Pertti ja Aino Reinikainen odottivat tulevaa joulua epävarmoissa tunnelmissa.
Rauhattomuus maailmalla oli lisääntynyt, korona oli herännyt kesähorteestaan, elämisen kustannukset olivat nousseet merkittävästi. Pelättiin jopa sähköenergian sääntelyä loppuvuotena.
Mutta joulu lähestyi kuitenkin päivä päivältä rauhallisen vakaasti. Joulukuun alussa satanut lumi ehti totuttuun tapaa sulaa ja tiedossa oli musta joulu, sekin totuttua nykykäytäntöä.
Reinikaisen perheessä tehtiin tutut jouluvalmistelut vuosien varrella omaksutussa järjestyksessä. Kahden eläkeläisen joulu ei lopulta paljoakaan vaatimuksia esittänyt, puhdas koti, jouluruoat, kuusi ja muutamat perinteiset joulukoristeet, siinä kaikki.
Tärkeintä oli saada syttymään joulun salainen rauha ajatuksiin, sanoihin ja tekoihin.
Jouluaatto oli jo ehtinyt iltapäivän tunneille. Taivas oli vetäytynyt pilviin ja muutamat suuret lumihiutaleet leijailivat ujoina maahan.
Terassilla seisova joulukuusi sekä terassin pöydällä olevat pari kynttilälyhtyä kertoivat maailmalle omaa valoista joulun sanomaa.
Kaikki oli niin kuin jouluna pitääkin olla.
– Joko minä aloittaisin valmistella joulusyömisiä? Kaikkihan on lähes valmista, mutta voisit auttaa perunoiden kuorimisessa ja lohen leikkaamisessa. Minä laittaisin laatikkoruoat uuniin lämpenemään.
Aino Reinikainen esitti kysymyksensä miehelleen, joka istui olohuoneen lepotuolissa lukien sanomalehteä. Pertti nousi ylös ja totesi mielessään kysymyksen alkuosan olevan turhan, sillä Aino solmi jo esiliinaa päälleen.
– Autanhan minä.
Puolessa tunnissa valmistelut saatiin loppuun. Pertti alkoi kattaa pöytää ja hyräili hiljaa ”On äiti laittanut kystä kyllä.” -laulua.
Ulkona hämärä oli muuttunut hetkessä pimeydeksi, lumisade oli yltynyt ja tuuli sai kuusen valaistut oksat keinumaan.
Sisällä joulun tuoksut voimistuivat. Pertti hyväili ohi mennessään Ainon hiuksia ja antoi kevyen suudelman Ainon poskelle. Aino pyörähti ympäri ja huitaisi leikkisästi miestään kädessään olevalla liinalla.
Jokaisen ihmisen sisimmässä on tila joulun lapselle ja joulun ihmeelle.
– Menetkös siitä.
Ja sitten arvaamatta valot sammuivat. Ainoastaan terassin pari lyhtyä kajastivat jonkin verran valoa.
– Mitä nyt? Ei kai ne kuitenkin katko sähköä energiasyistä? Ja vielä jouluaattona? Ota Pertti taskulamppu ja etsi tuosta kaapista kynttilöitä. Miten jouluruokien käy?
– Sinulla on enemmän kysymyksiä kuin minulla vastauksia. Mutta toimitaan.
Hetkessä oli huoneistossa sen verran kynttilänvaloa, että siellä saattoi liikkua turvallisesti. Pariskunta istahti sohvalle pohtimaan tilannetta, kun samalla soi ovikello.
Pertti nousi avaamaan ulko-ovea. Oven takana oli naapurihuoneiston iäkäs rouva. Hänen rollaattorinsa etuosassa paloi pieni kynttilä.
– Iltaa Pertti. Anteeksi, että näin häiritsen, mutta minä tarvitsisin hieman apua.
– Tule ihmeessä sisään. Tietenkin minä autan.
Pienen estelyn jälkeen naapurin Irene-rouva astui sisään. Hän kertoi, että hänelle oli unohtunut biojäteastia viikolla tyhjentämättä ja nyt se tuoksui jo kovin voimakkaasti. Hän oli juuri aikeissa viedä astian jätekatokseen, kun sähköt yllättäen sammuivat.
– Ja nyt hissi ei toimi enkä minä tämän rollaattorin kanssa voi lähteä rappuja alas kulkemaan. Eikä minulla ole edes taskulamppua. Poikani tulee kyllä huomenna perheineen, mutta astian haju on todella voimakas.
– Missä se astia on?
– Jätin sen ulko-oven eteen.
– Minäpä hoidan homman.
Pertti haki taskulampun ja lähti jäteastian tyhjennysmatkalle. Aino pyysi naapuriaan istumaan.
– Kun vielä olet yksin, niin jutellaan hetkinen. Kyllä ne sähköt jonkun ajan kuluttua palaavat.
Kun Pertti oli saanut hoidetuksi Irene-rouvan huolen, löysi hän asunnostaan kaksi hiljaisella äänellä juttelevaa naisihmistä.
Kynttilöiden valo, terassille kertynyt lumi, rauhallinen puheensorina, kaikki ne tuntuivat Pertistä jopa epäuskottavalta.
Irene kääntyi Pertin puoleen ja kysyi:
– Me juttelimme vaimosi kanssa jouluevankeliumista ja niistä kertomuksista siinä. Uskotko sinä, että niin on joskus todella tapahtunut? Joulun lapsi seimessä, itämaan tietäjät, joulutähden johdatus ja kaikki muu, mitä siellä mainitaan?
Pertti istahti hämillisenä tuolille, oli hetken mietteissään ja vastasi.
– En kai voi sanoa, että sellaista ei koskaan ole tapahtunut. Mutta minä pidän kertomuksia kuitenkin viitteellisinä. Kaunis ajatus tietenkin olisi, että asiat kulkivat jouluevankeliumin kertomalla tavalla.
– Tiedätkö Pertti, minä uskon, että meidän jokaisen ihmisen sisimmässä on tila joulun lapselle ja joulun ihmeelle.
Pertin piti jatkaa vielä omaa ajatustaan, mutta silloin syttyivät valot. Irene tarttui rollaattorinsa ohjaimiin, kiitteli Perttiä avusta ja Ainoa keskustelutuokiosta ja hyvää joulua toivotellen siirtyi omaan asuntoonsa.
Myöhästyneen jouluaterian jälkeen Reinikaisen pariskunta siirtyi olohuoneeseen jakamaan toisilleen hankkimia vaatimattomia lahjoja.
Ulkona oli lumisade lakannut ja tuuli oli ajanut pilvet pois peittämästä taivaan kantta. Myös tähdet olivat tulleet näkyviin.
Yksi niistä hehkui eteläisellä taivaalla harvinaisen kirkkaana. Jouluntähti?
Illalla Petri Reinikainen mietti naapurinsa Irenen sanoja. ”Jokaisen ihmisen sisimmässä on tila joulun lapselle ja joulun ihmeelle”
Viisaasti ajateltu.
Kirjoittaja on mikkeliläinen kirjailija.