, Tessu. Tessua jännittää kohdata muita ihmisiä ja koiria. Tessu haluaisi vain istua ja katsella rauhassa tai mennä omistajan jalkojen taakse turvaan.

Omistaja antaa vieraiden koirien tulla ujon Tessun luo ja virheellisesti ajattelee, että tämä on nyt sitä koiranpennun tärkeää sosiaalistamista.

Valitettavasti Tessu oppii, että muut koirat ja ihmiset ovat jännittäviä, omistajalta ei saa tilanteeseen apua eikä pakenemaankaan pääse.

Ehkä hyökkäys on paras puolustus, tuumii Tessu ja näyttää vähän hampaitaan. Ei olisi yllättävää, jos muutaman kuukauden päästä Tessu jo haukkuu tai näykkii.

Mustavalkoista linjaa siihen, saako hihnassa moikkailla vai ei, ei ole järkevää vetää, sillä tilanteet vaihtelevat.

Joillekin ihmisille ja koirille tervehtimään jääminen on tärkeä sosiaalinen tapahtuma, ehkä jopa päivän kohokohta. Tervehtimistä ajatellen on kohteliasta kysyä lupa vastaantulevan koiran omistajalta ja ehkä miettiä, millä käytöksellä oma koira pääsee tervehtimään.

Jos lupaa ei tule, ei kannata pahastua. Kaikki koiranomistajat eivät halua koiransa tervehtivän muita ja siihen voi olla monia syitä.

Koira saattaa pelätä muita koiria tai muuten vaan suhtautua niihin varautuneesti, koira saattaa innostua liikaa, koiran kanssa halutaan harjoitella tällä kertaa ohittamista, koira voi olla sairas tai kuntoutumassa jonkin vamman jäljiltä ja niin edelleen.

Jos et halua koirasi moikkailevan muita, voit todeta että ”ei kiitos, nyt harjoittelemme ohittamista” ja siirtyä hieman kauemmas.

Koiran liivi, jossa lukee ”koulutuksessa, ethän koske” tai ”harjoittelemme ohittamista” saattaa selventää tilannetta jo kauempaa.

Sen lisäksi, että mietit miten itse haluaisit toimia, katso myös koiraasi.

Onko tervehtimistilanne tärkeämpi sinulle kuin koirallesi? Tuoko tervehtiminen koirallesi mielihyvää ja täyttää sen tarvetta saada olla tekemisissä lajitoverien kanssa vai haluaisiko koirasi oikeasti kiertää kauempaa, jos se olisi sille mahdollista?

Kirjoittaja on eläintenkouluttaja EAT Koirapalvelu Tatsista.